maanantai 13. heinäkuuta 2015

Turisteina Helsingissä

Jatkoa seuraa meidän tutuissa kaupungeissa turisteina pyörimiselle. :D
Olen asunut elämästäni 28 vuotta Helsingissä, olen syntynyt siellä ja perhe ja kaverit ovat siellä. Olen siis helsinkiläinen, ihan syntyperäinen, eikä muualla asuminen muuta sitä. Käydään mun vanhempien luona eli Helsingin mummolassa kerran pari kuussa. Tänä viikonloppuna päätettiin toteuttaa sama juttu kuin kesäkuussa Tampereella, leikittiin siis turisteja tuttuakin tutummassa kaupungissa.

Päivä alkoi ratikkamatkalla. Lenni on viimeksi päässyt ratikan kyytiin puolitoista vuotta sitten, joten aikamoinen elämys oli kyseessä. Paljon oli ihmeteltävää ja katseltavaa. Meille aikuisille se oli vain tapa päästä paikasta toiseen, mutta Lennille se taisi olla päivän kohokohta.



Sitten käytiin kahvilla ystävämme kanssa. Kiitos, Tinja, oli kiva nähdä pitkästä aikaa!
Cafe Lasipalatsin terassi oli aurinkoinen ja kahvi hyvää.



Piipahdettiin molemmissa Granitin liikkeissä ja niissä oli paljon tuotteita 50% alennuksessa.
Tämä oli ehkä äidin päivän kohokohta. ;)


Käytiin kävelyllä Esplanadin puistossa, ihmeteltiin turisteja, jäätiin kuuntelemaan katumuusikoita ja syötiin jätskit. Katseltiin laivoja ja torielämää Kauppatorilla.


Hypättiin Suomenlinnan lauttaan ja tehtiin risteily edestakaisin nousematta lautasta perillä. Lenni tykkäsi kovasti ihan vaan kun pääsi laivan kyytiin. Ensi kerralla sitten käydään ihan Suomenlinnassa asti retkellä, sekin kun kuuluu meidän jokakesäisiin aktiviteetteihin.





Tehtiin ratikkamatka takaisin ja sitten meillä olikin hyvin väsynyt pieni mies. Päivä oli erittäin rentouttava ja saatiin uusia näkökulmia Helsinkiin, kun kuljettiin ympäriinsä ilman varsinaista päämäärää ja tehtiin mitä mieleen juolahti. Ehdittiin pysähtyä ja katsella ympärillemme eri tavalla, kuin asuessamme Helsingissä. Mentiin pitkälti Lennin ehdoilla ja sen mukaan, mistä tiesimme Lennin tykkäävän ja hyvin onnistuimme. Hyvä päivä meidän perheen elämässä.

-Emma-





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!