keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukalenteri

Olen olevinani niin kiireinen ihminen, etten ehdi oman blogini puolella pitää joulukalenteria tänäkään vuonna. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, koska yritykseni joulukalenteri löytyy osoitteessa http://dekorento.blogspot.fi/. Siellä jaamme jouluisia sisustus- ja askarteluvinkkejä ja muuta mukavaa. Luvassa hyvin erityyppisiä juttuja, koska me tekijätkin ollaan niin erityyppisiä ihmisiä.

Lennillä on tänäkin vuonna kaksi joulukalenteria. Miraakkelista löysin kauniin kuvakalenterin ja lorupussikalenteri on sama kuin viime vuonna.


Meidän kodin joulu tulee tänä vuonna olemaan melko mustavalkoinen, mutta Lenni sai valita oman huoneensa koristeiden värityksen ja päätyi kultaan. Innokas pikkuinen kävi jo yhden enkelin länttäämässä ikkunaan, mutta kuusen koristelu saa vielä vähän aikaa odottaa.


Ihanaa ja mahdollisimman stressitöntä joulunalusaikaa kaikille!

-Emma-

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Trendit 2016

Lähestyvän vuodenvaihteen kunniaksi asiaa vuoden 2016 trendeistä. Ne on taas jaettu neljään tyyliin, joilla on vahvat ominaispiirteet. Osa näistä trendeistä on tullut jo tänä vuonna, mutta selvästi kasvua on näkyvissä ensi vuoden puolella. Syksyn Habitaressa pääsin tutustumaan trendeihin niihin keskittyneessä Signals-näyttelyssä. Vuoden 2015 trendeistä kirjoitin täällä.

 In Between - Välissä


"Rajatiloissa tapahtuu. Muotoilun merkitys kasvaa ja kenttä laajentuu.
Mikä on taidetta, mikä muotoilua, mikä käsityöläisyyttä?"
Tyylin tunnistaa vahvoista väreistä, leikkisestä ja oivaltavasta muotoilusta, käsintehdyistä tuotteista, uuden teknologian yhdistämisestä vanhoihin käytäntöihin, yksilöllisyydestä ja poikkeavista ideoista.

Simplify - Yksinkertaista

 "Informaatio- ja tavaratulvan keskellä tulee tarve yksinkertaistaa elämää. Vähän on parempaa. Muotoilussa mennään oivallus edellä ja keskitytään olennaiseen. Sosiaalisella muotoilulla parannetaan maailmaa."
Huonekalujen monikäyttöisyys, turhan tavaran karsiminen, viherkasvit, kaupungistuminen, asuinpaikan väliaikaisuus ja maailmankansalaisuus ovat avaintermejä tässä tyylissä.

Positive Psychology - Arvosta


"Elä hetkessä. Ympäröi itsesi esteettisillä asioilla. Tee hyvää ja voi hyvin.
 Eettinen muotoilu laaja-alaistuu."
Trendiin kuuluu epätäydellisyys, väestön ikääntymisen näkyminen muotoilussa, eettisyys, elämän jäljet, rottinki, värien käyttö sekä vaikutteet eri kulttuureista.

Deep - Syvällä


"Kulttuuri kumpuaa syvältä. Muotoilu ammentaa historiasta sekä tunteista ja katsoo samalla eteenpäin. Vahva tyyli säilyy. Elämysten ja kokemusten merkitys avartuu."
Tummia intensiivisiä sävyjä, historian havinaa, taidetta, riikinkukkoja, 70-luku ja sametti, Art Deco sekä geometriset kuviot ovat tämän tyylin tunnusmerkkejä.

Positiivista kaikissa näissä trendeissä on pelkän valkoisen sisustuksen väistyminen. Aikansa kutakin. Itseänikin alkavat taas värit kiinnostaa uudella tavalla ja näistä tyyleistä lempparini on ehdottomasti (ja ehkä vähän yllättäen?) Deep. Jännä oli huomata, että violetti kaikissa sävyissään on nousemassa todella trendikkääksi väriksi, sitä näki Habitaressakin vähän joka puolella.

Mielenkiintoinen vuosi 2016 tulossa.

-Emma-




perjantai 13. marraskuuta 2015

Katse ylös, nainen!

Jälleen on Santerin vieraskynän aika. Tällä kertaa aiheena on nainen.

