lauantai 31. tammikuuta 2015

Viikonloppu

Tänään saatiin viettää ihan täydellistä lauantaiaamua. Kenelläkään ei ollut kiire minnekään,
nukuttiin pitkään, luettiin kirjoja ja löhöiltiin. Päivä lähti hyvin käyntiin kaurapuurolla,
jonka nimeen meidän perhe vannoo niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Ulkona satoi vähän lunta.




Loppupäivä on ollut melkein yhtä kiireetöntä yhdessäoloa, vaikka käytiinkin pyörähtämässä
Tampereella. Mulla on luvassa ihan uusia työkuvioita ja tänään tein työsopimuksen
Dekoro/Kaarnalaivaan, siihen mun viime vuoden harjoittelupaikkaan. Teen siellä keikkatyötä
ja maanantaina onkin jo ensimmäinen vuoro. Saa tulla moikkaamaan ja ihastelemaan kaikkia
ihania uutuuksia. Kaarnalaivan puolelle on tullut myyntiin muunmuassa ihania ystävänpäiväkortteja ja
 Dekoroon The Paper Bagin ruskea versio. Taitaa mennä palkka samantien kuin tuleekin. ;)
Huomenna on taas työjuttuja luvassa, kun menen tekemään toisenkin työsopimuksen ja
tällä kertaa Into-lastentarvikekirppikselle. Keikkatyötä luvassa sielläkin. Haluan kuitenkin 
käydä tämän koulun loppuun, joten keikkailu riittää hyvin tässä vaiheessa.


Käytiin illalla vielä pulkkailemassa ja oli kyllä niin talvinen keli.
Mieli on siirtynyt jo kevättä kohti kuitenkin ja meillä on tulppaanit vallanneet kodin.

Tuohon sivupalkkiin on nyt ilmestynyt Seinäruusun logo ja sitä klikkaamalla pääset verkkokauppaan.
Sieltä oltiin muhun yhteydessä viime postauksen jälkeen ja kuvat Lennin huoneesta päätyvät nyt
heidän nettisivuilleen. Sellaisia yhteistyökuvioita tällä kertaa. :)

Keväisin fiiliksin

-Emma-





1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!