torstai 28. marraskuuta 2013

Silverjungle

Oltiin Lennin kanssa joitakin viikkoja sitten äitikaverin luona
lastenvaatekutsuilla ja eilen saapui postissa ne muutaman ihanat
vaatteet, joita en voinut siellä kutsuilla vastustaa. Merkki on
 kotimainen Silverjungle, jonka nettisivuille pääset tästä.
Mä niin ihastuin vaatteiden väreihin ja kuvioihin, että näitä
on kyllä pakko saada pian taas lisää. Dinopipo on ihan ehdoton.
Itselleni ostin söpön kukkarintaneulan.



Tosi laadukkaan oloisia materiaaleja. Kannattaa tutustua.
Toinen paikka, josta vähän aikaa sitten tilasin vaatteita,
oli yhdysvaltalainen Carter's, jonka sivuille pääset tästä.
Tehtiin muutaman mammakaverin kanssa yhteistilaus,
joten postikulut oli tosi pienet. Laadukkaan oloisia nekin
vaatteet ja mun mielestä ihan suht edullisia. Carter'silla
on vaikka kuinka paljon kaikkea kivaa, joten oli vaikea
valita, mutta tässä nyt ne mitä Lennille tilasin: kaksi bodya,
kaksi paitaa ja tonttulakki.




Meidän joulukuun pari ekaa viikkoa on jo ihan
täynnä ohjelmaa. Sitten on tietysti itse joulun valmistelut
ja Lennin synttärivalmistelut. Puuhaa riittää, toivottavasti
ehdin blogiakin välillä kirjoittaa lähiaikoina. :)
Lenni täyttää ensi viikolla jo 11kk. Tänään annettiin
sille ihan pieni tilkka tavallista maitoa ja hyvin maistui.

-Emma-

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ruokailut, päikkärit ja harrastukset

Noiden kolmen yhteensovittaminen on välillä vähän haastavaa.
Eilen opin sen, ettei pojan pidä antaa nukkua päikkäreitä enää
alkuillasta (yöunille herra suvaitsi mennä klo 23) ja että meidän 
lounasaika on ilmeisen pysyvästi siirtynyt tunnilla eteenpäin.
Harrastukset, eli muskari, värikylpy ja vauvajumppa tuovat 
omat haasteensa päivärytmin ylläpitämiseen. Muskari ja jumppa
alkavat klo 15 ja se sopi hyvin Lennin syömisten ja unien kanssa
silloin kun niihin ryhmiin piti ilmoittautua. Mutta eipäs sovi enää.
Siihen aikaan pojan pitäisi olla vetelemässä päivän toisia päiväunia
tai muuten saattaa käydä niin kuin eilen, eli tyyppi väsähtää
päivällisen jälkeen ja tarvitsee torkut. Värikylpy puolestaan alkaa
klo 10, mikä taas on meille liian aikaisin, koska Lenni joutuu
heräämään tunnin aikaisemmin kuin normaalisti. Siinä on tälle äidille
haastetta kerrakseen, kun yritän pitää rutiineista kiinni. Aika hyvin
olen kaikesta huolimatta onnistunut.


Syöminen on suulaen sulun jälkeen sujunut entiseen malliin.
Lenni syö yhtä paljon kuin ennenkin ja yhtä karkeaa ruokaa.
Maitoa menee paremmin kuin ennen leikkausta ja juominen
nokkamukista sujuu ihan loistavasti, vaikka jossain vaiheessa
meinasi epätoivo iskeä sen asian suhteen. Hapanmaitotuotteita
ollaan maisteltu ja haaveena olisi, että jouluna syötäisiin koko
perhe samaan maitoon tehtyä puuroa. :)
 Me käytiin viime keväänä muutaman kerran kokeilemassa
värikylpyä läheisessä leikkipuistossa ja osallistuttiin myös
Kiasman värileikkiin, josta kirjoitin täällä. Nyt sitten
äitikaverini keksi järjestää leikkipuistossa värikylpyä
tällaisen neljän kerran "kurssin" ja me ilmoittauduttiin heti
tietenkin ensimmäisten joukossa. Yksi kerta on nyt ollut
ja väriteemana oli vihreä. Vauvat pääsi tutustumaan
erisävyisiin vihreisiin esineisiin ja huiveihin, keinumaan
vihreässä lakanakeinussa ja maalaamaan hienoja taideteoksia.