Heikompi sukupuoli. Ja millä perusteella? En keksi ainuttakaan asiaa, jossa naiset olisivat miehiä heikompia. Fyysisesti ehkä? Ei edes siinä suhteessa. Kun nainen tulee raskaaksi, odottaa, synnyttää - kaikki se vaatii enemmän voimaa kuin mihin mies kykenee. Miehet ovat kokeilleet stimuloitua synnytyskipua, ja niillä videoilla, mitä olen nähnyt, he ovat jossain vaiheessa aina luovuttaneet. Naisilla ei ole sitä mahdollisuutta, kun synnytyksen aika tulee. Se ei ole stimulaatiota, siinä ei ole mitään kokeellista. Se on real life -tilanne, jota ei ole mahdollista keskeyttää, kun alkaa tuntua liian pahalta.
    Naiset kypsyvät sukupuolisuuteensa paljon miehiä aikaisemmin, ja kuukautiset voivat alkaa jo kymmenvuotiaina. Miehet kypsyvät vasta myöhemmin, eikä tässä ei ole mitään uutta ja yllättävää. Ei ole kuitenkaan syytä jättää ajatusta tähän: myös aikuisiällä miehet ovat pitkään naisia jäljessä.
    Naisten tragedia on siinä, että heillä on fysiologinen tarve lisääntyä nuorena, sillä 30-40 vuoden iässä lasten saaminen käy jo vaikeammaksi ja voi johtaa monenlaisiin ongelmiin. Naisille paras aika tehdä lapsia on parikymppisenä. Valitettavasti miehet eivät vielä tässä vaiheessa ole saavuttaneet sitä kypsyyttä, jota lasten tekemiseen vaaditaan, eikä heillä ole myöskään vastaavaa, biologian sanelemaa tarvetta. Heidän siemenensähän toimii vielä kuusikymppisenäkin.
    Koska naisella on tarve tehdä lapset kaksikymppisenä, hän joutuu tyytymään mieheen, joka ei välttämättä ole lainkaan valmis siihen kaikkeen. Toisin sanoen naiset joutuvat "tyytymään", tekemään kompromissin kumppaninsa suhteen, koska biologia pakottaa heitä siihen. Tästä myös nähdäkseni johtuu se, miksi miesten on vaikea sitoutua lasten hoitamiseen: he eivät ole vielä siihen valmiita.
    Kuulen usein tarinoita, miten perheessä mies heittäytyy työpäivän jälkeen sohvalle ja sanoo olevansa väsynyt. Naisen tehtävä on hoitaa kaikki muu, koska hän on nainen. Nainen käy töissä ansaitsemassa naisen euroja kantaakseen oman osuutensa perheen talouteen, käy kaupassa, tekee ruoan joka aterialle (ehkä jopa eväät miehelleen), hoitaa lapset, siivoaa, tiskaa, pesee pyykit ja laittaa ne kaappiin... Voisin jatkaa listaa pidemmällekin, mutta ymmärrätte varmaan, mitä ajan tällä takaa. 
    Jos yhteiskunta ei olisi jo valmiiksi niin miesvaltainen, asiat järjestyisivät suurella todennäköisyydellä hyvin toisella tapaa. Historiallisesti miehet puolustivat perhettään ja kyläänsä, kalastivat, metsästivät ja viljelivät maata. Entä nykyään? Onko tänä päivänä enää syytä ajatella miesten juurikaan joutuvan tämänkaltaisiin toimiin? Ne meistä, jotka eivät mene sivariin, marssivat lenkkareissa ja pääsevät joka viikonloppu lomille.
    En kaipaa feministin viittaa harteilleni, koska siihen sanaan on latautunut niin paljon negatiivisia mielleyhtymiä. Voin kuitenkin nostaa hattua naisille, sillä he todella ansaitsevat kannuksensa. Jos naisilla vain olisi parempi itsetunto, jos he uskaltaisivat nostaa katseensa sosiaalisesta sukupuolestaan, jos he hylkäisivät vanhentuneet ajatukset hyvän äidin / vaimon / kiltin tytön roolistaan - me miehet olisimme pulassa.


- Santeri -

tiistai 10. marraskuuta 2015

Isimies paras mies



Viikonloppuna juhlittiin sitten mun ja Lennin elämän tärkeintä miestä, Santeri-isiä. Lenni oli tehnyt hoidossa hienon kortin, kravatin ja isänpäiväpelikin paketista löytyi. Mä olin ostanut lahjaksi Nicolas Vahén tryffelisinappia ja T-paidan, joka selkäpuolella oli hieno autorata. Isi tykkäsi. Oltiin Helsingin mummolassa koko viikonloppu ja samalla juhlittiin tietysti myös ukkia ja isoukkia. Vaaria oltiin muistettu jo aikaisemmin. Ensi vuonna ollaan sitten Ylöjärvellä, niin saa noi isoisät tasapuolisesti viettää isänpäiviä Lennin kanssa.





Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Santeri on maailman paras isä. Sellainen isä, joka pitää kuria, mutta osaa heittäytyä leikkimään lapsensa kanssa. Isä, joka hoitaa kotia, tekee ruoan, leipoo pullaa ja neuloo villasukkia. Isä, joka on kova tekemään töitä, mutta iltaisin ottaa vastuun lapsiperheen arjesta, kun äiti on töissä. Mies, joka puhuu ja pussaa, ja antaa upean miehen mallin pojalleen. Santeri on hieno, kiltti, fiksu ja hauska ihminen, joka haluaa pitää muista huolta ja kehittää itseään jatkuvasti. Meidän perheessä ei oikeastaan koskaan riidellä, koska meillä on yhteiset tavoitteet ja arvostetaan toisiamme. Tunteita saa näyttää, mutta riitelyyn ei ole tarvetta. Toivon, että Lenni muistaa aikuisena lapsuudenperheensä lämpimänä, rakastavana ja vahvana tiiminä, joka aina pitää huolta omistaan.

