lauantai 28. helmikuuta 2015

Kalkkiviivoilla

Hurrrjaa, mun koulu loppuu ihan pian! Sitten olen sisustaja. Parhaillaan on menossa
 tutkintosuoritusten loppurutistus, mikä sinänsä on mulle melko haastavaa, koska
ne on sellaisia suorituksia, jotka vaatii konkreettista tekemistä. Mä olen aina ollut
parempi kirjallisisssa kokeissa, joten nämä remppahommat ja maalaaminen ja muut
on vähän viereasta maailmaa - edelleen, vaikka olenhan mä niitä tässä jo jonkin aikaa
opiskellut. Lennin huone sai uuden lattian ja nyt on pintakäsittelyn tutkintosuoritus
melkein kokonaan valmis.




Sisustustöiden (sisustussuunnitelman tekeminen + sen toteutus) näyttö on myös loppusuoralla.
Laitan tänne blogiin sitten ennen- ja jälkeen-kuvat siitä kohteesta, aika hurja muutos tulossa. ;)

Olen tehnyt tässä viime aikoina sisustussuunnitelmia ilmaiseksi kaikille halukkaille.
Olen halunnut lisää harjoitusta suunnitelmien tekemiseen enkä olisi muutenkaan kehdannut
mitään veloittaa, koska olen vielä vain opiskelija. Useimmat asiakkaat ovat kuitenkin
halunneet jotenkin kiittää mua tehdystä työstä ja olen saanut muun muassa kirjoja ja
kuoharipulloja. Tänään sain Into-kirppiksen kiitoksen heille tehdystä suunnitelmasta,
tällaisen ihanan ja hyvin mieluisan tuotepaketin. Kiitos vielä Anu ja muut.


Nyt en enää otakaan uusia ilmaisprojekteja vastaan, mutta teen luvatut suunnitelmat kyllä loppuun.
Olen oppinut hurjasti ja suunnitelmat syntyvät nykyään huomattavasti ripeämmin. Kiitos kaikille
"koekaniineille" ja nauttikaa uusista, upeista tiloistanne!

-Emma-

Ps. Ylemmässä kuvassa taustana on meidän uusittu keittiön työtaso. Kyllästyin vanhaan DC-fixiin
ja vaihdettiin ihana musta puukuvioinen DC-fix tilalle. Keittiön ilme muuttui hetkessä.


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Uutta lastenhuoneessa

Kysyin sisustusneuvoja mun luokkakavereilta ja nyt Lennin huoneen viimeisetkin
sisustuspulmat on ratkenneet. Kannatti siis kysyä. Vuoteen viereen seinälle
tulee mustavalkoinen aakkosjuliste ja pöytäryhmän viereen seinälle kaksi magneettilistaa,
joista toiseen laitetaan esille Lennin taideteoksia ja toinen on tällaisessa käytössä:

Magneettilista on Dekorosta ja magneettiset säilytyskorit löysin Tigerista.

Kaikenlaista muutakin uutta on Lennin huoneen sisustukseen tullut.
Noi pienet kevytmetalliset aterimet on niin söpöjä.


Sain vihdoinkin aikaiseksi ostaa Dekorosta tuon taulun. Pitkään jo ehdin siitä haaveillakin.
Sopii ihan täydellisesti Lennin huoneeseen ja Dekoron omistaja sanoikin, että tuli
heti minä ja Lennin huone mieleen, kun hän sai noi taulut myyntiin. :)


Sisustusmessuilta löysin pari Paapii Designin korttia, jotka käy hyvin tuohon tauluseinälle.
Korteilla sisustaminen on kivaa, kun niitä on aina niin helppo vaihdella fiiliksen mukaan.
Keräänkin erilaisia kortteja, muun muassa Design Lifesta oon löytänyt kivoja.
Kuvan taulu on tehty mulle lapsena ostetusta Tukholman lelumuseon pienestä julisteesta.