-Emma-


torstai 21. marraskuuta 2013

Erään pienen pojan tarina: Niko

Suomessa syntyy vuosittain 130 halkiovauvaa, joten halkiot ovat
maassamme yleisimpiä kasvojen alueen epämuodostumia. Halusin
taas kertoa vähän muidenkin halkiolasten elämästä, joten
tässä olisi pienen, keskosena syntyneen Niko-pojan tarina.
Nimiä ei ole muutettu.

23-vuotias Jonna ja 29-vuotias Jani tapasivat 2 vuotta sitten netissä
ja aikansa siellä keskusteltuaan päättivät käydä kahvilla. Nopeasti kävi
selväksi, että tässä se nyt on, tuleva elämänkumppani, eikä kuuden
vuoden ikäerokaan haitannut. Pian seurustelun aloittamisen jälkeen Jani
muutti Jonnan luokse ja kuukauden kuluttua siitä pari meni kihloihin.


Jonna opiskeli vaateartesaaniksi ja Jani työskenteli myyjänä
turvapuhelinyrityksessä. Janilla oli entisestä suhteesta
pieni tyttö, joka tuli sujuvasti osaksi Jonnankin elämää. Asiat olivat
mallillaan, kunnes erinäisten asioiden seurauksena Jonna päätyi lääkäriin
munuaisultraan. Siinä selvisi, että toinen munuainen on alempana kuin
toinen ja jos se entisestään vielä laskeutuisi, niin saattaisi se aiheuttaa sen,
että Jonna ei pystyisi saamaan lapsia. Tieto oli shokki. Vaikka Jonna ja
Jani olivat olleet yhdessä vasta vähän aikaa, päättivät he yrittää lasta
kun siihen oli vielä mahdollisuus. Jonna raskautuikin heti ensimmäisellä
yrittämällä. Ilo oli suuri ja odotusaika meni aluksi hyvin.

Raskausviikolla 29 Jonna joutui sairaalaan raskausmyrkytyksen takia.
Vauva vietti vielä neljä päivää äitinsä vatsassa, kunnes tilanne
meni niin pahaksi, että Jonnalle oli pakko tehdä suunniteltu
hätäsektio. Poikavauva sieltä tuli, pituutta 35cm ja painoa 1050g.
 Jonna kertoo, että Janin läsnäolo sektiossa oli ensiarvoisen
tärkeää, varsinkin kun vauvan synnyttyä selvisi, että hänellä on
 molemminpuolinen huulihalkio sekä toispuoleinen ien-suulakihalkio.
Aluksi halkiot tuntuivat Jonnasta ja Janista pelottavilta, koska
he eivät olleet osanneet ollenkaan varautua asiaan eivätkä
tienneet halkioista mitään. Nopeasti he kuitenkin tottuivat poikansa
poikkeavaan ulkonäköön ja olivat sinut asian kanssa.


Vauva sai nimekseen Niko. Hän vietti elämänsä ensimmäiset
päivät keskoskaapissa Lastenklinikalla, mutta pääsi sitten
siirtymään jatkohoitoon Kätilöopistolle, jossa vanhemmatkin
pääsivät enemmän osallistumaan poikansa hoitoon. Kätilöopistolta
Niko siirtyi perheen kotipaikkakunnan keskussairaalaan, josta
pääsi lopulta kotiin muutama päivä sen jälkeen, kun hänen olisi
pitänyt lasketun ajan mukaan syntyä. Sairaalassa ollessaan Niko
oli saanut ravintonsa nenä-mahaletkun kautta, mutta kotona syöminen
lähti sujumaan tuttipullosta vellitutin avulla. Jonnan ja Janin oli
ollut tarkoitus mennä naimisiin raskausaikana, mutta avioliitto
solmittiin vasta Nikon synnyttyä.

