tiistai 8. syyskuuta 2015

Synttäreitä

 Töissä pääsen järjestämään nuorisotalon 20-vuotisjuhlat. Juhlien teemaksi valittiin 90-luku, koska suurin osa talolla käyvistä nuorista on syntynyt 2000-luvulla eikä tiedä edes mikä Spice Girls on. Tilanne vaatii korjauksen, joten ysäri it is. Ideoitiin jo vähän työkaverin kanssa juhlia; neonvärit, Speden Spelit, ysäridiskofiilis. Bändi ja rap-artisti meille on jo varattuna, joten muuta erityistä ohjelmaa ei varmaan järjestetä. Mä niin tykkään suunnitella ja järjestää kaikenlaisia juhlia, joten mikäs sen hienompaa kuin että mulle maksetaan siitä palkkaakin. Tein fiiliskuvakoosteen suunnittelun tueksi.


Nuorisotalon synttäreiden jälkeisenä päivänä päästään sitten juhlimaan 25-vuotiasta Suhupo ry:tä Vantaalla sjaitsevaan Viihdekeskus Flamingoon. Ilmoittautuminen on vielä vähän aikaa käynnissä täällä, joten kaikki suhupolaiset nyt kipin kapin ilmoittautumaan mukaan.

Omiakin synttäreitäni pääsen pian viettämään. 27.9. täytän 30 vuotta. Vanhempani haluavat järjestää sukulaisille juhlat synttäreideni kunniaksi ja oman perheen kesken mennään juhlistamaan jo 26. päivä ravintola Juureen (ravintolan svut löytyvät täältä). Kehuttu paikka ja kuulemma hyvää ruokaa. Olisin alunperin halunnut mennä ravintola Meripaviljonkiin (ihana kelluva ravintola), mutta sinne oli - ei niin yllättäen - jo kaikki pöydät varattu mun synttäriviikonlopulle. Joskus täytyy kyllä sinnekin päästä. Paljon juhlia tiedossa lähiaikoina, mutta nyt on tiedossa vuoden tärkein tapahtuma, Habitare, ja tänä vuonna pääsen osallistumaan sinne ammattilaispäivänä. Seuraava blogikirjoitus onkin sitten Habitaren kuulumisia ja sisustuksen uusia tuulia.


-Emma-

1 kommentti:

  1. Puhallustussit ja spaissaritikkarit! Olin jo unohtanut! Mä niiiiiin haluan joskus järkätä itekin ysäribileet. Ehkä sit ku täytän 25, koska olenhan syntynyt 90-luvulla ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!