Silverjungle

Oltiin Lennin kanssa joitakin viikkoja sitten äitikaverin luona

lastenvaatekutsuilla ja eilen saapui postissa ne muutaman ihanat

vaatteet, joita en voinut siellä kutsuilla vastustaa. Merkki on

 kotimainen Silverjungle, jonka nettisivuille pääset tästä.

Mä niin ihastuin vaatteiden väreihin ja kuvioihin, että näitä

on kyllä pakko saada pian taas lisää. Dinopipo on ihan ehdoton.

Itselleni ostin söpön kukkarintaneulan.

Tosi laadukkaan oloisia materiaaleja. Kannattaa tutustua.
Toinen paikka, josta vähän aikaa sitten tilasin vaatteita,
oli yhdysvaltalainen Carter's, jonka sivuille pääset tästä.
Tehtiin muutaman mammakaverin kanssa yhteistilaus,
joten postikulut oli tosi pienet. Laadukkaan oloisia nekin
vaatteet ja mun mielestä ihan suht edullisia. Carter'silla
on vaikka kuinka paljon kaikkea kivaa, joten oli vaikea
valita, mutta tässä nyt ne mitä Lennille tilasin: kaksi bodya,
kaksi paitaa ja tonttulakki.

Meidän joulukuun pari ekaa viikkoa on jo ihan
täynnä ohjelmaa. Sitten on tietysti itse joulun valmistelut
ja Lennin synttärivalmistelut. Puuhaa riittää, toivottavasti
ehdin blogiakin välillä kirjoittaa lähiaikoina. :)
Lenni täyttää ensi viikolla jo 11kk. Tänään annettiin
sille ihan pieni tilkka tavallista maitoa ja hyvin maistui.

-Emma-

Ruokailut, päikkärit ja harrastukset

Noiden kolmen yhteensovittaminen on välillä vähän haastavaa.

Eilen opin sen, ettei pojan pidä antaa nukkua päikkäreitä enää

alkuillasta (yöunille herra suvaitsi mennä klo 23) ja että meidän 

lounasaika on ilmeisen pysyvästi siirtynyt tunnilla eteenpäin.

Harrastukset, eli muskari, värikylpy ja vauvajumppa tuovat 

omat haasteensa päivärytmin ylläpitämiseen. Muskari ja jumppa

alkavat klo 15 ja se sopi hyvin Lennin syömisten ja unien kanssa

silloin kun niihin ryhmiin piti ilmoittautua. Mutta eipäs sovi enää.

Siihen aikaan pojan pitäisi olla vetelemässä päivän toisia päiväunia

tai muuten saattaa käydä niin kuin eilen, eli tyyppi väsähtää

päivällisen jälkeen ja tarvitsee torkut. Värikylpy puolestaan alkaa

klo 10, mikä taas on meille liian aikaisin, koska Lenni joutuu

heräämään tunnin aikaisemmin kuin normaalisti. Siinä on tälle äidille

haastetta kerrakseen, kun yritän pitää rutiineista kiinni. Aika hyvin

olen kaikesta huolimatta onnistunut.

Syöminen on suulaen sulun jälkeen sujunut entiseen malliin.

Lenni syö yhtä paljon kuin ennenkin ja yhtä karkeaa ruokaa.

Maitoa menee paremmin kuin ennen leikkausta ja juominen

nokkamukista sujuu ihan loistavasti, vaikka jossain vaiheessa

meinasi epätoivo iskeä sen asian suhteen. Hapanmaitotuotteita

ollaan maisteltu ja haaveena olisi, että jouluna syötäisiin koko

perhe samaan maitoon tehtyä puuroa. :)

 Me käytiin viime keväänä muutaman kerran kokeilemassa

värikylpyä läheisessä leikkipuistossa ja osallistuttiin myös

Kiasman värileikkiin, josta kirjoitin täällä. Nyt sitten

äitikaverini keksi järjestää leikkipuistossa värikylpyä

tällaisen neljän kerran "kurssin" ja me ilmoittauduttiin heti

tietenkin ensimmäisten joukossa. Yksi kerta on nyt ollut

ja väriteemana oli vihreä. Vauvat pääsi tutustumaan

erisävyisiin vihreisiin esineisiin ja huiveihin, keinumaan

vihreässä lakanakeinussa ja maalaamaan hienoja taideteoksia.

