torstai 4. heinäkuuta 2013

Ylöjärvellä

Meidän kesälomasuunnitelmat vähän muuttuivat ja mökin sijaan
majaillaankin nyt miehen lapsuudenkodissa Ylöjärvellä mummon ja vaarin
ollessa mökillä. Palataan pian Helsinkiin ja aiotaan olla siellä loppuloma, joka
jatkuukin elokuulle miehen saatua kesäloman jatkoksi pitämättä jääneet kaksi viikkoa
 isyyslomaa. Ollaan nyt ihanasti kuitekin luonnon keskellä, vaikka mökillä ei 
 ollakaan, sillä tämä Ylöjärven mummola on aika mahtavalla paikalla.
Pikku-Ahvenisto-niminen alue on paikallisten suosiossa ulkoilumahdollisuuksiensa
vuoksi ja tähän pihapiiriin kuuluu asuinrakennuksen lisäksi luhtiaitta, paljon metsää,
järvi, jonka rannassa on saunarakennus sekä historiallisesti merkittävä,
1900-luvun alussa valmistunut Päärakennus. Järveä kiertää luontopolku, jota on
tullut kuljettua itsekin jo monet kerrat. Lähimmät naapurit ovat jossain
 kilometrien päässä eli alueella on vain tämä yksi asuintalo.
Päärakennus puolestaan on tila, jota voi vuokrata juhlia varten ja jossa on
kuvattu TV-sarjoja ja kesäteatteriakin pääsi mieheni nuorempana
kotipihallaan näkemään. Tämä on tosi ihana ja rauhallinen paikka, jossa tuntee
 olevansa lomalla, poissa Helsingin jatkuvasta elämänmenosta. 
Kuvat on otettu vuosien varrella eri vuodenaikoina.
Olipas muuten jännä katsoa talvikuvia näin kesällä!







Ensi viikonloppuna on halkioperheiden tapaaminen, jota odotamme innolla.
Halkioyhteisössä on nyt puhuttu paljon halkioiden vuoksi kiusaamisesta,
joten siihen aiheeseen puutun itsekin ensi kerralla. :)

-Emma-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!