Jos joku haluaa käydä kurkkaamassa, niin tästä blogista löytyy juuri samanlainen
aakkosjuliste, kuin minkä ostin Lennille: Very Rosenberry. Muutenkin tosi
kiva lastenhuone, erityisesti se Ferm Livingin tapetti. :)

-Emma-








sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Nuhanenän viikonloppu

Karhunpoika sairastaa... Vaikka sitä ei tosta kaikesta riehumisen määrästä uskoisikaan.
Lennillä on vielä enemmän energiaa nyt kipeänä kuin terveenä, mikä on näin aikuisen
näkökulmasta ihan uskomatonta. Sitähän toisaalta Lennin kirurgikin meille ensimmäisen
leikkauksen jälkeen sanoi, että lapset toipuu huomattavasti nopeammin kuin aikuiset.
Lapsi on muutaman päivän kuluttua leikkauksesta jo oma itsensä, kun taas aikuinen 
makaisi pari viikkoa vuoteenomana.


Nyt on onneksi kyseessä ihan vain flunssa. Kuumetta, nuhaa, yskää eli peruspaketti.
Taas tuli suunnitelmiin muutoksia ja meidän Helsingin reissu jouduttiin perumaan.
Onneksi mummi ja ukki jaksoivat reissata pikku potilasta katsomaan tänne Ylöjärvelle.
Sen lisäksi sairastuvan ohjelmaan on kuulunut paljon juotavaa, löhöilyä ja kirjojen lukemista,
ja lisäksi tietysti Lennin ikioma ohjelmanumero eli päätöntä juoksemista huoneesta toiseen.
Miten se jaksaa! Ja miten taaperon saisi rauhoitettua sairastamaan rauhassa? 

Mummolta ja vaarilta lahjaksi saatu tabletti on viihdyttänyt pientä potilasta.
Lenni on kiinnostunut sanoista, kirjaimista ja numeroista ja tykkää opetella niitä
tämän lelutabletin asvulla.


Kipeänä saa herkutella ja ruoka maistuu parhaiten paloautolautaselta.



Ulkoilusta ollaan vain haaveiltu. Ehkä siinä syy suunnattomaan energiamäärään,
kun sitä ei ole päässyt ulos purkamaan. Toivottavasti tauti hellittää pian, niin
päästään koko perhe nauttimaan vielä niin talvisesta kelistä.

-Emma-







lauantai 21. helmikuuta 2015

ÄLÄ

Lapsi tarvitsee rajoja, mutta eipä niistä vanhemmallekaan haittaa ole. Ainakin minun itseni pitäisi oppia olemaan jatkuvasti kieltämättä. Yritän pitäytyä turvallisuutta koskevissa kielloissa, mutta pian huomaan vänkääväni maidon juomisesta tai muusta yhtä naurettavasta. En tahdo jatkuvasti kieltää Lenniä, en tahdo. Ja silti...



Sain Lennin oppimaan, ettei parkkipaikalla saa lähteä yksin kävelemään, jottei jää auton alle. Hyvä, minä.
Kielsin ottamasta kirjaa mukaan vaipanvaihtoon. Tuhma, minä.



Idiootti-iskän kieltolitaniasta voisi kai jo laatia jonkin uskonnon pyhät kirjat, on niitä sen verran tullut lauottua. En liene ainoa vanhempi, joka tähän syyllistyy, mutta olen vastuussa vain omista tekemisistäni: muut noudattakoot omaa vanhemmuuden filosofiaansa.



Lenni on niin fiksu, etten aina muista hänen olevan vasta lapsi. Pitää yrittää muistaa se, joka ikinen päivä.
- Santeri -

 P.S. Jokainen kuva tässä postauksessa edustaa tilannetta, jossa olen kieltänyt Lenniä.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kevättä kohti

Ihana kevätaurinko paistaa, maha on pullollaan laskiaispullia ja työhaastattelusta
jäi hyvä fiilis päälle. Koulusta valmistuminen ja mahdollisen työn aloitus
lähenevät kovaa vauhtia, mutta rästihommat ei katoa minnekään muuten kuin
tekemällä. Tänään olen tehnyt koristemaalausta auringonpaisteessa meidän
olohuoneessa. Välillä sommitellut asetelmia ja valokuvannut, koska maalaamisesta
kaipaa välillä taukoja. Portfoliotakin pitäisi tehdä, mutta sitä en jaksa tällaisena
upeana päivänä ajatellakaan.



