torstai 7. elokuuta 2014

Yksi, kaksi, kolme...

Meillä on viime aikoina alkanut kyteä pieni halu saada Lennille sisaruksia. Toki mulla on koulu vielä ihan kesken ja haluaisin työelämässäkin olla hetken aikaa, mutta sitten jossain vaiheessa, lähitulevaisuudessa kuitenkin. Itse olen kasvanut kolmilapsisen perheen ja mies kaksilapsisen perheen esikoisena. Sisarukset kuuluu lapsuuteen (vaikka ne rasittavia välillä onkin). Keskustelujen aiheena on lähinnä ollut se, että kuinka monta lasta halutaan. Jossain vaiheessa heitettiin ilmaan ihan puoliksi vitsinä että mitäs jos Lenni jäisi meidän ainoaksi, mutta ei se tunnu oikealta ratkaisulta. Nuorempana haaveilin suurperheestä, mutta ne haaveet kaatuivat siihen, kun tajusin ettei musta ole sellaiseen; mä en ole mitenkään erityisen äitimäinen ja arvostan omaa aikaa vähän liikaakin. Tämän sanon olettaen siis, että äidin oma aika vähenee lapsiluvun kasvaessa. En tiedä pitääkö se paikkansa, koska asiasta ei ole kokemusta, mutta näin voisin kuvitella. Yhdellä työkaverillani Ikeassa on kuusi lasta ja kysyin ihan vakavissani häneltä, että miten pää kestää sellaisen rumban. Kuulemma ihan hyvin, koska lapsilla on niin paljon seuraa toisistaan. Mutta en sitten tiedä, vaikka houkuttelisikin sortua ajatukseen, että siinähän se toinenkin ipana menisi samassa. Ollaan kuitenkin poissuljettu se ajatus, että Lenni jäisi meidän ainoaksi, joten kysymys kuuluukin nyt; kaksi vai kolme? Voi olla että sen näkee sitten, kun lapsia on kaksi, että onko meistä useamman lapsen vanhemmiksi. Vauvakuumetta kuitenkin jo ilmassa...


Saatiin Lennin mallikansiokuvat ihan omaankin käyttöön. Jännä nähdä miten halkio vaikuttaa työnsaantiin vai vaikuttaako ollenkaan. Ainakin söpöt puolitoistavuotiskuvat tuli otettua, jos ei muuta. :)




Hyvää ja turvallista koulun alkua uusille pienille koululaisille!

-Emma-

1 kommentti:

  1. Voi miten ihanan poika teillä on! Niin söpö halkiolla että ilman halkiotakin :)
    Eksyin blogiisi Lennin nimen perässä, meillä myös pikkuinen kohta puoli vuotias Lenni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!