Nikon huulihalkioiden leikkausta oli alunperin suunniteltu
marraskuulle, mutta paino ei ollut vielä noussut vaadittavaan
viiteen kiloon, joten leikkaus on joulukuussa. Jonna kertoo,
että tuntuu niin pahalta, kun ihmiset katsovat Nikoa "kuin
halpaa makkaraa" poikkeavan ulkonäön takia. Perheen elämä
on ollut raskasta, mutta tukea ja voimia he saavat läheisiltä
ihmisiltä. Vauva-arki on lähtenyt sujumaan hyvin ja vaikka
kotiutumisen jälkeen lääkärikäyntejä oli viikoittain, niin nyt
niitä on jo paljon harvemmin. Niko on reipas miehenalku,
joka juttelee ja nauraa paljon. Ihan lempparipuuhia on
katsella kun äiti neuloo tai kuunnella kun isä soittaa kitaraa.


Nikolle tuli juuri ikää puoli vuotta, onnittelut!
Ja paljon tsemppiä perheelle tuleviin leikkauksiin. :)

-Emma-

maanantai 18. marraskuuta 2013

Snadi Stadi

Eräs sateinen ja tuulinen päivä pohdittiin miehen kanssa, että
ei millään jaksettaisi olla kotona koko päivää mutta ei viitsitä lähteä
ulkoilemaankaan. Olin kuullut äitikavereilta paikasta nimeltä SnadiStadi,
joka on HopLop-tyyppinen leikkipaikka, joten sinne päätettiin lähteä.
Aluksi vähän epäilin, että saako Lenni mitään irti siitä, mutta kyllä me
vaan koko porukka viihdyttiin. Reissu tuli myös halvaksi, koska aikuiset
ja alle 1-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Tästä Snadi Stadin sivuille.

 

SnadiStadissa on erikseen pienten leikkijöiden puoli, mutta käytiin
tutustumassa koko alueeseen, koska arki-iltapäivänä paikalla ei
ollut juurikaan muita.
 

Lopuksi vielä mun tämänhetkinen askarteluprojekti. Teen Lennin
synttärikutsuja ja idean kortin koristeluun sain virkkaamastani
päiväpeitosta. En ole erityisen hyvä käsin tekemisessä,vaikka
intoa on senkin edestä. Synttäreitä juhlitaan tammikuussa, mutta vieraita
kutsutaan niin paljon, että pakko oli jo aloittaa kutsujen tekeminen.
Pidetään juhlat kahtena päivänä samasta syystä. Muitakin askartelu-
projekteja on synttäreihin liittyen, mutta ensin nyt nämä kutsut. :)



-Emma-

perjantai 15. marraskuuta 2013

Joulu lähestyy

Mä niin nautin syksystä ja viileästä ilmasta, mutta kyllä
nyt jo kaipaisi sitä lunta. Se tuo niin paljon valoa ja lisää
tunnelmaa pitkiin iltoihin. Jouluakaan en malttaisi odottaa,
mutta valmistelut sitä varten aloitan periaatteen vuoksi vasta
joulukuun ensimmäinen päivä. Tai ollaan me jo jotain tehty,
kuten hommattu aikalailla kaikki lahjat, mutta niitä ostellaankin
pitkin vuotta aina kun joku sopiva osuu kohdalle. Viime Jouluna
päätin myös tämän vuoden Joulun värimaailman ja koristeet.
Ollaan me otettu myös Lennistä joulukorttikuvat, tässä muutamia
ehdokkaita, jotka eivät läpäisseet tiukkaa seulaa valmiiksi korteiksi. ;)




Joulussa parhaita juttuja on lahjojen antaminen, rakkaimpien ihmisten
kanssa oleminen ja se yleinen rauhallinen tunnelma, mutta ennenkaikkea
Joulu on mulle kristillinen juhla. Kirkkoon liityin vasta aikuisiällä pitkän
itsetutkiskelun jälkeen. Uskonnollisuus näkyy meidän arjessa lähinnä vaan
rukousten kautta. Lenninkin elämään on iltarukous kuulunut ihan alusta
saakka. Kirkossa käydään säännöllisen epäsäännöllisesti, juhlapyhinä aina.
Olen kiinnostunut teologiasta ja opiskelen sitä ihan omaksi iloksi. Joskus
ehkä voisin hakea yliopistoon opiskelemaan.