-Emma-

Erään pienen pojan tarina: Niko

Suomessa syntyy vuosittain 130 halkiovauvaa, joten halkiot ovat

maassamme yleisimpiä kasvojen alueen epämuodostumia. Halusin

taas kertoa vähän muidenkin halkiolasten elämästä, joten

tässä olisi pienen, keskosena syntyneen Niko-pojan tarina.
Nimiä ei ole muutettu.

23-vuotias Jonna ja 29-vuotias Jani tapasivat 2 vuotta sitten netissä
ja aikansa siellä keskusteltuaan päättivät käydä kahvilla. Nopeasti kävi
selväksi, että tässä se nyt on, tuleva elämänkumppani, eikä kuuden
vuoden ikäerokaan haitannut. Pian seurustelun aloittamisen jälkeen Jani
muutti Jonnan luokse ja kuukauden kuluttua siitä pari meni kihloihin.

Jonna opiskeli vaateartesaaniksi ja Jani työskenteli myyjänä
turvapuhelinyrityksessä. Janilla oli entisestä suhteesta
pieni tyttö, joka tuli sujuvasti osaksi Jonnankin elämää. Asiat olivat
mallillaan, kunnes erinäisten asioiden seurauksena Jonna päätyi lääkäriin
munuaisultraan. Siinä selvisi, että toinen munuainen on alempana kuin
toinen ja jos se entisestään vielä laskeutuisi, niin saattaisi se aiheuttaa sen,
että Jonna ei pystyisi saamaan lapsia. Tieto oli shokki. Vaikka Jonna ja
Jani olivat olleet yhdessä vasta vähän aikaa, päättivät he yrittää lasta
kun siihen oli vielä mahdollisuus. Jonna raskautuikin heti ensimmäisellä
yrittämällä. Ilo oli suuri ja odotusaika meni aluksi hyvin.

Raskausviikolla 29 Jonna joutui sairaalaan raskausmyrkytyksen takia.
Vauva vietti vielä neljä päivää äitinsä vatsassa, kunnes tilanne
meni niin pahaksi, että Jonnalle oli pakko tehdä suunniteltu
hätäsektio. Poikavauva sieltä tuli, pituutta 35cm ja painoa 1050g.
 Jonna kertoo, että Janin läsnäolo sektiossa oli ensiarvoisen
tärkeää, varsinkin kun vauvan synnyttyä selvisi, että hänellä on
 molemminpuolinen huulihalkio sekä toispuoleinen ien-suulakihalkio.
Aluksi halkiot tuntuivat Jonnasta ja Janista pelottavilta, koska
he eivät olleet osanneet ollenkaan varautua asiaan eivätkä
tienneet halkioista mitään. Nopeasti he kuitenkin tottuivat poikansa
poikkeavaan ulkonäköön ja olivat sinut asian kanssa.

Vauva sai nimekseen Niko. Hän vietti elämänsä ensimmäiset
päivät keskoskaapissa Lastenklinikalla, mutta pääsi sitten
siirtymään jatkohoitoon Kätilöopistolle, jossa vanhemmatkin
pääsivät enemmän osallistumaan poikansa hoitoon. Kätilöopistolta
Niko siirtyi perheen kotipaikkakunnan keskussairaalaan, josta
pääsi lopulta kotiin muutama päivä sen jälkeen, kun hänen olisi
pitänyt lasketun ajan mukaan syntyä. Sairaalassa ollessaan Niko
oli saanut ravintonsa nenä-mahaletkun kautta, mutta kotona syöminen
lähti sujumaan tuttipullosta vellitutin avulla. Jonnan ja Janin oli
ollut tarkoitus mennä naimisiin raskausaikana, mutta avioliitto
solmittiin vasta Nikon synnyttyä.

Nikon huulihalkioiden leikkausta oli alunperin suunniteltu
marraskuulle, mutta paino ei ollut vielä noussut vaadittavaan
viiteen kiloon, joten leikkaus on joulukuussa. Jonna kertoo,
että tuntuu niin pahalta, kun ihmiset katsovat Nikoa "kuin
halpaa makkaraa" poikkeavan ulkonäön takia. Perheen elämä
on ollut raskasta, mutta tukea ja voimia he saavat läheisiltä
ihmisiltä. Vauva-arki on lähtenyt sujumaan hyvin ja vaikka
kotiutumisen jälkeen lääkärikäyntejä oli viikoittain, niin nyt
niitä on jo paljon harvemmin. Niko on reipas miehenalku,
joka juttelee ja nauraa paljon. Ihan lempparipuuhia on
katsella kun äiti neuloo tai kuunnella kun isä soittaa kitaraa.