Mä olen pikkuisen hurahtanut Hayn tuotteisiin. Näitä kuparinvärisiä henkareita ostin varmaan
vuosi sitten ja siitä lähtien olen kerännyt pikkuhiljaa Haylta muutakin. Finnish Design Shop
on mun luottokauppa, nopea toimitus ja hyvä valikoima tuotteita eri suunnittelijoilta.
Tuoreimmat Dekot säilyy kätevästi käden ulottuvilla henkarista roikkuen.


Haaveiltiin Lennin kanssa jo kovasti kesästä ja katsottiin valokuvia kahdelta viime kesältä.
Lenni tunnistaa itsensä niistä kuvista ja sanoo "Ohha on Emmi" (tossa on Lenni).


Nyt pitää mennä jatkamaan maalausprojektia.
Ihanaa kevään odotusta!

-Emma-




sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Sisustus 2015 -messut

Huh huh, nyt on messuhulinat ohi. Kolme päivää siellä vierähti ja kivaa oli,
mutta kyllä se tuttu messu-uupumus sieltä taas iski. Huomenna kuitenkin
taas reippaana koululle yrittäjyyskoulutukseen ja siitä se viikko pyörähtää
käyntiin. Palavereja, töitä, koulua, remppahommia, työhaastattelu,
sisustussuunnittelua ja asiakkaan tapettitilauksia luvassa alkavalla viikolla. :)


Mutta niistä messuista. Mä olin siis paikalla antamassa sisustusneuvontaa ja edustamassa
kouluani eli Tampereen aikuiskoulutuskeskusta. Olin saanut yhden projektin etukäteen
tehtäväksi, kun asiakas oli varannut ajan ja lähettänyt pohjapiirustuksen ja kuvia
kohteesta. Kyseessä oli huhtikuussa valmistuva loft-asunto ja se olikin aika haastava,
mutta mielenkiintoinen kohde. Ihan täysin valmista sisustussuunnitelmaa en tehnyt,
mutta se ei ollut tarkoituskaan. Asiakas tykkäsi kovasti mun ideoista ja antoi lahjaksi
Menestyjän käsikirjan, jonka on itse kirjoittanut (kirjasta kerrotaan enemmän täällä).


Neuvontapiste oli tällä kertaa sisustettu industrial- ja vintage-
henkisesti ja varsinkin tapetit saivat kehuja.
Moni ei meinannut uskoa, että tiiliseinä ei olekaan oikea tiiliseinä.
Olimme saaneet tapettikirjoja lainaan Studio Decorilta ja niitä asiakkaat saivat
selailla vapaasti. Upeita uutuuksia kyllä tullut taas myyntiin!



Sain paljon lupaavia asiakaskontakteja ja mielenkiintoisia projekteja on tiedossa.
Messujen parasta antia oli kuitenkin uutuustuotteisiin ja uusiin suunnittelijoihin tutustuminen.

Baum on puuseppä Torsti Mäkisen yritys ja hän itse suunnittelee ja toteuttaa käsityönä
upeat, persoonalliset tuotteensa. Yrityksen kotisivuille pääset tästä.


Timberwisen hauska pinkki uutuusparketti erottui kyllä muiden parkettien joukosta.
Laadukasta, kestävää ja kotimaista työtä nuo parketit, ja niin kauniita.


Fibo-Trespon seinälevyt oli mulle ihan uusi tuttavuus. Ne on tarkoitettu märkätiloihin ja 
ovat täysin vesitiiviitä. Käytännössä niillä saa siis esimerkiksi kylpyhuoneen seinät uudistettua
hetkessä ja levyt ovat puuta. Olen vieläkin vähän hämmentynyt tästä yhtälöstä.
Yrityksen nettisivuille pääset tästä.


