lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kävimme Lennin kanssa... Teurastamossa?

Eilen oli taas meidän lauantai, miehellä oli viikon ainoa vapaapäivä. :)
Viime tiistaina esikoisvauvojen kerhossa satuin kuulemaan,
että perjantaina olisi läheisessä leikkipuistossa vauvojen värikylpy,
joten sinne suuntasimme aamupäivällä.
Lenni ei oikein vielä ymmärtänyt mitään koko hommasta,
mutta ainakin se katseli kiinnostuneena muita vauvoja. :)


Vauvojen värikylvyssä siis vauvat pääsevät kokeilemaan turvallisilla
väreillä (hedelmäsoseilla) taiteen tekemistä.
Värejä saa maistella ja haistella ja kosketella mielin määrin.
Virallisia määritelmiäkin löytyy varmasti, mutta tällä asenteella aikoo meidän
perhe jatkossakin osallistua värikylpyihin. :)


Hyvän lounaspaikkavinkin sain Tommi K:lta Isyyspakkaus-blogista.
Suunnattiin Kalasataman suuntaan osoitteeseen Työpajankatu 2,
entisen Teurastamon Kellohalliin. Teurastamossa järjestetään taidepläjäyksiä,
viime kuussa oli esimerkiksi FoodStock, taidetta ja ruokaa yhdistänyt viikonlopputapahtuma.


Kellohalli oli ihana rosoinen ja tehdastyylinen, lisänä paljon designia.
Ihastuin ihan täysin Iittalan Sarjaton- sarjaan,
kun miehen graavilohisalaatti tarjoiltiin sarjan lautaselta. :)


Ruoka oli erinomaista ja hinta-laatu-suhde oli kohdillaan.
Arkilounasaikaan paikalla ei ollut paljonkaan ihmisiä,
mutta voisin kuvitella, että viikonloppujen brunssiaikaan 
paikka on aika täynnä.



Miestä kiinnostivat DJ-laitteet. :)
Lounasaikanakin paikalla soi hyvä musiikki.


Näiden baarijakkaroiden muotoon ihastuttiin. :)
Kellohalli on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka.
Vaunujenkin kanssa ravintolassa oli helppo liikkua ja vähän
meidän Lenniä vanhemmille vauvoille oli käytössä syöttötuoleja.

Hyvää viikonloppua!

-Emma-

1 kommentti:

  1. Hei! Löysin blogiisi fb:n kautta. Itsellänikin ollut huuli-suulakihalkio, eli tuttu juttu ;) meillä on 5-kuinen tyttö ja tuota värikylpyä olisi kyllä kiva kokeilla! Täällä päin järjestettiin sellainen viime kuussa, mutta ikäraja oli 6 kk. Täytyy odottaa ensi kertaa, sitten kyllä aiotaan mennä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!