Keräilen enkeliesineitä ja Lennilläkin on kaksi suojelusenkeliä.
Kirkko&Kaupunki-lehdessä oli artikkeli iltarukouksista.
Tänä Jouluna ollaankin ekaa kertaa ihan oman kodin rauhassa ja saadaan
meidän läheiset tänne kylään. Olohuoneesta tehdään ruokasali, oikea Joulun
ihmemaa. Vielä kun malttaisi odottaa joulukuun alkuun kaikkien koristeiden kanssa...

-Emma-

tiistai 12. marraskuuta 2013

Laihduttamisesta ja vauvauinnista

Kuten mieheni edellisessä postauksessa mainitsi, olin aika isokokoinen
loppuraskauden aikaan. Paino kipusi sadan kilon paremmalle puolelle.
Mulla oli kovia kipuja ja liikkuminen oli siksi hankalaa, mutta en voi vedota
ainoastaan siihen. Annoin itselleni luvan syödä kerrankin ihan mitä vaan ja miten
paljon vaan enkä miettinyt painonnousua. Nyt se tietysti vähän harmittaa.
On huomattavasti vaikeampaa saada paino laskemaan kuin nousemaan.
Olen kuitenkin onnistunut tiputtamaan jo 32 kiloa synnytyksen jälkeen,
ihme kyllä. Mitään ihmediettejä en ole kokeillut enkä lisännyt liikuntaa
mitenkään erityisemmin. Toki vaunulenkkejä tulee tehtyä ja kerran viikossa
käyn Lennin kanssa vauvajumpassa. Muutenkin elämä on jotenkin aktiivisempaa
ja nyt varsinkin tulee liikuttua jatkuvasti kun poikakin on niin kovin liikkuvainen.


Siinä on huonotkin puolensa kun mies on hyvä laittamaan ruokaa.
Me syödään yleensä kyllä ihan tavallista kotiruokaa, mutta kun miehen bravuuri 
on pizza, niin nam nam. Välillä tulee herkuteltua. Periaatteena meillä on, 
että ainoastaan viikonloppuisin syödään ihan mitä halutaan, mutta usein 
sekin menee siihen, että herkkuna on maitorahka+hedelmät+pähkinät.
Miehen pahe on suklaa ja mun karkit. Ollaan tylsiä. :D


Me aloitettiin vauvauinti vähän myöhemmin kuin useimmat,
Lennin ollessa jo 9 kk. Ostettiin Groupon-lahjakortti neljään
pulikointikertaan, ihan vaan sillä mielellä, että mennään kokeilemaan.
Tykättiin koko perhe tosi paljon siitä touhusta, mutta sitten tuli Lennin
leikkaus eikä voitu jatkaa. Kysyin Husukessa korvalääkäriltä uimisesta
nyt kun Lennin korvat on putkitettu, eikä siinä kuulemma mitään estettä
ole. Jos vauva tai lapsi sukeltelee paljon, niin korvat pitää suojata, mutta
pelkkää uimista varten ei tartte hommata niitä pantoja ja tulppia. Ei enää
taideta mennä varsinaiseen vauvauintiin, mutta ajateltiin alkaa käymään
muuten vaan uimassa koko porukka. Sen verran kivaa se on. :)



Niin, Lennille tuli viime viikolla ikää 10 kuukautta. Sen kunniaksi poika
päätti seistä vahingossa hetken ilman tukea. Se kävelee "puita pitkin" ja
osaa hienosti laskeutua alas seisomasta. Ihan mahtava tyyppi toi Lenni.

