maanantai 16. joulukuuta 2013

Tip tap Joulupukki

Reilu viikko enää jouluun, voi apua mihin tämä aika menee.
Luulin olevani hyvissä ajoin kaikkien koristeiden ja ruokien ja lahjojen suhteen,
mutta nyt tajusin, että meiltähän puuttuu vielä monen monta lahjaa eikä joulun 
herkuista ole valmiina kuin piparit ja joulutortut. Kiirettä pitää siis, aattoon
asti, eikä se varmaan vielä silloinkaan helpota.

Käytiin Haltialan kotieläintilalla joulutapahtumassa ja Lenni tapasi
itse Joulupukin ensimmäistä kertaa.



Meidän luona pidettiin kahden eri äitiporukan pikkujoulut viime viikolla. 
Leikkejä, lahjoja, glögiä, hyvää syötävää ja  äitiyden iloja ja murheita. 
Lasten keski-ikä oli 1v joten touhua riitti. Toisen näistä porukoista 
olen tavannut neuvolan perhevalmennuksessa ja toisen seurakunnan
esikoisvauvakerhossa viime keväänä. Samassa elämäntilanteessa
olevien äitien vertaistuki on parasta mahdollista enkä keksi oikein
muuta tapaa saada uusia kavereita tämän ikäisenä, kuin lasten kautta.
Oli niin hauska seurata mukuloiden touhuamista ja kuinka nää pienet ottaa
aina tilan niin hyvin haltuun. Kauheeta vipeltämistä joka paikkaan ja
 kaikki ympärillä oleva kiinnostaa. Lapset on ihan parhaita.


Miten mulle tulikin tästä juhlien jälkeisestä näystä ihan
taistelutanner mieleen:


Kuusi on koristeltu ja meillä on joulu alkanut.


-Emma-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!