Tulikiven uutuustakka miellytti omaa silmää kovasti ja Puutoimen osastolla oli taas kaikenlaisia herkkuja.


Feeling Interiorin magneettiset sisustuspäälliset olivat ideana jo tuttu, mutta uusia käyttökohteita
oli hauskasti esillä osastolla. Laattoja, kaiverrettua ikilevyä ja 3D-tulostettu lintulaatta
pysyivät magneetin avulla kätevästi seinässä kiinni. Jopa keittiön välitilan laatoitus
onnistuu tällä tekniikalla! Yrityksen sivuille pääset tästä.


Teippitarhan washi- ja tapettiteipit herättivät kiinnostusta.
Design Life oli mulle ennestäänkin jo hyvin tuttu yritys ja taisi sieltä tarttua taas jotain kivaa pientä matkaan.


Nordic Hysterian henkareissa ja valaisimissa on vaan sitä jotain.
Kai se on sitä skandinaavista ajattomuutta sitten. Yrityksen sivuille pääset tästä.


Melkoista hulinaa ollut ja nyt on pää täynnä uusia ideoita ja oivalluksia.
Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

-Emma-



tiistai 10. helmikuuta 2015

Vaatefiilistelyä

Yksi mun sisustamiseen liittyvistä harrastuksista on miettiä aina uudenlaisia säilytysratkaisuja.
Meillä vaihtaakin tavarat usein paikkaa ja jatkuvasti organisoin ja järjestelen kaappeja,
lipastoja, laatikoita. Joskus keksin mielestäni erinomaisen sailytysratkaisun, mutta
käytännössä se ei sitten toimikaan niin hyvin. Lennin vaatesäilytykseen olen kuitenkin
ollut jo pitkään tyytyväinen. Pojan vaatteet oli aluksi meidän makuuhuoneen kaapissa,
mutta haluttiinkin sinne liinavaatteet vaatehuoneesta, että saadaan vaatehuoneen
lipasto muuhun käyttöön. Lennin huone on jo niin täynnä tavaraa, että mitään kaappia
tai lipastoa ei sinne haluttu, joten päädyttiin laittamaan vaatteet sängyn alle kannellisiin
laatikoihin. Lenni pystyy itsekin valitsemaan sieltä päällepantavaa ja tulipa sekin
tyhjä tila hyötykäyttöön.


Yksi elämän suurista pienistä iloista on se, että saan vielä pukea Lennin ihan niin kuin itse haluan.
Lennillä ei vielä ole muuta mielipidettä vaatteista, kuin että niitä ei ylipäätään saisi pukea päälle.
Pelkkä vaippa päällä olisi parasta olla. Välillä täytyy kuitenkin valitettavasti jotain pukeakin ja
silloin pääsee äiti valitsemaan vaatteet. En ole mitenkään erityisen merkkiuskollinen, mutta jotkut
merkit iskee kuitenkin enemmän kuin toiset. Racoonin välikausihaalarista haaveilen kevääksi.


Silverjunglesta tykkäsin joskus tosi paljon, mutta sitten se innostus laantui.
Keltainen neulehuppari kuitenkin herätti mun kiinnostuksen uudestaan, on se vaan ihana.


Huolisyöppö pitää huolen Lennin murheista iltaisin ja paitakin on selvästi tehty syömään huolia.


Into-kirppikseltä ostan aina välillä jonkun itse tekemiä vaatteita, koska ne on vaan niin kauniita.
Kuten tämä kettupaita. En yhtään tiedä kuka se myyjä on, mutta osuu kyllä meidän maut hyvin yhteen.


Teetin ensi viikonloppua varten käyntikortteja.
Annan siellä messuilla pientä sisustusneuvontaa, lähinnä siis sellaista ideoiden heittelyä,
mutta jos asiakas haluaa, niin teen ihan kunnon suunnitelman ajan kanssa.
Sitä varten on kortit hyvä olla olemassa.

Tämän viikon suunnitelmat muuttuivat ja olen nyt muutaman päivän kotona tekemässä
rakennusten koristemaalauksen tutkintosuoritusta. Laitan kuvia sitten valmiista
maalauksesta, johon tulee raitaa, kolmioita ja musta himmeli. Kivaa päästä maalaamaan.