-Emma-

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kymmenen kuukautta isänä




Sanotaan se nyt suoraan: Lenni oli toivottu, mutta ennenaikainen. Tiesin
 haluavani joskus lapsia; ajankohta vain oli suunniteltu jonnekin tulevaisuuteen. Erään kerran olin lähdössä appivanhempieni luokse leikkaamaan lattialaattoja silloiseen asuntoomme. Pakatessani autoa ulkona Emma soitti ja sanoi, olenko jo lähtenyt. Koska olin vielä pihassa, menin takaisin sisälle kuulemaan, mitä hänellä oli asiaa. Hän istui sängyllä ja kertoi olevansa raskaana. Emma oli juuri tehnyt raskaustestin. Emme yrittäneet tuolloin lasta, ja Emma söi minipillereitä. Aina välillä hänestä oli tuntunut, että nyt pitää saada varmuus, ettei hän vain ole raskaana. Olin usein vitsaillut hänelle asiasta ja sanonut, että hän vain tykkää pissata tikkuun. Tällä kertaa varmistus kannatti. 
Emma oli avuttoman oloinen. Sanoin hänelle, että nyt se sitten tulee. Keskustelimme asiasta, sitten kävin leikkaamassa laatat myhäillen mielessäni uutista. En tietenkään vielä kertonut Emman vanhemmille mitään. Vasta jonkin ajan kuluttua kävimme varta vasten kylässä ilmoittamassa uutisen.
Emma otti raskauden tosissaan. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta hän pitäytyi vauvaturvallisessa ruokavaliossa. Hänellä oli omat ongelmansa raskaudessa, ja jäi sairauslomalta äitiyslomalle. Hän pyöristyi ja pyöristyi, ja sänky huokasi aina, kun hän kävi illalla nukkumaan.
Osallistuin usein neuvolakäynteihin mahdollisuuksien mukaan, ja olin hyvin perillä siitä, missä vaiheessa kulloinkin olimme menossa. Rakenneultrassa kävi ilmi, että Lennillä on huulihalkio, mikä saattaa ennustaa vaikeaa kehitysvammaisuutta. Päätimme tehdä lapsivesipunktion ja ottaa selville, ovatko kromosomit kunnossa. Hoitoalalla työskentelevinä tunsimme realiteetit ja tiesimme, ettemme haluaisi vammaista lasta. Vaarana oli, että lapsi joka tapauksessa eläisi synnyttyään vain kaksi viikkoa. Odotimme vastausta viisi päivää, ja voi Luoja, miten pitkältä ajalta se tuntui. Sairaalassa ostin Lennille ensimmäistä kertaa lelun, jonka nimesin Herra Huuskoseksi; nimen keksin Husuken, huuli- ja suulakihalkiokeskuksen nimestä.



Laskettu aika, 27.12.2012 tuli ja meni, eikä poika vielä osoittanut kiinnostusta tulla tälle puolelle. Aktiiviselta pikkumies     kyllä vaikutti, ja arvelimme menon jatkuvan syntymän jälkeen. 

Emmalta alkoi tihkua lapsivettä sunnuntaina 6.1.2013, ja seuraavana päivänä oli yliaikaiskontrolli. Tuolloin synnytys päätettiin käynnistää. Emma jäi sairaalaan, minä kävin kotona katsomassa paikat kuntoon ja hakemassa hieman tavaroita mukaan. Sitten se puurtaminen alkoi.


Yksityiskohdat sivuuttaen 8.1.2013 klo 2.33 oli Kätilöopiston sairaalassa samassa sängyssä iso nainen ja pieni mies, sekä isompi mies siinä sängyn vierellä. Kävin itkien soittamassa äidilleni ja kerroin syntymästä. Lennillä oli huuli-, ien- ja suulakihalkio, mutta sehän oli sivuseikka. Ensimmäiset päivät vietimme sairaalassa, jotta Lenni oppisi syömään kunnolla. Hän ei halkioidensa vuoksi kyennyt syömään rintaa, joten maito      annettiin tuttipullosta. Neljäntenä päivänä pääsimme lähtemään kotiin. Tuntui epätodelliselta olla vastuussa 
    jostakin niin pienestä.


