tiistai 19. toukokuuta 2015

Rokkia, lisää rokkia

Meillä on viime aikoina soinut kitara, rummut ja Hevisaurus, kaikunut kaikenlaiset laulut ja hienoja tanssimuuvejakin on nähty. Lapsi tykkää musiikista, sen tekemisestä ja kuuntelemisesta. Isimies soittaa kitaraa ja laulaa, joten eipä se mikään ihme ole, että Lennikin on innostunut.


Ukulele ostettiin Lennin ollessa vauva ja pikkukitara on miehen lapsuuden peruja. Meille on hirveän tärkeätä, että Lenni tykkää musiikista ja alkaisi isompana harrastaa laulua tai jonkin instrumentin soittamista. Itse en ole niin musikaalinen, mutta mies on tosiaan senkin edestä ja kyllä mäkin koen, että musiikki on tärkeä osa elämää. Väkisinkin, kun on tuollaisen tyypin kanssa naimisissa. Soitettiin raskausaikana mun vatsalle kaikenlaista musiikkia, mä lauloin tuutulauluja ja Lenni innostui silloin potkimaan erityisesti Viikatetta kuullessaan. Nykyään parhaat tuutulaulut on kaikkein pahinta örinäheviä, varsinkin automatkoilla ne toimii unettavasti. Lauloin Lennille tosi paljon vauva-aikana, jopa melkein enemmän kuin puhuin. Tykkäsin höpötellä sille kaikenlaista kun oltiin kahdestaan kotona ja keksin aiheesta kuin aiheesta laulun. Oli vaipanvaihtolaulua, ruokailulaulua, vaatteidenvaihtolaulua ja tottakai me tanssittiin sitten yhdessä. Lenni alkoi laulaa noin vuoden iässä itse ja nykyään tulee kaikki tutut lastenlaulut ulkomuistista. Omiakin hoilotuksia kuullaan aina välillä, erityisesti viime aikoina on laulettu "rokkia, lisää rokkia" ja siihen kuuluu tietty tanssikin.



Meidän pieni rokkimies on aika hauska tapaus.
Rock on! ;)

-Emma-






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!