Tässä vielä muutama kuva parin vuoden takaa. Isi ja poika.



-Emma-








torstai 5. marraskuuta 2015

Äideistä paskin

"Mistä on pikkuprinssit ja meidän neidit tehty?

Mistä on pikkuprinssit ja meidän neidit tehty?
Ei mistään: nykyään on lasten tekemisestä puhuminen kielletty.
Lapsia saadaan, jos käy hyvin ja jos on fertiili
ensimmäisenä kuitenkin luodaan keskustelupalstalle
profiili.

Ryhmäkseni valitsen Kuumeilijat:
näytölleni lävähtää virtuaaliset ovislimat.
Jos vähänkin nippailee, ovis pitää tikuttaa!
Nyt munis irtosi, siis ahkerasti pupuilkaa!

Piiniksen ajan olen sydän syrjällään
voi kunpa Täti ei tulisi kylään!
Haluan jo raskautua, hoidettu on hiiva
toivoa antaa arvoituksellinen haamuviiva...

Viidennen testin jälkeen uskon: minä plussasin!
Mamma sai oman masuasukin!
Siirryn oitis plussanneiden foorumille.
Siellä toivotellaan tarrasukkia masukille.

Milloin on LA, koska mä poksahdan?
Joko saan aloittaa äippäloman?
Sitten koenkin jo supparin
vaapun sisään ovesta synnärin
arvon vielä haluanko epparin
kun maito jo nousee tisuihin
ja saan syliini pienen takiaisen, tisuasukin.

On kyseessä sitten esikko tai pikkukakkonen
äitiystesti on aina monivalintainen.
Pulloilu vai tisuttelu?
Liinailu vai vaunuttelu?
Kesto vai kertsi?
Sivuvaunupinnis vai perhepeti?
Valitse puolesi heti!"

Törmäsin sattumalta ihan loistavaan kirjaan, jonka luin yhdeltä istumalta. Kyseessä on Elina Kilkun Äideistä paskin. Kirja kertoo mustalla huumorilla höystettynä ja rankan sarkastisesti jokaisen äidin riittämättömyyden tunteista. Kun ei riitä, että on ihan hyvä äiti, kun pitäisi olla täydellinen. Uraäitiys ei ole hyväksi lapselle, kotiäitiys ei ole hyväksi lapselle, pulloruokinta, taaperoimettäminen, lapsen hoitoon jättäminen, kestovaippailu, luomuruoka, purkkisoseet... Mistä kaikesta äitejä voikaan kritisoida.


Usein sanotaan, että toiset äidit ovat pahimpia kritisoimaan muiden valintoja, mutta kyllä se pahin itsensä syyllistäjä taitaa olla jokainen äiti itse. Olen ehtinyt syyllistämään itseäni jo monesta asiasta. Ensin siitä, etten pystynyt imettämään Lennin halkion takia, sitten siitä, että olin vauvavuoden aikana välillä niin väsynyt, että aamuisin edes Lennin näkeminen ei piristänyt, sitten siitä etten tehnyt itse soseita, sitten siitä, että Lenni meni päivähoitoon vuoden ja kahden kuukauden ikäisenä. Lista jatkuu ja jatkuu. Tällä hetkellä koen eniten huonoa omaatuntoa siitä, etten ehdi olemaan Lennin kanssa niin paljon kuin haluaisin. On palkkatöitä, yrityksen töitä, Suhupo ry:n asioita, opiskelua, mua viedään niin moneen suuntaan. Eipä Lenni siitä vaikuta onneksi kärsivän, kun joutuu illat olemaan isin kanssa, koska mä olen enemmän äitinä paikalla sitten viikonloppuisin. Itsestäni vaan tuntuu pahalta, kun en osaa tämän paremmin yhdistää työntekoa, koulunkäyntiä ja perhe-elämää. Ja tulee aina niin kova ikävä poikaa.

"Äitiyden lait

1§ Synnytys ja imetys kertovat kaiken äitiydestäsi
Luomualatiesynnytys ilman kivunlievitystä on ainoa oikea tapa synnyttää. Imetys on luonnollista, imettämättä jättäminen pahempaa kuin lapsen kuoliaaksi kiduttaminen. Liian lyhyt imetys merkitsee sairaalloista itsekkyyttä, liian pitkä imetys likaista ja perverssiä äiti-lapsisuhdetta. Kuulut väistämättä jompaankumpaan ryhmään.