Niin se arki vain kuitenkin lähti sujumaan: Ensimmäiset kaksi viikkoa olin kotona, sen jälkeen palasin töihin. Ja nyt leikkaamme tähän hetkeen.


 
On ensimmäinen isänpäiväni isänä. Sain aamiaisen vuoteeseen, ja Emma ja Lenni toivat lahjoja. Lenni oli tehnyt kortin, jonka runo sai minut tietysti itkemään. Olen viime aikoina herkistynyt lapsista, minä, joka en itkemistä ole pahemmin harrastanut. Lenni oppii jatkuvasti uusia asioita, kuten vauvalle tietysti kuuluukin. Vaikka hän oppisi vaikka mitä, nuo taidot ovat minulle isänä sivuseikka: tärkeämpää on, että hän on oppinut luottamaan ja turvautumaan vanhempiinsa. Se, että hän söi vauvana vain tuttipulloa, antoi minulle kallisarvoisen mahdollisuuden lähentyä hänen kanssaan. Lenni on aina riemuissaan nähdessään minut tai edes kuullessaan ääneni. Me miehet leikimme eri tavalla kuin äidin kanssa; joskus on vain hyvä, ettei Emma ole näkemässä. Emme tietenkään tee mitään vaarallista, mutta olemme uskaliaampia. Sellaista poika tarvitsee,, ja sellaista haluan isänä tarjota. Teen yleensä perheessämme ruoan ja hoidan oman osani kotitöistä. Yritän helpottaa Emman arkea parhaani mukaan. Haluan näyttää Lennille, että mies voi tuntea ja osoittaa rakkautta ja olla vaikka tällainen pahuksen itkupulli häpeämättä sitä.

    

















Isä, tässä sinulle on pienen pieni käsi.
Minä, sinun lapsesi, elän lähelläsi.
Kasvan, kasvan nopeasti.
Tie vie toisiin kyliin.
Tänään vielä aikaa on,
Ota minut syliin.
- Lenni




- Santeri - 



keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Suulaen sulku, osa 2


Leikkauksen jälkeisenä aamuna soitettiin heti herättyämme Husukeen.
Lenni oli kuulemma syönyt aamupuuron hyvällä halulla ja leikkinyt hoitajien
kanssa. Lähdettiin paikalle ja siellä se poikanen pötkötteli hoitajan sylissä 
maitoa juomassa. Ilo oli suuri molemminpuolin, kun nähtiin pikku tyyppi.
 Lenni oli ihan oma itsensä ja päivä meni leikkiessä. Ruokakin maistui.
Kipulääkkeitä Lenni sai säännöllisesti, mutta supoista se ei tykännyt yhtään.
Illalla päädyttiinkin antamaan lääkkeet suun kautta, kun suppo aiheutti
sellaisen raivoisan huudon, jota ei meinannut saada loppumaan.
Mummi ja ukki kävivät moikkaamassa meitä.


