Jotain uutta ja jotain vanhaa

Jee jee jee, Lenni pääsee perhepäivähoitoon!

Se oli meidän ensisijainen toive eikä oltaisi millään haluttukaan laittaa noin pientä lasta

päiväkotiin. Viime viikolla tuli tieto hoitopaikasta ja Lenni aloittaa siellä 1.4. Ollaan

kyllä niin iloisia. Meidän perheen asiat on muutenkin niin hyvin. Miehellä on tosi kiva

työpaikka ja mulla on jopa mahdollisuuksia saada hakemani opiskelupaikka. Olin

eilen valintatilaisuudessa ja perjantaina tulee sitten tieto, että miten kävi. Peukut pystyyn!

Elämä Ylöjärvellä on kyllä ihanan rauhallista. Koko keskusta hiljenee jo alkuillasta, kun

kaupat menevät kiinni. Täällä asuu paljon lapsiperheitä ja vanhuksia ja naapurit tulevat

juttelemaan. Tänäänkin oli pitkä keskustelu naapurin mummon kanssa, kun tultiin ulkoilemasta.

Hän muistaa kun mun mies oli tällainen Lennin ikäinen ja on sitä mieltä, että poika näyttää

ihan isältään. Lenni on kuulemma tervetullut sitten heille leikkimään, kun vähän tästä vielä kasvaa. :)

Ja hei, jos joku joskus jostain syystä eksyy Ylöjärvelle, niin kannattaa piipahtaa ihan tässä

keskustassa sijaitsevalla Into-lastentarvikekirppiksellä (http://www.lasteninto.fi/). Suosittelen,

myyjät ja sisustus ja siisteys on vertaansa vailla. Ja saattaa vieltä löytyä vaikka tuollaisia

helmiä, kuten kuvassa oleva Ticket to Heavenin vk-haalari...

Helsinkikin kutsuu meitä aika ajoin ja viime viikonloppuna olimme siellä synttäri- ja 

valmistujaisjuhlien merkeissä. Onnea vielä sankareille!

Loppuviikkona luvassa vieraita, perhekerho ja oleilua oman porukan kesken.

Perjantain sauvavuoro on niin kiva ja jotenkin nostalginen juttu, kun muistaa omasta

lapsuudesta samat tuoksut ja tunnelman.

Saunanpuhdas pikkumies.

-Emma-

Äi-i, i-a-aa ja ii-aa

Kolme kertaa ehdittiin tänä talvena pulkkailemaan, sitten suli lumet. :D Hyvä että tuli käytettyä vauvapulkkaa edes sen verran, vaikka taitaa se vielä ensi talvenakin olla ajankohtainen vempele. Mä tykkäisin enemmän, että olisi kovat pakkaset ja paljon lunta, mutta nyt tää onneton talvi kyllä jo riittää ja me aletaan pikkuhiljaa odotella kevättä. Käytiin seurakunnan järjestämässä laskiaisriehassa ja siellä pikkuiset Hippo-hiihdon osallistujat kilpailivat ilman suksia, sauvojen kanssa juosten. Hyvä ettei hiihtoja peruttu, vaikkei lunta ollutkaan. Sen verran tärkeä juttu se varmaan monille lapsille oli.

Lenni fanittaa koiria ja ajateltiin, että se tykkäisi käydä koiravaljakkoajelulla.

Noh, ilme kertoo kaiken.

Koirat sanoo Lennin mielestä "äi, äi, äi", hevonen "i-a-aa" ja paloauto "ii-aa, ii-aa". Sanaa "i" (isi) tyyppi on hokenut jo pitkään ja vähän aikaa sitten tuli se kauan odotettu "äi-i". Eli joo, vähän on meidän pikkuherralla vielä hakusessa konsonantit, joista ollaan kuultu vain M, N, J ja välillä jonkinlainen H. Viime kesänä, siis ennen Lennin suulaensulkua, olin kuulevinani ukkelin sanovan K-kirjaimen. Otin asian puheeksi puheterapeutin kanssa ja on se kuulemma periaatteessa mahdollista, mutta yleensä konsonantit alkaa ilmaantua vasta suulakihalkion korjaamisen jälkeen. Moni uusi tuttavuus ei Lennin halkioista tiedä ja heidän korviinsa pojan höpöttely kuulostaa varmaan aika hassulta.
Miehen kanssa me ymmärretään noita konsonanttivajaita sanoja.

Niin ja sitten Lennillä on lisäksi omia sanoja, jotka on hyvin yksipuolisia konsonanttien suhteen. Yritä siinä nyt sitten saada selvää, että mahtaako poika tarkoittaa palloa ("anno") vai pyytääkö se jotain (anna eli "änna"). Puheterapia alkaisi sitten 3-vuotiaana, mutta kyllä mua jo vähän mietityttää, että kuuluuko konsonanttien puuttua vielä tässä 4 kuukautta leikkauksen jälkeen. Olisi niin kiva, että päiväkodissakin hoitajat ja kaverit ymmärtäisivät Lenniä. :)

Meillä alkaa koti olla hienosäätöä vaille valmis. Mitä nyt tarttee enää maalata keittiön katto ja parit huonekalut, ommella päiväpeitto ja muutamia muita juttuja, vaihtaa väliovet, uusia keittiö... Pikkujuttuja. ;)

Oikein makoisan ihanaa viikonloppua!