2§ Äiti on tietyn näköinen, kokoinen ja ikäinen
Äiti ei saa näyttää kulahtaneelta kotiäidiltä, muttei myöskään siltä, että edelleen itsekkäästi ja turhamaisesti koreillen pitää huolta myös itsestään. Synnytyksen jälkeen äiti laihduttakoon nopeasti, muttei liian nopeasti, sillä se ärsyttää muita äitejä. Liian vanha äiti traumatisoi lapsensa kuolemalla itsekkäästi liian aikaisin. Liian nuori äiti ei ymmärrä mistään mitään. Kuulut väistämättä jompaankumpaan ryhmään.

3§ Tosiäiti rakastaa lastaan ensi silmäyksellä
Vaikka vauva onkin vieras ihminen, johon ehkä pitäisi vähän tutustua ensin, tosiäiti rakastaa rusinaansa täysillä jo viimeistään raskaustestiä ostaessaan. Jos et äitinä tähän pysty, et pysty mihinkään muuhunkaan elämässäsi. Älä missään nimessä luota siihen, että kiintymys syntyy pikkuhiljaa, vaan hankkiudu hoitoon tai mieluummin säästä verovaroja ja syyllisty yksinäsi.

4§ Äitiys on luonteenpiirre
Äidiksi tuleminen muuttaa luonteesi totaalisesti. Hoivaviettisi toimii ihanan lobotomian tavoin, etkä enää kaipaa muuta kuin kotoisia arkiaskareitasi.

5§ Miehen, naisen ja lapsen muodostama ydinperhe on ainoa mahdollinen perhe
Lapsen on ehdottomasti saatava selkeät miehen ja naisen mallit oman kodin seinien sisältä. Tämä on jostain syystä välttämätöntä. Sosiaalinen elämä tulee rajata vain heteroydinperhepiiriin, ties mitkä transulesbohomot muuten värittäisivät lapsen maailmankuvaa."

Kirja sisältö koostuu runoista, listoista, lyhyistä tarinoista, tosielämän karrikoiduista kuvauksista. Rankkaa luettavaa ja pistää miettimään. Äidiksi tuleminen on muutenkin melkoista myllerrystä, joten kun siihen vielä sekoittaa netin anonyymit neuvojat, terveydenhoitoalan asiantuntijat mielipiteineen ja ulkopuolisten, lapsettomien ihmisten kommentit, niin soppa on valmis.

Tsemppiä teille kaikki ihanat ja ihanan epätäydelliset äidit siellä ruudun toisen puolella!
Voimia arkeen ja jaksamista äitiyteen. Ollaan me aika kovia tyyppejä.

-Emma-




sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Luurangot, prinsessat ja muut

Meillä vietetiin viime vuoden tapaan taas lasten Halloween-juhlia. Oli upeat bileet ja ensi vuonna sitten uudestaan. On kiva keksiä aina uusia koristeita ja tarjoiluja sekä ohjelmaa. Nämä pienet vieraat ovat koko ajan vaan isompia, joten meininki varmasti muuttuu kerta kerran jälkeen hurjemmaksi. Nyt kaikki oli vielä alle kouluikäisiä, joten mitään ihan pelottavimpia juttuja ei voitu toteuttaa.

Paikalla oli kolme pientä luurankoa, supersankari, kaksi prinsessaa, kummitus, hullu kissanainen ja Antti Tuiskukin oli saapunut paikalle. ;)







Voileipäkakku tehtiin ruumisarkun muotoon ja sen päällä oli pieni yrteistä tehty seppele. Makea kakku kuorrutettiin suklaalla ja keksinmuruilla ja matokarkit mönkivät esiin kakun sisältä. Muumiocupcaket olivat uusi kokeilu ja hyvin onnistuivat. Mehuboolia jäähdyttivät jääpalat, joiden sisällä oli pieniä lelukärpäsiä.


Pyhäinpäivän hiljentyminen on meillä käynnissä nyt sunnuntaina, kun juhlat on siivottu pois, koti on hiljainen ja hautausmaalla paloi monta kynttilää. Muistellaan edesmenneitä rakkaita ja illan pimetessä sytytetään kotona kynttilät. Viikonloppu, johon mahtuu monenlaisia tunteita.

-Emma-






perjantai 16. lokakuuta 2015

Mies synnyttää

Jälleen on tullut aika esitellä miehistä näkökulmaa, ja aiheena on tällä kertaa synnytys.