Mies lähti yöksi kotiin ja mä jäin sairaalaan. Lenni oli vaikea saada
nukkumaan, kun siis tuttia ei saa käyttää neljään viikkoon leikkauksesta.
Se nukkui lopulta tunnin verran ja sitten heräsi selvästi kivuissaan.
Vähän morfiinia ja unet jatkuivat. Seuraavana päivänä meidän oli jo
tarkoitus lähteä kotiin, mutta pojan syöminen oli hankalaa ja muutenkin
toipuminen tuntui ottaneen takapakkia. Juttelin asiasta hoitajien kanssa
ja vaikka asiaan kuulemma kuuluu, että pari päivää leikkauksen jälkeen
puudutteet ei enää vaikuta ja lapsi on kivuliaampi, niin sovittiin, että
jäädään vielä yhdeksi yöksi osastolle. Pyysin päästä tapaamaan
puheterapeuttia ja saatiinkin aika samalle päivälle. Se oli siis ihan vaan
sellainen infokäynti mahdollisesta tulevasta puheterapiasta eikä sinne
olisi tarvinnut ottaa poikaakaan mukaan, mutta otin kuitenkin.
Lennin höpöttely on kuulemma ihan ikäisensä tasolla ja poika
osaa käyttää kielen kärkeä taitavasti jutellessaan. Kerroin, että Lenni 
sanoi kerran kesällä K-kirjaimen ja vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista 
ennen suulaen sulkua, niin joitakin poikkeuksia terapeutin mukaan löytyy.
Lupaavaa siis kaikin puolin. :)


Seuraava yö ei ollut erityisen mukava.
Pitkän taistelun jälkeen sain Lennin nukkumaan ja se nukkuikin tunnin.
Sitten se valvoi kolme tuntia, kunnes yöhoitaja tuli antamaan kipulääkettä
ja sanoi, että jos menen käytävälle odottamaan, niin hän nukuttaa Lennin.
Tunnin odottelin, kunnes hoitaja tuli ulos huoneesta ja ehdotti, että
menisin leikkihuoneen sohvalle nukkumaan, koska Lenni nukkuu niin
kevyttä unta. Kolmen tunnin unet siellä ja sitten siirryin takaisin meidän
huoneeseen, jolloin Lenni tietysti heräsi ja meidän päivä alkoi. Huh huh.


Husukessa oli jotenkin tosi kotoisaa. Majailtiin päiväsalissa koko aika,
mutta ei se meitä haitannut. Ihan samanlainen huone sekin periaatteessa on
kuin muutkin ja itseasiassa mä mielummin nukuin siinä sohvalla kuin potilas-
huoneen lattialla patjan päällä. Henkilökunta oli aivan ihanaa ja Lennistä
pidettiin hyvää huolta. Muiden vanhempien kanssa oli mukava välillä jutella.


Kun oltiin lähdössä pois sairaalasta, hississä tuli vastaan sama laboratoriohoitaja,
joka otti Lenniltä verinäytteet ennen leikkausta. Hän muisti pojan vielä ja sanoi, 
ettei voi ikinä unohtaakaan. Lennistä tuli kuulemma tämän hoitajan lempparipotilas. :)

Kotona on asiat alkaneet sujumaan. Lenni syö vähintään yhtä hyvin kuin
ennenkin, vaikkakin se harmittaa, että joudutaan syöttämään sille vain noita
ihan sileitä soseita nyt kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen. Kipulääkkeitä meni
kotona vain parin päivän ajan. Tuttia poika kaipailee, mutta uniräsyn päälle 
naamalleen heittäytyminen näköjään ajaa melkein saman asian. Lenni on ihan
oma itsensä, yhtä nauravainen ja touhukas. Kaikki meni hyvin ja varmasti menee
jatkossakin. Mutta onneksi seuraavaan leikkaukseen on vielä paljon aikaa. :)