Nikolle tuli juuri ikää puoli vuotta, onnittelut!
Ja paljon tsemppiä perheelle tuleviin leikkauksiin. :)

-Emma-

Snadi Stadi

Eräs sateinen ja tuulinen päivä pohdittiin miehen kanssa, että

ei millään jaksettaisi olla kotona koko päivää mutta ei viitsitä lähteä

ulkoilemaankaan. Olin kuullut äitikavereilta paikasta nimeltä SnadiStadi,

joka on HopLop-tyyppinen leikkipaikka, joten sinne päätettiin lähteä.

Aluksi vähän epäilin, että saako Lenni mitään irti siitä, mutta kyllä me

vaan koko porukka viihdyttiin. Reissu tuli myös halvaksi, koska aikuiset

ja alle 1-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Tästä Snadi Stadin sivuille.

 

 

SnadiStadissa on erikseen pienten leikkijöiden puoli, mutta käytiin

tutustumassa koko alueeseen, koska arki-iltapäivänä paikalla ei

ollut juurikaan muita.

 

Lopuksi vielä mun tämänhetkinen askarteluprojekti. Teen Lennin

synttärikutsuja ja idean kortin koristeluun sain virkkaamastani

päiväpeitosta. En ole erityisen hyvä käsin tekemisessä,vaikka
intoa on senkin edestä. Synttäreitä juhlitaan tammikuussa, mutta vieraita

kutsutaan niin paljon, että pakko oli jo aloittaa kutsujen tekeminen.

Pidetään juhlat kahtena päivänä samasta syystä. Muitakin askartelu-

projekteja on synttäreihin liittyen, mutta ensin nyt nämä kutsut. :)

-Emma-

Joulu lähestyy

Mä niin nautin syksystä ja viileästä ilmasta, mutta kyllä

nyt jo kaipaisi sitä lunta. Se tuo niin paljon valoa ja lisää

tunnelmaa pitkiin iltoihin. Jouluakaan en malttaisi odottaa,

mutta valmistelut sitä varten aloitan periaatteen vuoksi vasta

joulukuun ensimmäinen päivä. Tai ollaan me jo jotain tehty,

kuten hommattu aikalailla kaikki lahjat, mutta niitä ostellaankin

pitkin vuotta aina kun joku sopiva osuu kohdalle. Viime Jouluna

päätin myös tämän vuoden Joulun värimaailman ja koristeet.

Ollaan me otettu myös Lennistä joulukorttikuvat, tässä muutamia

ehdokkaita, jotka eivät läpäisseet tiukkaa seulaa valmiiksi korteiksi. ;)

Joulussa parhaita juttuja on lahjojen antaminen, rakkaimpien ihmisten
kanssa oleminen ja se yleinen rauhallinen tunnelma, mutta ennenkaikkea
Joulu on mulle kristillinen juhla. Kirkkoon liityin vasta aikuisiällä pitkän
itsetutkiskelun jälkeen. Uskonnollisuus näkyy meidän arjessa lähinnä vaan
rukousten kautta. Lenninkin elämään on iltarukous kuulunut ihan alusta
saakka. Kirkossa käydään säännöllisen epäsäännöllisesti, juhlapyhinä aina.
Olen kiinnostunut teologiasta ja opiskelen sitä ihan omaksi iloksi. Joskus
ehkä voisin hakea yliopistoon opiskelemaan.

Keräilen enkeliesineitä ja Lennilläkin on kaksi suojelusenkeliä.

Kirkko&Kaupunki-lehdessä oli artikkeli iltarukouksista.

Tänä Jouluna ollaankin ekaa kertaa ihan oman kodin rauhassa ja saadaan
meidän läheiset tänne kylään. Olohuoneesta tehdään ruokasali, oikea Joulun
ihmemaa. Vielä kun malttaisi odottaa joulukuun alkuun kaikkien koristeiden kanssa...

-Emma-

Laihduttamisesta ja vauvauinnista

Kuten mieheni edellisessä postauksessa mainitsi, olin aika isokokoinen

loppuraskauden aikaan. Paino kipusi sadan kilon paremmalle puolelle.