Hiljattain Emma sanoi naureskellen, miten synnytyksen aikaan oli niin kovin huvittavaa, kun minä valitin nälkää ja väsymystä. Hänhän oli valvonut kaksi vuorokautta putkeen, eikä ollut syönyt aikoihin mitään.
    Naisten keskuudessa vallinnee yleinen käsitys, että synnytysponnistelut ja -tuskat ovat niin ylivoimaisia, ettei muita tunteita mahdu synnytystapahtumaan. Miehellä ei voi olla tunteita tai tarpeita, jotka kilpailisivat synnytyskipujen kanssa. Ja nyt on syytä esitellä se miehinen näkökulma.
    Lienee kyllä kiistämätön tosiasia, ettei mikään satu niin paljon kuin synnytys. "Kuin kaikki luut murtuisivat yhtä aikaa", sitä kuvataan. Se pieni olento, jota nainen on kantanut vatsassaan yhdeksän kuukautta, ei yhtäkkiä tunnukaan niin pieneltä, kun se päättää tulla ulkomaailmaan. Siinä vaiheessa eteinen ja oviaukko ovatkin epäkäytännöllisen pieniä.
    En muista Lennin syntymää kokonaisuudessaan. Voi olla, että ihmismieli haluaakin unohtaa tiettyjä asioita. Sen kuitenkin muistan, miten koko ajan puhuin Emmalle, käskin kuuntelemaan hoitajia ja toimin hänen lyöntiensä kohteena. Ehkä ne sattuivatkin; sitä en kuitenkaan muista.
    Naiset: Voitteko kuvitella, miltä tuntuu, kun rakastamanne ihminen huutaa tuskissaan tuntikausia? Kun mietitte, onko puolisollanne kaikki hyvin? Kun lääkärit sanovat, että vauvan sydänäänet heikkenevät, nyt täytyy ponnistaa? Kun puolisonne sanoo, että ei pysty,
se sattuu liikaa? Kaiken tämän keskellä häivähtää ajatus - äiti vai lapsi? Ette ehdi jäädä siihen ajatukseen kiinni, onneksi, ette joudu tekemään valintaa, sillä jälleen tulee supistus, uuden ponnistuksen aika, etkä usko sen hetken ikinä loppuvan. Huone täynnä hoitajia ja lääkäreitä, ja itse siinä keskellä toteat, ettet voi tehdä asian eteen yhtään mitään. Turhautuneena tekisi mieli huutaa puolisolle, että ponnista nyt saatana, sen sydänäänet heikkenee, se kuolee.

En minä kesken synnytyksen lähtenyt syömään ja nukkumaan. Muistan hämärästi sanoneeni omat tarpeeni ääneen jossain vaiheessa. Ruoatta ja levotta pärjää kyllä yllättävän pitkään. Ovat ne kuitenkin hyviä tekosyitä päästä vähäksi aikaa vetämään henkeä pään sisälle, kun tietää, että vaimo on itseä osaavampien käsissä, ei sillä hätää ole.
    Naiset, te kannatte lasta sisällänne yhdeksän kuukautta, synnytätte sen tuskien kautta ja sen jälkeen ruokitte vauvaa kehonne avulla. Miehen osa lisääntymisessä on säälittävän pieni, vain muutaman tuuman kokoinen. Synnytyksessäkin kaikkien huomio keskittyy naiseen; miestä ei ikään kuin ole. Eikä tämä ole mikään egokysymys, vaan pelkkä havainto. Ensimmäisestä neuvolakäynnistä alkaen kaikki keskittyvät äitiin: miltä sinusta tuntuu, vältä näitä ruokia, muista levätä.
    Yhtäkkiä mieheltä vaaditaan, että hänen pitää tulla synnytykseen ja että hänen pitää osallistua lastenhoitoon. Mistä tämä velvoite ilmestyi? Tähän asti kaikki on aina koskenut naista, ja nyt miehen pitäisikin saman tien yrittää osallistua asiaan, johon häntä ei ole alun pitäen kutsuttu.
    Minun mielestäni miestä ei pidä velvoittaa osallistumaan synnytykseen. Se on hyödytöntä. Hän ei osaa auttaa itseään, hän ei osaa auttaa puolisoaan, eikä hän osaa auttaa vauvaa. Minun muistoissani synnytys ei ole iloinen ja miellyttävä tapahtuma. Me miehet menemme mukaan, koska puolisomme pitävät sitä tärkeänä. Jos se auttaa heitä pärjäämään edes vähän paremmin, silloin meillä on salissa tarkoitus. Ja jos joku mies ei tule sairaalaan, se hänelle suotakoon. Naiset, uskokaa kun sanon: meitä pelottaa. Kyllä me välitämme, vaikka kaikki eivät uskalla tulla mukaan.
    Kun mies synnytyssairaalassa valittaa väsymystä ja nälkää, yrittäkää pitää mielessä, että hän yrittää pitää itsensä koossa. Ei teidän tarvitse uhrata kiinnostusta tai huolta miestänne kohtaan siinä vaiheessa, koska teidän pitää huolehtia itsestänne ja vauvasta. Yrittäkää kuitenkin edes asiaa jälkeenpäin miettiessänne olla nauramatta hänelle.

- Santeri -

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kolmekymppinen nainen

Hui hurjaa, nyt mä olen 30-vuotias. Juhlittu on oikein urakalla ja ihanien ihmisten kanssa. Oli outoa, että mua varten oli järjestetty kaikkea kivaa, koska yleensä itse olen se, joka järjestää muille yllätyksiä ja juhlia. Mutta kuten mieskin sanoi, täytyyhän munkin välillä kokea itseni tärkeäksi.