-Emma-

Helsinkiläisrouva muutti maalle

Niin me sitten muutettiin pois Helsingistä, miehen kotiseudulle

Ylöjärvelle. Appivanhemmat asuvat parin kilometrin päässä,

miehen veli perheineen vielä lähempänä. Uuteen paikkaan 

muuttamisessa on aina parasta se, että pääsee tutustumaan

erilaiseen ympäristöön ja maailman näkee uusin silmin, kun

kaikki ympärillä ei olekaan ihan tuttua ja tylsää. Ollaan tehty

pitkiä kävelylenkkejä koko perhe ja mies on näyttänyt mulle

ja Lennille lempparipaikkojaan. Tämä oli mun kahdestoista

muutto nyt aikuisiällä eikä toivottavasti tarvitse nyt vähään

aikaan muuttaa. Nykyinen kotimme on asunto, jossa mieheni

asui 5-vuotiaaksi asti. Hauskaa, että Lennikin saa viettää täällä

lapsuuttaan. 75-neliöinen kolmio Ylöjärven keskustassa, suht

lyhyt matka Tampereelle, lapsiperheelle ihanteellinen paikka.
Me tykätään!

Mulla on suuria suunnitelmia opiskelujen ja töiden suhteen,
mutta saa nähdä toteutuuko niistä mitkään. Peukut pystyyn.
Mies aloitti just uudessa työssään ja viihtyy hyvin. Mä harkitsin
jossain vaiheessa ryhtyväni perhepäivähoitajaksi, mutta totesin
sitten ettei musta kyllä ole siihen hommaan. Lennissäkin pelkästään
on ihan riittävästi työtä, kun pikkumies tekee nyt noita hampaita
oikein urakalla ja on oppinut kävelemään kunnolla.

Uusia tuulia on muutenkin luvassa tänä keväänä, koska
mua pyydettiin mukaan Suhupo ry:n hallitukseen. Kivaa,
mä niin tykkään sellaisesta. Oppilaskunnan hallituksetkin
on aikoinaan tulleet mulle tutuiksi ja oon ollut opiskeluaikoina
erilaisissa toimielimissä opiskelijajäsenenä. Innolla odotan,
että pääsen tositoimiin. :)

-Emma-

Bileet

Me juhlittiin viime viikonloppuna Lennin synttäreitä. Lauantaina saatiin vieraiksi

sukulaiset ja sunnuntaina kaverit. Perjantaina tehtiin myöhään yöhön koristeita

ja valmisteluita. Oli tosi kiva juhlat, vieraat näytti viihtyvän, tarjottavat maistui ja

mikä tärkeintä, Lennillä oli hauskaa. Pikkutyyppi niin nautti huomion keskipisteenä

olemisesta ja siitä, että oli monta tuttua ihmistä kävelyttämässä ympäri asuntoa.

Näin jälkikäteen piti oikein miettiä, että mikä asia olisi voinut mennä paremmin,

mutta kyllä semmoinenkin löytyy, nimittäin kakku. Suunnitelmat oli sen suhteen

suuret (ehkä vähän suuruudenhullut?), mutta aika loppui kesken. Kaukaa katsottuna

kakku oli ihan siedettävän näköinen kuitenkin ja se kuitenkin maistui hyvältä, joten

ei mikään katastrofi sentään ollut kyseessä. Tein myös ensimmäistä kertaa ikinä

cakepopseja ja, no... ensi kerralla panostan enemmän niiden ulkonäköön. :)

Tiistaina oli vielä yhdet juhlat, nimittäin yhteissynttärit tuttujen tammikuussa

myös vuoden täyttävien lasten kanssa. Kivaa oli, mutta samalla myös haikeaa.

Toiseen kaupunkiin muuttaminen väkisinkin vähentää yhteydenpitoa, mutta

onneksi on Facebook, niin saadaan puolin ja toisin seurata lasten kasvua.

Lenni alkoi tiistaina ottamaan muutamia askelia ilman tukea.
Tässä vähän epätarkka kuva kyseisestä tapahtumasta. :)

Joulusta selvittiin, Lennin synttärijuhlista selvittiin, nyt on vielä tämä muutto

ja sitten voi ottaa ihan rennosti. Paitsi ettei voi! Ensin pitää saada koti kuntoon,

tutustua uuteen kaupunkiin ja etsiä töitä, ja sitten Lenni aloittaakin päivähoidossa

ja alkaa ne ihan oikeat ruuhkavuodet. Elämme mielenkiintoisia aikoja. :)

-Emma-

Lenni 1v

Rakas pikkumies on nyt saavuttanut yhden vuoden iän.