Mulla oli kovia kipuja ja liikkuminen oli siksi hankalaa, mutta en voi vedota

ainoastaan siihen. Annoin itselleni luvan syödä kerrankin ihan mitä vaan ja miten

paljon vaan enkä miettinyt painonnousua. Nyt se tietysti vähän harmittaa.

On huomattavasti vaikeampaa saada paino laskemaan kuin nousemaan.

Olen kuitenkin onnistunut tiputtamaan jo 32 kiloa synnytyksen jälkeen,

ihme kyllä. Mitään ihmediettejä en ole kokeillut enkä lisännyt liikuntaa

mitenkään erityisemmin. Toki vaunulenkkejä tulee tehtyä ja kerran viikossa

käyn Lennin kanssa vauvajumpassa. Muutenkin elämä on jotenkin aktiivisempaa

ja nyt varsinkin tulee liikuttua jatkuvasti kun poikakin on niin kovin liikkuvainen.

Siinä on huonotkin puolensa kun mies on hyvä laittamaan ruokaa.

Me syödään yleensä kyllä ihan tavallista kotiruokaa, mutta kun miehen bravuuri 

on pizza, niin nam nam. Välillä tulee herkuteltua. Periaatteena meillä on, 

että ainoastaan viikonloppuisin syödään ihan mitä halutaan, mutta usein 

sekin menee siihen, että herkkuna on maitorahka+hedelmät+pähkinät.

Miehen pahe on suklaa ja mun karkit. Ollaan tylsiä. :D

Me aloitettiin vauvauinti vähän myöhemmin kuin useimmat,

Lennin ollessa jo 9 kk. Ostettiin Groupon-lahjakortti neljään

pulikointikertaan, ihan vaan sillä mielellä, että mennään kokeilemaan.

Tykättiin koko perhe tosi paljon siitä touhusta, mutta sitten tuli Lennin

leikkaus eikä voitu jatkaa. Kysyin Husukessa korvalääkäriltä uimisesta

nyt kun Lennin korvat on putkitettu, eikä siinä kuulemma mitään estettä

ole. Jos vauva tai lapsi sukeltelee paljon, niin korvat pitää suojata, mutta

pelkkää uimista varten ei tartte hommata niitä pantoja ja tulppia. Ei enää

taideta mennä varsinaiseen vauvauintiin, mutta ajateltiin alkaa käymään

muuten vaan uimassa koko porukka. Sen verran kivaa se on. :)

Niin, Lennille tuli viime viikolla ikää 10 kuukautta. Sen kunniaksi poika

päätti seistä vahingossa hetken ilman tukea. Se kävelee "puita pitkin" ja

osaa hienosti laskeutua alas seisomasta. Ihan mahtava tyyppi toi Lenni.

-Emma-

Kymmenen kuukautta isänä

Sanotaan se nyt suoraan: Lenni oli toivottu, mutta ennenaikainen. Tiesin

 haluavani joskus lapsia; ajankohta vain oli suunniteltu jonnekin tulevaisuuteen. Erään kerran olin lähdössä appivanhempieni luokse leikkaamaan lattialaattoja silloiseen asuntoomme. Pakatessani autoa ulkona Emma soitti ja sanoi, olenko jo lähtenyt. Koska olin vielä pihassa, menin takaisin sisälle kuulemaan, mitä hänellä oli asiaa. Hän istui sängyllä ja kertoi olevansa raskaana. Emma oli juuri tehnyt raskaustestin. Emme yrittäneet tuolloin lasta, ja Emma söi minipillereitä. Aina välillä hänestä oli tuntunut, että nyt pitää saada varmuus, ettei hän vain ole raskaana. Olin usein vitsaillut hänelle asiasta ja sanonut, että hän vain tykkää pissata tikkuun. Tällä kertaa varmistus kannatti. 

Emma oli avuttoman oloinen. Sanoin hänelle, että nyt se sitten tulee. Keskustelimme asiasta, sitten kävin leikkaamassa laatat myhäillen mielessäni uutista. En tietenkään vielä kertonut Emman vanhemmille mitään. Vasta jonkin ajan kuluttua kävimme varta vasten kylässä ilmoittamassa uutisen.

Emma otti raskauden tosissaan. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta hän pitäytyi vauvaturvallisessa ruokavaliossa. Hänellä oli omat ongelmansa raskaudessa, ja jäi sairauslomalta äitiyslomalle. Hän pyöristyi ja pyöristyi, ja sänky huokasi aina, kun hän kävi illalla nukkumaan.