Varsinainen syntymäpäiväni oli 27.9. Edellisenä päivänä mies oli järjestänyt mulle yllätyksen, johon kuului shampanjabaari ja Granitissa shoppailua. Sen lisäksi käytiin koko lapsuudenperheen kesken syömässä ravintola Meripaviljongissa. Aivan upea miljöö ja ruoka oli taivaallista.






Varsinaisena syntymäpäivänä juhlittiin sukulaisten kesken hyvän ruoan merkeissä. Olin ihan otettu, että niin moni tuli mua juhlimaan, kiitos kaikille! Sitten meni muutama viikko ja järjestin kavereille perinteiset kotibileet synttäreiden juhlimista varten. Kivaa oli ja vatsalihakset oli seuraavana päivänä kipeinä kaikesta nauramisesta.


30 on mun mielestä ihan hyvä ikä. Olen periaatteessa aikuinen, mutta kuitenkin vielä nuori sellainen. Tunnen itseni ja tiedän mitä haluan elämältä, annan anteeksi omat virheeni ja osaan olla itselleni armollinen. Elämä ei onneksi ole niin vakava asia.

Tässä vielä video elämäni tärkeimmistä hetkistä.


-Emma-







lauantai 3. lokakuuta 2015

Upea, erikoinen lastenhuone

Vauva-lehdessä esiteltiin Lennin huone. Koko juttu oli nimeltään "3 x upea, erikoinen lastenhuone" ja siinä kolmea sisustamiseen hurahtanutta äitiä pääsi esittelemään jälkikasvunsa huoneet sekä antamaan vähän sisustusvinkkejä ja kertomaan sisustukseen vaikuttavista asioista.



Oli kiva päästä mukaan tähän juttuun. Vähän stressasin etukäteen, että miten Lenni suostuu olla kuvattavana, koska viime aikoina se ei ole hirveästi välittänyt kameroista, kääntää aina pään pois kun pitäisi ottaa kuva. Hyvin kaikki kuitenkin sujui ja Lenni tykkäsi päästä esittelemään huonettaan ja lelujaan kuvaajalle. Naureskelin kuvat nähtyäni, että aika hyvin sointui meidän vaatteet huoneen väreihin ja tyyliin, mutta niin se sisustus vaan kummasti vaikuttaa meidän perheessä pukeutumiseenkin.

Vauva:n jutussa en vielä puhunut mitään yrityksestäni, koska sen perustaminen oli vielä jutun teon aikaan ihan vaiheessa. Ylöjärven uutiset kuitenkin tarttui heti Dekorennosta kuultuaan aiheeseen ja teki meidän firman ylöjärveläisistä jäsenistä artikkelin. Sen lehtijutun pääset lukemaan täältä.

Hyvää syksyä kaikille! Tällä kertaa olin vähän iloisemmissa tunnelmissa kuin viimeksi. :)

-Emma-

tiistai 29. syyskuuta 2015

Hiljaista ja pimeää

Blogissa on ollut nyt vähän aikaa hiljaista, mutta siihen löytyy hyvä syy. Yleensä en ihan hirveän henkilökohtaisia asioita täällä jaa, mutta tämä asia on sellainen, josta puhutaan mielestäni liian vähän. Asia, joka koskettaa tosi monia ihmisiä ja joitakin jopa monta kertaa elämän aikana. Kyseessä on siis keskenmeno ja se, mitä siihen liittyen tapahtuu sairaaloissa ympäri Suomea.

Meidän perheessä ehdittiin jo hetken aikaa iloita tulevasta perheenlisäyksestä. Olin itsekin luottavainen, että kaikki menee hyvin, onhan mulla takana yksi onnelliseen lopputulokseen päättynyt raskaus. En missään vaiheessa vakavissani ajatellut, että mitään pahaa voisi tapahtua, vaan että kaikki menee varmasti hyvin, koska niin meni viime kerrallakin. Raskausoireet iskivät vähän kummalliseen aikaan, viikko ennen kuukautisten alkamisajankohtaa, joten mut ohjattiin neuvolasta ultraan selvittämään miten pitkällä raskaus on. Ultrassa näkyi sikiö, joka vastasi viikkoja 5+5. Pikkuinen möykky vasta. Verikokeilla selviteltiin raskaushormonin pitoisuuksia, jotka olivat kummallisen alhaalla. Suunnilleen niihin aikoihin loppuivat raskausoireet eikä tuntunut enää "raskaalta". Pieni toivonkipinä eli vielä, vaikka en oikein enää uskonut iloiseen lopputulokseen. Seuraavassa ultrassa, kahden viikon kuluttua, näkyi tyhjä sikiöpussi. Diagnoosi; tuulimunaraskaus.