-Emma-

maanantai 4. marraskuuta 2013

Suulaen sulku, osa 1


Suulaen sulku on ohitse. Maanantaina aamupäivällä mentiin osastolle. 
Yksi potilashuone oli remontissa, joten meidät majoitettiin päiväsaliin. 
Lennille tuli ruoka keittiöltä ja kun tyyppi oli saanut syötyä, käytettiin se 
labrassa ja hammaslääkärillä. Lenni hurmasi laboratoriohoitajat ja 
hammaslääkäri kehui Lennin kieltä aktiiviseksi. :D
Osastolle palattuamme tavattiin anestesialääkäri, joka suositteli Lennille
esilääkitystä ennen leikkausta, koska poju on jo yli puolivuotias. 
Kysyttiin myös sisäelinten tutkimisesta ultraäänellä, koska oltiin kuultu,
että halkiolapsilta ne tutkitaan usein jo heti syntymän jälkeen. Lääkäri
kuitenkin totesi, että kyllä olisi oireita jo tähän ikään mennessä tullut,
jos siellä olisi jotain pielessä. Eli ei ultraa Lennille. Korvalääkärikin
piipahti meidän luona ja sanoi, että poitsun korvat luultavasti putkitetaan
leikkauksen yhteydessä, että tyyppi kuulisi paremmin. Sinänsä liimakorvistahan
ei kuulemma haittaa ole, ainoastaan kuulo on huonompi. Selvä.
Mies lähti töihin ja mä jäin Lennin kanssa osastolle. Loppupäivä meni
leikkiessä ja Lenni innostui kävelytuolilla juoksemaan pitkin käytävää.


Iltasaduksi luettiin ihanaa kirjaa nimeltä Hetkiä äidin kanssa.
Muutama kyynel vierähti enkä olisi millään halunnut laittaa Lenniä nukkumaan.
Poika oli onneksi onnellisen tietämätön seuraavan aamun tapahtumista ja söi
vielä tuttia tyytyväisenä. Usean suukon jälkeen peittelin Lennin vuoteeseen.


Lenni olisi vielä aamulla jatkanut mielellään unia, mutta hoitaja tuli herättämään
meidät puoli kahdeksalta. Vaihdettiin vaippa ja vaatteet ja Lenni sai esilääkityksen.
Meni ehkä viisi minuuttia, kun poika muuttui aika hassuksi ja naureskeli mulle ja
paikalle ilmaantuneelle isälleen ihan ilman mitään varsinaista syytä. Oli melko 
lohdullista laittaa tyyppi hoitajan matkaan kohti leikkaussalia niin hyväntuulisena.
Miehen kanssa vähän itkeskeltiin, mutta ei se yhtä rankkaa ollut kuin ensimmäisellä
leikkauskerralla. 


Sairaalan henkilöstöravintolan aamiainen maistui meille ja sitten lähdettiin kaupungille 
kuluttamaan aikaa. Keväällä huulen korjauksen yhteydessä ostettiin Lennille 
Marimekon mansikkapaita muistoksi, tällä kertaa haettiin kokonainen asukokonaisuus 
H&M:ltä. Soiteltiin osastolle vähän väliä, kunnes sitten puoli kahdelta
saatiin kuulla, että Lenni on saapunut heräämöstä. Pieni mussukka nukkui vatsallaan,
sidottuna kiinni sänkyyn. Kummassakin jalassa oli kanyyli ja naamassa vähän verta.
Poika heräsi pian, kun kuuli meidän äänet ja saatiin ottaa se syliin. Syömistä ja juomista
ei suositella vuorokauteen leikkauksen jälkeen, mutta Lennillä oli niin kova nälkä, että
se sai vähän maitoa ja purkillisen mangososetta, sen lempparia. Enempää ei voitu antaa,
koska olisi saattanut käydä niin, että Lenni olisi niellyt liikaa verta, sille olisi tullut huono 
olo ja se olisi oksentanut, mikä ei olisi ollut leikkaushaavalle hyväksi. Oltiin osastolla iltaan
asti. Lenni vietti aikaa sylissä nukkuen. Vieressä suhisi höyryhengityslaite, joka helpotti
pojan hengittämistä. Olin jo etukäteen päättänyt meneväni kotiin leikkauksen jälkeiseksi
yöksi, kuten Husukessa suositellaan, ja kysyin vielä hoitajilta, että mitä he ovat asiasta mieltä.
Ei äidistä kuulemma mitään hyötyä sairaalassa olisi siinä vaiheessa ollut, joten lähdettiin kotiin.
Koko ajan oli ikävä poikaa. Soitettiin yöhoitajalle vielä ennen nukkumaanmenoa ja saatiin
kuulla kaiken olevan hyvin. 

Lennin toipumisesta kerron pian lisää. :)

-Emma-