Ihanaa viikkoa kaikille!

-Emma-






sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Häähumua


Nyt on häät juhlittu. Onnea vielä kerran, Henna ja Janne!
Juhlat oli persoonalliset perinteisillä jutuilla sopivasti höystettynä.
Meidän koko perhe viihtyi erinomaisesti ja lapsille oli onneksi tehty pienet
puuhapussit, niin saatiin Lennikin istumaan rauhassa pöydässä ohjelman ajan.


Sunnuntai ollaan vietetty juhlia muistellen ja auringonpaisteesta nauttien.
Suhupo ry:n hallituksen kokous olisi ollut tänään Helsingissä, mutta se jäi meiltä nyt
väliin. Tarpeeksi ajamista tuli jo eilen Jyväskylän reissulla.


Santeri on innostunut hiihtämisestä. Lenni olisi halunnut lähteä lenkille mukaan, mutta
ei olla vielä suksia hankittu pikkumiehelle. Ensi talvena on sitten varmaan hiihtämisen
ja luistelun opettelun aika. Isin urheillessa me tehtiin pojan kanssa palapelejä.
Tämä Koiramäen eläimet -palapeli on sopivan haastava 2-vuotiaalle, jolle nuppi-
palapelit on jo käyneet liian helpoiksi.



Äitin ilta menee muutaman sisustussuunnitelman kimpussa.
Olen ehkä vähän liikaa haalinut itselleni näitä projekteja, joten nyt en ota yhtään enempää,
ennen kuin olen saanut keskenaeräiset valmiiksi. Työn alla on muunmuassa loft-asunto,
joka valmistuu huhtikuussa. Pinnat sinne on jo valittu, joten mun vastuulle jää nyt kalusteet,
tekstiilit ja somistus. Mielenkiintoinen projekti, jonka pääsen esittelemään asiakkaalle
viikon kuluttua Sisustus 2015 -messuilla. Messujen kotisivuille pääset tästä.
Vielä ehtii varata ajan ilmaiseen sisustusneuvontaan!

-Emma-









perjantai 6. helmikuuta 2015

Ihmeellinen halkio

Lennillä oli 2-vuotisneuvola nyt vihdoin ja viimein. Pituutta pätkällä on 86,6cm
ja painoa 13,5kg. Mä en työjuttujen takia päässyt neuvolaan, joten isi kävi siellä pojan kanssa.
Terveydenhoitaja oli ollut oikein mukava, mutta ymmärrettävästi ihan pihalla halkioasioista. Tein
Santerille listan kaikesta mitä pitää muistaa ottaa puheeksi neuvolakäynnillä ja toki siinä
listassa oli paljon halkioonkin liittyviä asioita. Hoitaja hienosti selvitti niitä asioita sitten ja
oli jopa yhteydessä Husukeen, mutta se laittoi mut miettimään, että miten outo asia halkiot 
tuntuu monelle olevan. Suomessahan halkiot ovat aika yleisiä, mutta edes terveydenhuollon
henkilökunta ei vaikuta tietävän asiasta juuri mitään. Päätinkin sitten tehdä listan ihmettelyistä
ja omasta mielestä vähän hassuistakin kyselyistä, joita ollaan saatu kuulla Lennin halkioon liittyen.

1. Sattuuko siihen?
-Ei. Lennillä on ollut halkio aina eikä se tietenkään ollut kipeä vauvana. Ei se ole haava.

2. Mistä halkio johtuu?
-Syitä voi olla monia, mutta meidän tapauksessa syytä ei tiedetä. Usein halkio on perinnöllinen,
mutta meidän suvuissa ei halkioita ole.

3. Umpeutuuko halkio itsestään kasvun myötä?
-Ei. Se vaatii leikkauksia.

4. Miksi et pystynyt imettämään?
-Suulakihalkiosta johtuen Lenni ei saanut muodostettua imemiseen tarvittavaa alipainetta.
Turhautumiseen asti yritin imettää, mutta eipä vain onnistunut.