Sain ohjeeksi mennä heti seuraavana päivänä Tays:iin naistentautien poliklinikalle ja sinne meninkin. Taas diagnoosiksi tuli tuulimuna ja koska kohtu ei ollut alkanut tyhjentyä, päätettiin se hoitaa lääkkeellisesti osastolla. Sain samalla käynnillä esilääkkeen, jonka piti aloittaa tyhjentyminen. Kahden päivän kuluttua menin osastolle sovitusti ja sain varsinaiset tyhjennyslääkkeet, Cytotecit. Sain niitä ensin neljä, sitten kaksi, sitten taas kaksi. Ei mitään vaikutusta. Ihan aavistus kipuja, ei muuta. Päivä kääntyi iltaan ja pääsin yöksi kotiin oman perheen luokse. Seuraavana aamuna menin takaisin osastolle. Olin ollut edellisestä illasta lähtien syömättä ja juomatta, kuten olin saanut ohjeistukseksi. Hoitajat väläyttelivät kaavinnan mahdollisuutta. Odottelin osastolla kolmisen tuntia, kunnes pääsin tapaamaan lääkäriä. Taas ultrattiin, lääkäri kutsui kollegan paikalle ja sain kuulla sanat, joita en olisi missään nimessä halunnut kuulla; "Ei me nyt oikein tiedetä mitä siellä on." Kiva. Sain kolme mahdollista diagnoosia; tuulimuna, keskenmeno tai kohdun ulkoinen raskaus.

Tulossa oli viikonloppu, joten asian hoitamista päätettiin jatkaa maanantaina. Sovittiin, että silloin ultrataan uudestaan ja päätetään mitä tehdään. Okei. Maanantaina menin aamulla osastolle, taas syömättä ja juomatta. Olo oli aika huono. Osastolla sain kuitenkin kuulla, että lääkärit eivät ole paikalla, joten joudun menemään naistentautien poliklinikalle päivystyspotilaana. Verikokeet otettiin vielä osastolla ja sitten suuntasin polille. Pääsin onneksi makoilemaan, koska olo huononi koko ajan. Verikokeiden tuloksia odoteltiin muutama tunti ja sitten pääsin tapaamaan lääkäriä. Ultrassa tuli taas vahva epäily joko kohdun ulkoisesta raskaudesta tai "tavallisesta" keskenmenosta. Päätettiin tehdä kaavinta päivystysluonteisesti vielä samana päivänä, koska kohdussa kuitenkin oli paljon raskausmateriaalia. Jos raskaushormoni lähtisi sen jälkeen selvästi laskemaan, ei kyseessä olisi kohdun ulkoinen raskaus. Menin takaisin osastolle, meinasin pyörtyä ja sain tipan käteen. Viiden tunnin odottelun jälkeen leikkaussalista tuli vihdoinkin soitto ja pääsin kaavintaan.

Heräsin siihen, kun kurkusta vedettiin joku putki pois. Olo koheni nopeasti ja pari tuntia kaavinnan jälkeen olin jo jalkeilla. Oli muuten ihanaa päästä syömään ja juomaan! Jäin osastolle yöksi. Seuraavana aamuna otettiin taas verikokeet ja raskaushormonin taso oli laskenut jonkin verran. Edelleenkään kukaan ei voinut sulkea pois kohdun ulkoisen raskauden mahdollisuutta, mutta tässä vaiheessa todennäköisempää oli keskenmeno. Pääsin kotiutumaan iltapäivällä, ohjeena raskaushormonin seuranta ensin osastolla ja myöhemmin terveyskeskuksessa.

Santeri kirjoitti kaksi runoa:

*
Onko äidin masussa vauva
(pidätettyä raivoa)
Ei ole
isi ja äiti oli väärässä

Sitten se leikkii jo autolla eikä
kuuntele vastausta

Huomenna taas kysyy
onko äidin masussa vauva

joka päivä se enkeli meitä kiduttaa
sillä tavalla viattomasti ettet voi

edes sanoa sille että tästä ei enää
puhuta

Näin minua karkaistaan

*

Illalla kaavinnan jälkeen vein vaimolle
postissa tulleita kortteja
Joukossa oli Mikkelin mummolta 
kortti
jossa toivotettiin onnea 
perheenlisäyksen johdosta
ja luin sen vielä ääneen
Jossakin lähellä joku varmasti
purskahti itkuun se oli ehkä silloin
sisälläni

Miten voivat hyvät tavat tehdä niin
kovasti kipeää

*

Noissa runoissa on hienosti kiteytettynä kaikki meidän viime aikojen tunteet; suru, viha, pettymys, syyllisyys, lohduttomuus, turhautuminen ja suurimpana kuitenkin ilo siitä, että meillä on Lenni, meidän täydellinen, ihana poika. Välillä mä mietin, että onko mulla oikeutta olla surullinen tästä keskenmenosta, koska onhan mulla jo yksi lapsi. Tyhmä ajatus, tiedän. Välillä syytän itseäni keskenmenosta, välillä olen vihainen itselleni siitä, että en pystynyt pitämään sikiötä hengissä. Ei, ei se niin ole, mutta tunteet tulevat vähän jäljessä, vaikka järjellä ajatellen tiedän, että en olisi voinut tehdä mitään toisin. Nyt yritän vain päästä kiinni normaaliin elämään. Haluan jatkaa kaikkea kuten ennenkin, vaikka mikään ei ole kuten ennen. Pitää vain yrittää pysyä positiivisena.