Osallistuin usein neuvolakäynteihin mahdollisuuksien mukaan, ja olin hyvin perillä siitä, missä vaiheessa kulloinkin olimme menossa. Rakenneultrassa kävi ilmi, että Lennillä on huulihalkio, mikä saattaa ennustaa vaikeaa kehitysvammaisuutta. Päätimme tehdä lapsivesipunktion ja ottaa selville, ovatko kromosomit kunnossa. Hoitoalalla työskentelevinä tunsimme realiteetit ja tiesimme, ettemme haluaisi vammaista lasta. Vaarana oli, että lapsi joka tapauksessa eläisi synnyttyään vain kaksi viikkoa. Odotimme vastausta viisi päivää, ja voi Luoja, miten pitkältä ajalta se tuntui. Sairaalassa ostin Lennille ensimmäistä kertaa lelun, jonka nimesin Herra Huuskoseksi; nimen keksin Husuken, huuli- ja suulakihalkiokeskuksen nimestä.

Laskettu aika, 27.12.2012 tuli ja meni, eikä poika vielä osoittanut kiinnostusta tulla tälle puolelle. Aktiiviselta pikkumies     kyllä vaikutti, ja arvelimme menon jatkuvan syntymän jälkeen. 

Emmalta alkoi tihkua lapsivettä sunnuntaina 6.1.2013, ja seuraavana päivänä oli yliaikaiskontrolli. Tuolloin synnytys päätettiin käynnistää. Emma jäi sairaalaan, minä kävin kotona katsomassa paikat kuntoon ja hakemassa hieman tavaroita mukaan. Sitten se puurtaminen alkoi.

Yksityiskohdat sivuuttaen 8.1.2013 klo 2.33 oli Kätilöopiston sairaalassa samassa sängyssä iso nainen ja pieni mies, sekä isompi mies siinä sängyn vierellä. Kävin itkien soittamassa äidilleni ja kerroin syntymästä. Lennillä oli huuli-, ien- ja suulakihalkio, mutta sehän oli sivuseikka. Ensimmäiset päivät vietimme sairaalassa, jotta Lenni oppisi syömään kunnolla. Hän ei halkioidensa vuoksi kyennyt syömään rintaa, joten maito      annettiin tuttipullosta. Neljäntenä päivänä pääsimme lähtemään kotiin. Tuntui epätodelliselta olla vastuussa 

    jostakin niin pienestä.

Niin se arki vain kuitenkin lähti sujumaan: Ensimmäiset kaksi viikkoa olin kotona, sen jälkeen palasin töihin. Ja nyt leikkaamme tähän hetkeen.

 

On ensimmäinen isänpäiväni isänä. Sain aamiaisen vuoteeseen, ja Emma ja Lenni toivat lahjoja. Lenni oli tehnyt kortin, jonka runo sai minut tietysti itkemään. Olen viime aikoina herkistynyt lapsista, minä, joka en itkemistä ole pahemmin harrastanut. Lenni oppii jatkuvasti uusia asioita, kuten vauvalle tietysti kuuluukin. Vaikka hän oppisi vaikka mitä, nuo taidot ovat minulle isänä sivuseikka: tärkeämpää on, että hän on oppinut luottamaan ja turvautumaan vanhempiinsa. Se, että hän söi vauvana vain tuttipulloa, antoi minulle kallisarvoisen mahdollisuuden lähentyä hänen kanssaan. Lenni on aina riemuissaan nähdessään minut tai edes kuullessaan ääneni. Me miehet leikimme eri tavalla kuin äidin kanssa; joskus on vain hyvä, ettei Emma ole näkemässä. Emme tietenkään tee mitään vaarallista, mutta olemme uskaliaampia. Sellaista poika tarvitsee,, ja sellaista haluan isänä tarjota. Teen yleensä perheessämme ruoan ja hoidan oman osani kotitöistä. Yritän helpottaa Emman arkea parhaani mukaan. Haluan näyttää Lennille, että mies voi tuntea ja osoittaa rakkautta ja olla vaikka tällainen pahuksen itkupulli häpeämättä sitä.

    

Isä, tässä sinulle on pienen pieni käsi.

Minä, sinun lapsesi, elän lähelläsi.

Kasvan, kasvan nopeasti.

Tie vie toisiin kyliin.

Tänään vielä aikaa on,

Ota minut syliin.

- Lenni

- Santeri -