Äiti ja isi on niin ylpeitä. <3

-Emma-

Synttärivalmisteluja

Huomenna on sitten se päivä, kun Lenni taaperoituu.

Vuosi vanhemmuutta takana ja vauva-aika on ohi.

Ei oppinut pikkumies sitten kävelemään ennen syntymäpäiväänsä ja ehdin

sitä jo jossain vaiheessa harmittelemaankin, mutta sitten tajusin, että ehkä se on

parempi mun ja miehen kannalta, ettei ukkeli vielä kävele. Ihan tarpeeksi hommaa

on tuossa konttaavassakin tyypissä. ;)

Meillä on ensi viikonloppuna synttäribileet, lauantaina tulee kylään sukulaiset ja

sunnuntaina kaverit. Valmistelut on kovassa vauhdissa ja samalla pakkaillaan 

tavaroita ja valmistaudutaan parin viikon päässä häämöttävään muuttoon.

Nyt on aikamoinen kaaos kotona, mutta kyllä tämä tästä. Tekemistä riittää.

Pikainen kuvapäivitys meidän synttärijutuista:

^

Tästä tulee huomiseen mennessä päiväpeitto Lennille. Toivottavasti.

^

Tässä valmistuu viirinauha. :)

-Emma-

Anja Snellman: Pääoma

Sain joululahjaksi Anja Snellmanin kirjan Pääoma.

Luin joskus teoksen julkaisemisen aikoihin muutaman kirja-arvostelun

siitä ja äitinikin sanoi, että kannattaisi varmaan lukea kyseinen teos.

Ja voin sanoa, että kannatti. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi

yhtä paljon innostunut jostain kirjasta enkä ole malttanut lopettaa 

lukemista, vaan yöunien kustannuksella olen kahlannut sivuja eteenpäin.

Snellman kirjoittaa isosiskostaan Marjatasta eli Marusta, joka syntyi vuonna 1944

ja kuoli 2011. Marulla oli lievä kehitysvamma, nivelreuma ja suulakihalkio.

"Kuolemasi jälkeen joku sanoi minulle, etteivät kitalaki- ja huulihalkioiset opi

koskaan kunnolla hymyilemään, sillä heille ei vauvaikäisenä tai myöhemminkään

paljoa ilmeillä, ainakaan iloisesti, kun he ovat niin oudon näköisiä. Sinunkin

hymysi oli kuin rako kasvoissa, amorinkaareton ylähuuli kuin taskunreuna,

palkeenkieli. Parantumaton haava."

Pääoma on kirja perheestä, jonka vanhemmat ovat lähteneet evakkoon
Viipurista vuonna -44, heti Marun syntymän jälkeen. Sodan aikaiset
kauhut ovat vaikuttaneet vanhempiin, isä on alkoholisoitunut ja väkivaltainen,
 äiti kärsii mielenterveysongelmista. Anja on rauhan ajan lapsi ja Maru on
selvästikin vanhemmilleen vain ikävä muistutus sodasta. Maru ei ole saanut
tarvitsemaansa hoitoa ja reuma vie suuren osan hänen toimintakyvystään
jo parikymppisenä.  Marun puhe ei koskaan ollut kovin hyvää ja hänen elämänsä
 loppupuolella pikkusisko Anja joutui toimimaan Marun tulkkina muille.
Maru ei koskaan mene naimisiin, ei saa lapsia, käy kyllä töissä, mutta ystäviä
tai kodin ja työn ulkopuolista elämää hänellä ei ole. Lapsena Anja häpesi siskoaan,
mutta aikuisiällä oppi arvostamaan tätä.

"Emme koskaan puhuneet Marun kanssa Joaquin Phoenixistä, Tom Burkesta tai
Palefacesta, jotka ovat staroja huolimatta operoiduista ylähuulistaan, äijistä joille
ylähuuli on melkeinpä tavaramerkki. Myös Tutankhamonilla on arveltu olleet
kitalakihalkio."

Anja yrittää selvittää DNA-tutkimusten avulla, että mistä Marun kaikki
vaivat ovat johtuneet, mutta lopullista ratkaisua ei tule. Maru vaikuttaa
kaikkeen; sisko on Anjan menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, hän näkee
Marun omissa lapsissaankin. Maru on se asia, jonka läpi Anja katsoo kaikkea.

"Minä sain pienenä tartunnan. Sen nimi oli Maru."

Rivien välistä pystyy lukemaan rakkauden siskoa kohtaan, katkeruuden,
huonon omatunnon omasta terveydestä ja normaalista elämästä, ja erityisesti
suuren kysymyksen; miksi? Miksi Maru eikä Anja?
Tämä kirja kannattaa lukea.

-Emma-