-Emma-






maanantai 21. syyskuuta 2015

Dekoron ja Kaarnalaivan uutuuksia

Olin tuossa vähän aikaa sitten taas pitkästä aikaa töissä Dekorossa ja Kaarnalaivassa, näissä ihanissa sisustus- ja lahjatavaraliikkeissä, joihin teen keikkaa. Oli niin kiva päästä vaihteeksi tekemään myyjän töitä. Toki tykkään kovasti nuoriso-ohjaajan hommista, mutta sisustustuotteiden myyminen liippaa kuitenkin lähempää sitä mun ominta alaa eli sisustamista. Kaikkia ihania uutuuksia oli tullut myyntiin, tässä joitain niistä.

Miss Etoilen juhlatuotteita ihanissa väreissä.


Nicolas Vahén herkkuja.



House Doctorilta kaikkea pientä kivaa.




Huonetuoksuja ja saippuoita. Kaarnalaivasta löytyy muutenkin iso valikoima kaikenlaisia
 kauniita ja hyväntuoksuisia sappuoita.


Värityskirja ja muitakin mielenkiintoisia kirjoja tullut valikoimiin.


Pääsin somistamaan! Se on ihan parasta. Kattaus ja venetsialaisten teemalla liikkeen
ulkopuolelle vähän tuotteiden esillepanoa.



Jonkinlaista yhteistyökuviota on meidän firma kehittelemässä Dekoron ja Kaarnalaivan kanssa. Tällä viikolla olisi tarkoitus palaveerata aiheesta ja katsoa mitä keksitään. Dekoron verkkokaupan löydät täältä ja Kaarnalaivan täältä. Yhteinen liiketila löytyy Tampereen Tullintorilta.

-Emma-







sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Yrittäjyys ja muuta mullistavaa

Se on siis ihan oikeasti virallista. Olen nyt yrittäjä. Yrityksen nimi on DEKOrento osk.
Tarjoan sisustussuunnittelupalveluita ja koristemaalausten tekoa sekä muita maalaustöitä.
Tätä mä haluan tehdä jossain vaiheessa kokopäiväisesti, mutta se  vaatii vielä paljon työtä, markkinointia ja brändin kehittämistä. Osa meidän porukasta tähtää jo nyt siihen, että pystyisivät elättämään itsensä yrityksen kautta, mutta ei me kaikki siihen samantien pystytä. Tykkään niin paljon myös muista töistäni, että mielelläni olen aluksi osa-aikainen yrittäjä.



Vanha opettajani Tampereen aikuiskoulutuskeskuksesta otti yhteyttä ja kysyi kiinnostustani lähteä opiskelemaan sisustajan ammattitutkintoa. Se olisi siis kattavampi ja syvällisempi opintokokonaisuus kuin tuo jo suorittamani sisustajan perustutkinto. Pitkällisen harkinnan jälkeen (riittääkö aika, jaksanko käydä töissä ja toimia yrittäjänä ja pyörittää lapsiperheen arkea ja opiskella yhtä aikaa, sopiiko miehelle, sopiiko kaikkiin mahdollisiin aikatauluihin...) päätin hakea koulutukseen ja sain jo tiedon, että mut on sinne hyväksytty. Lukujärjestyskin on jo tiedossa ja siitä löytyy kaikkea mielenkiintoista, kuten värioppia ja valaistusta sekä sisustustyylien ja piirtämisen opiskelua.



Meidän firmasta tehtiin juttu paikallislehteen. Uusimmassa Vauva-lehdessä on esiintyy myös tuttuja naamoja ja tuttu lastenhuone, kannattaa lukaista se. :)


-Emma-

perjantai 11. syyskuuta 2015

Habitaren herkkupaloja

Käytiin firman naisten kanssa työmatkalla Habitaren ammattilaispäivillä.
Tarjolla oli VAU-elämyksiä, tulevia trendejä, silmiä ja mieltä hivelevää muotoilua, oivalluksia, "hei, miksen mä ole tullut ajatelleeksi tätä?"-hetkiä, inspiraatiota sekä suhteiden luomista ja verkostoitumista. Olin todella tyytyväinen tämän vuoden messuihin ja sain niistä paljon enemmän irti kuin viime vuonna. Osaltaan tähän vaikutti varmasti upea seura, josta sain nauttia yöhön asti, kun matkattiin samana iltana vielä takaisin Tampereelle.

 Tässä parhaita paloja Habitaresta. Messuilla pääsee vierailemaan vielä sunnuntaihin asti.


















-Emma-

Ps. Tulevista trendeistä kirjoitan oman postauksen, kuten viime vuonnakin.