tiistai 1. heinäkuuta 2014

Ihan itse tein!

Mä en ole mikään maailman kätevin käsistäni, mutta tykkään ihan mielettömästi tehdä kaikkea itse.
Askartelen, ompelen, leivon, tuunaan, rakennan ja hermostun ja pyydän miehen apuun. Ja silti jaksan aina aloittaa uusia projekteja, jotka saan nykyään jopa pitkälti tehtyä loppuun asti, joko miehen avustuksella tai ilman. Mikä ihme siinä on, että mulla on niin palava halu tehdä itse...

Projekti 1: Banaaniletut
Kolme banaania, kolme kananmunaa, paistetaan pannulla runsaassa rasvassa. Nam.


Projekti 2: Lapselle istuintyynyt
Ihan itse kuulkaa ompelin. Mies ei auttanut yhtään!


Projekti 3: Pellavainen päiväpeitto.


Projekti 4: Musta tulee sisustaja!

Vielä muutama kuukausi sitten en osannut edes poraa käyttää, mutta nyt onnistuu kaikki hommat laatoituksesta seinien rakentamiseen, maalaamisesta tapetointiin ja vedeneristyksiin. Ja kaikista parasta on sisustussuunnitelmien tekeminen. On ihanaa opiskella sitä alaa, josta on haaveillutkin.







Pikkumies pääsi käymään äitin "työpaikalla".



Tänään alkoi uudet haasteet; lähes kolme kuukautta Ikean sisustustiimissä. :)


Lenni-hurjapäältä vielä terkkuja, nyt lasketaan jo isojen lasten liukumäestä. :)



-Emma-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!