maanantai 4. toukokuuta 2015

Yhtä juhlaa

Arjen vastapainoksi viikonloput on viime aikoina olleet yhtä juhlaa.
Vaikka niin tykkäänkin meidän ihanasta arjesta, on kaikenlaiset juhlan
aiheet kuitenkin sellainen elämän suola. Tykkään itse järjestää juhlia,
mutta viime aikoina ei mun tarvinnut puuttua siihen järjestelyyn.
Ensi viikonloppuna on sitten äitienpäivä, sitä odotellessa. ;)


Käytiin syömässä vaarin 60-vuotissynttäreiden kunniaksi Tampereella
ravintola Piemontessa (tästä pääse nettisivuille). Aivan ihanaa italialaista
ruokaa, voin suositella. Seurueen lapsille saatiin lohipastaa ja aikuiset
kokeilivat vähän erikoisempia makuja. Jäi vähän harmittamaan, kun en
maistanut listalta löytyvää mansikka-kuohuviinirisottoa, mutta ensi kerralla sitten.



Kakkukahvit juotiin mummolassa, saunottiin ja juhlittiin vaarin tyylillä,
rennosti ja rentoutuen tärkeiden ihmisten parissa.


Vappuhulinat me hoidetiin perinteisesti Helsingin reissulla.
Käytiin perhetuttujen kanssa piknikillä Tähtitorninmäellä ja sää oli tuulinen
ja kolea, kuten tavallista. Hauskaa oli kuitenkin, ensi vuonna sitten taas uudestaan. :)


 Täytän syksyllä 30 vuotta ja nyt olenkin jo aloittanut juhlien suunnittelun.
Sitä ennen on kuitenkin mun ja miehen 4. hääpäivä ja jotain erityistä
pitäisi keksiä senkin juhlistamiseen. Hyviä ideoita saa heittää ilmoille.

-Emma-

1 kommentti:

  1. Hei Emma! Hieno Blogi sinulla on! Mulla olisi kysyttävää, voisitko ottaa yhteyttä petronella.sevelius@mammae.fi? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!