sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Herra Hakkaraisen talo

Päivä vaikutti aamulla aurinkoiselta, joten päätettiin lähteä maakuntamatkailemaan Sastamalaan. Olin siellä pari viikkoa sitten ystäväni luona Mary Kay -meikkikutsuilla ja sillä aikaa perheen miehet kiertelivät nähtävyyksiä katselemassa. Tällä kertaa päästiin sitten koko perhe tutustumaan paikkakuntaan tarkemmin. Ensimmäinen kohde oli ihana Herra Hakkaraisen talo, josta tietysti erityisesti Lenni nautti. Ja oli meillä aikuisillakin kivaa.


Talo oli jaettu kolmeen kerrokseen. Keskikerroksessa oli Hakkaraisen koti, jonka ullakolle pääsi käymään. Siellä kummitteli, hui! Keskikerroksesta löytyi myös keskiaikahuone ja ritarihuone.




Alakerrassa oli avaruushuone ja Koiramäen lasten kylä. Vanhanaikainen kauppa ja siellä olevat leikkiruoat olivat erityisesti Lennin mieleen.



Talon takapihalla oli Mauri Kunnaksen Hurjan hauskaa autokirjaa mukaillen tehty liikennepuisto. Se on yksi Lennin lempparikirjoista ja luettiin sitä matkalla Sastamalaan. Lenni oli niin onnellinen. Työnnettiin sitä polkuautossa ja kun palautettiin auto talliin, totesin liikennepuiston työntekijälle, että selkä ei oikein tykännyt tästä, mutta pojan onnellisen hymyn näkeminen teki siitä sen arvoista.



Minä itte -autopesula oli Lennin mielestä koko liikennepuiston paras juttu.


Herra Hakkaraisen talo oli tosi kiva paikka ja parasta oli se, että se ei ollut mikään näyttely, vaan tavaroilla sai leikkiä ja lapsille oli paljon kivaa tekemistä teemahuoneissa. Jokaiselle löytyy varmasti mieluisaa puuhaa. Talon kotisivuille pääset tästä.

Seuraavaksi suuntasimme syömään. Sastamala oli niin vieras paikka, että ruokapaikka täytyi etsiä Googlen avulla. Päädyimme lounaalle Hakkaraisen talon lähellä sijaitsevaan Vammalan Saluunaan. Erinomaista ruokaa ja ystävällinen palvelu, voin suositella!

Ikäväksemme alkoi sataa vettä, joten ajelimme autolla keskustan nähtävyyksiä katselemassa ja sitten lähdimme kiertelemään lähiseutujen upeita kirkkoja. Kävimme tutustumassa Tyrvään, Pyhän Olavin ja Pyhän Marian kirkkoihin. Lenni tykkää kirkoista kovasti ja pyytää aina päästä käymään niissä. Mauri Kunnas on kotoisin Sastamalasta ja Pyhän Olavin kirkko on ollut esikuvana Koiramäki-kirjojen kirkolle. Melko lastenkulttuurillinen päivä meillä siis oli.


-Emma-












1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!