keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Bileet


Me juhlittiin viime viikonloppuna Lennin synttäreitä. Lauantaina saatiin vieraiksi
sukulaiset ja sunnuntaina kaverit. Perjantaina tehtiin myöhään yöhön koristeita
ja valmisteluita. Oli tosi kiva juhlat, vieraat näytti viihtyvän, tarjottavat maistui ja
mikä tärkeintä, Lennillä oli hauskaa. Pikkutyyppi niin nautti huomion keskipisteenä
olemisesta ja siitä, että oli monta tuttua ihmistä kävelyttämässä ympäri asuntoa.
Näin jälkikäteen piti oikein miettiä, että mikä asia olisi voinut mennä paremmin,
mutta kyllä semmoinenkin löytyy, nimittäin kakku. Suunnitelmat oli sen suhteen
suuret (ehkä vähän suuruudenhullut?), mutta aika loppui kesken. Kaukaa katsottuna
kakku oli ihan siedettävän näköinen kuitenkin ja se kuitenkin maistui hyvältä, joten
ei mikään katastrofi sentään ollut kyseessä. Tein myös ensimmäistä kertaa ikinä
cakepopseja ja, no... ensi kerralla panostan enemmän niiden ulkonäköön. :)





Tiistaina oli vielä yhdet juhlat, nimittäin yhteissynttärit tuttujen tammikuussa
myös vuoden täyttävien lasten kanssa. Kivaa oli, mutta samalla myös haikeaa.
Toiseen kaupunkiin muuttaminen väkisinkin vähentää yhteydenpitoa, mutta
onneksi on Facebook, niin saadaan puolin ja toisin seurata lasten kasvua.

Lenni alkoi tiistaina ottamaan muutamia askelia ilman tukea.
Tässä vähän epätarkka kuva kyseisestä tapahtumasta. :)


Joulusta selvittiin, Lennin synttärijuhlista selvittiin, nyt on vielä tämä muutto
ja sitten voi ottaa ihan rennosti. Paitsi ettei voi! Ensin pitää saada koti kuntoon,
tutustua uuteen kaupunkiin ja etsiä töitä, ja sitten Lenni aloittaakin päivähoidossa
ja alkaa ne ihan oikeat ruuhkavuodet. Elämme mielenkiintoisia aikoja. :)

-Emma-

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lenni 1v

Rakas pikkumies on nyt saavuttanut yhden vuoden iän.
Äiti ja isi on niin ylpeitä. <3


-Emma-

tiistai 7. tammikuuta 2014

Synttärivalmisteluja

Huomenna on sitten se päivä, kun Lenni taaperoituu.
Vuosi vanhemmuutta takana ja vauva-aika on ohi.
Ei oppinut pikkumies sitten kävelemään ennen syntymäpäiväänsä ja ehdin
sitä jo jossain vaiheessa harmittelemaankin, mutta sitten tajusin, että ehkä se on
parempi mun ja miehen kannalta, ettei ukkeli vielä kävele. Ihan tarpeeksi hommaa
on tuossa konttaavassakin tyypissä. ;)

Meillä on ensi viikonloppuna synttäribileet, lauantaina tulee kylään sukulaiset ja
sunnuntaina kaverit. Valmistelut on kovassa vauhdissa ja samalla pakkaillaan 
tavaroita ja valmistaudutaan parin viikon päässä häämöttävään muuttoon.
Nyt on aikamoinen kaaos kotona, mutta kyllä tämä tästä. Tekemistä riittää.
Pikainen kuvapäivitys meidän synttärijutuista:




^
Tästä tulee huomiseen mennessä päiväpeitto Lennille. Toivottavasti.


^
Tässä valmistuu viirinauha. :)



-Emma-

torstai 2. tammikuuta 2014

Anja Snellman: Pääoma

Sain joululahjaksi Anja Snellmanin kirjan Pääoma.
Luin joskus teoksen julkaisemisen aikoihin muutaman kirja-arvostelun
siitä ja äitinikin sanoi, että kannattaisi varmaan lukea kyseinen teos.
Ja voin sanoa, että kannatti. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi
yhtä paljon innostunut jostain kirjasta enkä ole malttanut lopettaa 
lukemista, vaan yöunien kustannuksella olen kahlannut sivuja eteenpäin.


Snellman kirjoittaa isosiskostaan Marjatasta eli Marusta, joka syntyi vuonna 1944
ja kuoli 2011. Marulla oli lievä kehitysvamma, nivelreuma ja suulakihalkio.

"Kuolemasi jälkeen joku sanoi minulle, etteivät kitalaki- ja huulihalkioiset opi
koskaan kunnolla hymyilemään, sillä heille ei vauvaikäisenä tai myöhemminkään
paljoa ilmeillä, ainakaan iloisesti, kun he ovat niin oudon näköisiä. Sinunkin
hymysi oli kuin rako kasvoissa, amorinkaareton ylähuuli kuin taskunreuna,
palkeenkieli. Parantumaton haava."

Pääoma on kirja perheestä, jonka vanhemmat ovat lähteneet evakkoon
Viipurista vuonna -44, heti Marun syntymän jälkeen. Sodan aikaiset
kauhut ovat vaikuttaneet vanhempiin, isä on alkoholisoitunut ja väkivaltainen,
 äiti kärsii mielenterveysongelmista. Anja on rauhan ajan lapsi ja Maru on
selvästikin vanhemmilleen vain ikävä muistutus sodasta. Maru ei ole saanut
tarvitsemaansa hoitoa ja reuma vie suuren osan hänen toimintakyvystään
jo parikymppisenä.  Marun puhe ei koskaan ollut kovin hyvää ja hänen elämänsä
 loppupuolella pikkusisko Anja joutui toimimaan Marun tulkkina muille.
Maru ei koskaan mene naimisiin, ei saa lapsia, käy kyllä töissä, mutta ystäviä
tai kodin ja työn ulkopuolista elämää hänellä ei ole. Lapsena Anja häpesi siskoaan,
mutta aikuisiällä oppi arvostamaan tätä.

"Emme koskaan puhuneet Marun kanssa Joaquin Phoenixistä, Tom Burkesta tai
Palefacesta, jotka ovat staroja huolimatta operoiduista ylähuulistaan, äijistä joille
ylähuuli on melkeinpä tavaramerkki. Myös Tutankhamonilla on arveltu olleet
kitalakihalkio."

Anja yrittää selvittää DNA-tutkimusten avulla, että mistä Marun kaikki
vaivat ovat johtuneet, mutta lopullista ratkaisua ei tule. Maru vaikuttaa
kaikkeen; sisko on Anjan menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, hän näkee
Marun omissa lapsissaankin. Maru on se asia, jonka läpi Anja katsoo kaikkea.

"Minä sain pienenä tartunnan. Sen nimi oli Maru."

Rivien välistä pystyy lukemaan rakkauden siskoa kohtaan, katkeruuden,
huonon omatunnon omasta terveydestä ja normaalista elämästä, ja erityisesti
suuren kysymyksen; miksi? Miksi Maru eikä Anja?
Tämä kirja kannattaa lukea.

-Emma-