5. Miksi Lennille laitettiin putket korviin jo yhden korvatulehduksen jälkeen?
-Syynä ei ollut tulehdusten määrä, vaan halkioon yleisesti liittyvä liimakorvatauti.

6. Eihän halkio nyt mikään iso juttu ole. Se leikataan vauvana ja sen jälkeen ei ole mitään vaivaa enää.
-Ei ihan niinkään. Leikkauksia tulee vielä useita ja lisäksi halkio vaikuttaa esimerkiksi
puheeseen, korviin ja hampaisiin.

7. Kyllä se vielä oppii puhumaan.
-Lenni puhuu kyllä hyvin, pitkiä lauseita ja osaa keskustella asioista. Kaikki vaan ei sitä
ymmärrä, koska iso osa konsonanteista puuttuu vielä. Halkio ei vaikuta niinkään Lennin
puheen kehitykseen, vaan ainoastaan tiettyjen kirjainten muodostamiseen.

8. Onko sillä koko ajan nuha, kun nenänalus punoittaa?
-Siinä on se huulihalkiosta muistoksi jäänyt arpi, joka välillä punoittaa enemmän, välillä vähemmän.

9. Vaikuttaako halkio älylliseen kehitykseen?
-Ei niin millään tavalla. Se on vain fyysinen poikkeavuus.

10.Oppiiko halkiolapset ikinä syömään itse?
-Tietenkin, ei halkio vaikuta omatoimiseen syömiseen.

11. Voiko Lennin kanssa käydä uimassa?
-Käytiin vauvauinnissa ihan normaalisti, mutta tietysti putkitetut korvat täytyy suojata. Eli voi.

12. Miksi halkiolapsilla on aina niin kauniit silmät?
-Tähän en osaa vastata, mutta tottahan se on. Halkiolasten silmät on ihan omaa luokkaansa.

Tähän alla olevaan puolivuotiskuvaan liittyen meille jäi muisto siitä, kun kuvaaja kysyi, että haluammeko
hänen photoshoppaavan Lennin arven piiloon. Ei olisi käynyt mielessäkään, että haluaisimme
edes kuvia varten muuttaa jotain Lennissä. Halkio on osa Lenniä ja tulee aina olemaan.
Meidän kaunis poika, juuri tuollaisena kuin on.


Huomenna sitten meidän perhe suuntaa Jyväskylään Santerin serkun häihin.
Kiva päivä tiedossa. Viikonloppuna luvassa lisäksi henkistä valmistautumista
parin viikon tiukkaan työrupeamaan, joka alkaa maanantaina.
Hyvää viikonloppua kaikille!




-Emma-






keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ihanuuksien kauppa

Olin pari päivää töissä Dekoro/Kaarnalaivassa ihan palkkaa vastaan enkä enää
vain harjoittelijana (harjoittelustani kerroin täällä). Kiva kun voin tehdä 
keikkatyötä tässä opiskelujen ohella ja tuonne liikkeeseen on aina niin ihanaa
mennä töihin. Ainoa huono puoli siinä on se, että sinne oli taas tullut liikaa
ihanuuksia myyntiin ja vaati aikamoista tahdonvoimaa olla ostamatta kaikkea. :)


Bla-julistetta olen himoinnut pitkään ja aika kivasti sitä nykyään näkyy blogeissa ja sisustuslehdissä.
Nämä puutaulut on uutuuksia, joista en vaan saa tarpeekseni. Ne on niin kauniita.




Pääsin somistamaan ja tekemään näyteikkunoita. Dekoron puolella jatkoin modernilla linjalla
ja Kaarnalaivan puolelle tein hempeää ystävänpäiväteemaa.




Iiihania herkkusokereita tullut myyntiin! Näitä pitää päästä kokeilemaan.


Dekoron ja Kaarnalaivan löydät Tampereen Tullintorilta ja kummankin liikkeen verkkokauppaan
on tossa blogin sivupalkissa linkki. Suosittelen tutustumaan.

-Emma-