Kymmenen kuukautta isänä

Sanotaan se nyt suoraan: Lenni oli toivottu, mutta ennenaikainen. Tiesin

 haluavani joskus lapsia; ajankohta vain oli suunniteltu jonnekin tulevaisuuteen. Erään kerran olin lähdössä appivanhempieni luokse leikkaamaan lattialaattoja silloiseen asuntoomme. Pakatessani autoa ulkona Emma soitti ja sanoi, olenko jo lähtenyt. Koska olin vielä pihassa, menin takaisin sisälle kuulemaan, mitä hänellä oli asiaa. Hän istui sängyllä ja kertoi olevansa raskaana. Emma oli juuri tehnyt raskaustestin. Emme yrittäneet tuolloin lasta, ja Emma söi minipillereitä. Aina välillä hänestä oli tuntunut, että nyt pitää saada varmuus, ettei hän vain ole raskaana. Olin usein vitsaillut hänelle asiasta ja sanonut, että hän vain tykkää pissata tikkuun. Tällä kertaa varmistus kannatti. 

Emma oli avuttoman oloinen. Sanoin hänelle, että nyt se sitten tulee. Keskustelimme asiasta, sitten kävin leikkaamassa laatat myhäillen mielessäni uutista. En tietenkään vielä kertonut Emman vanhemmille mitään. Vasta jonkin ajan kuluttua kävimme varta vasten kylässä ilmoittamassa uutisen.

Emma otti raskauden tosissaan. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta hän pitäytyi vauvaturvallisessa ruokavaliossa. Hänellä oli omat ongelmansa raskaudessa, ja jäi sairauslomalta äitiyslomalle. Hän pyöristyi ja pyöristyi, ja sänky huokasi aina, kun hän kävi illalla nukkumaan.

Osallistuin usein neuvolakäynteihin mahdollisuuksien mukaan, ja olin hyvin perillä siitä, missä vaiheessa kulloinkin olimme menossa. Rakenneultrassa kävi ilmi, että Lennillä on huulihalkio, mikä saattaa ennustaa vaikeaa kehitysvammaisuutta. Päätimme tehdä lapsivesipunktion ja ottaa selville, ovatko kromosomit kunnossa. Hoitoalalla työskentelevinä tunsimme realiteetit ja tiesimme, ettemme haluaisi vammaista lasta. Vaarana oli, että lapsi joka tapauksessa eläisi synnyttyään vain kaksi viikkoa. Odotimme vastausta viisi päivää, ja voi Luoja, miten pitkältä ajalta se tuntui. Sairaalassa ostin Lennille ensimmäistä kertaa lelun, jonka nimesin Herra Huuskoseksi; nimen keksin Husuken, huuli- ja suulakihalkiokeskuksen nimestä.

Laskettu aika, 27.12.2012 tuli ja meni, eikä poika vielä osoittanut kiinnostusta tulla tälle puolelle. Aktiiviselta pikkumies     kyllä vaikutti, ja arvelimme menon jatkuvan syntymän jälkeen. 

Emmalta alkoi tihkua lapsivettä sunnuntaina 6.1.2013, ja seuraavana päivänä oli yliaikaiskontrolli. Tuolloin synnytys päätettiin käynnistää. Emma jäi sairaalaan, minä kävin kotona katsomassa paikat kuntoon ja hakemassa hieman tavaroita mukaan. Sitten se puurtaminen alkoi.

Yksityiskohdat sivuuttaen 8.1.2013 klo 2.33 oli Kätilöopiston sairaalassa samassa sängyssä iso nainen ja pieni mies, sekä isompi mies siinä sängyn vierellä. Kävin itkien soittamassa äidilleni ja kerroin syntymästä. Lennillä oli huuli-, ien- ja suulakihalkio, mutta sehän oli sivuseikka. Ensimmäiset päivät vietimme sairaalassa, jotta Lenni oppisi syömään kunnolla. Hän ei halkioidensa vuoksi kyennyt syömään rintaa, joten maito      annettiin tuttipullosta. Neljäntenä päivänä pääsimme lähtemään kotiin. Tuntui epätodelliselta olla vastuussa 

    jostakin niin pienestä.

Niin se arki vain kuitenkin lähti sujumaan: Ensimmäiset kaksi viikkoa olin kotona, sen jälkeen palasin töihin. Ja nyt leikkaamme tähän hetkeen.

 

On ensimmäinen isänpäiväni isänä. Sain aamiaisen vuoteeseen, ja Emma ja Lenni toivat lahjoja. Lenni oli tehnyt kortin, jonka runo sai minut tietysti itkemään. Olen viime aikoina herkistynyt lapsista, minä, joka en itkemistä ole pahemmin harrastanut. Lenni oppii jatkuvasti uusia asioita, kuten vauvalle tietysti kuuluukin. Vaikka hän oppisi vaikka mitä, nuo taidot ovat minulle isänä sivuseikka: tärkeämpää on, että hän on oppinut luottamaan ja turvautumaan vanhempiinsa. Se, että hän söi vauvana vain tuttipulloa, antoi minulle kallisarvoisen mahdollisuuden lähentyä hänen kanssaan. Lenni on aina riemuissaan nähdessään minut tai edes kuullessaan ääneni. Me miehet leikimme eri tavalla kuin äidin kanssa; joskus on vain hyvä, ettei Emma ole näkemässä. Emme tietenkään tee mitään vaarallista, mutta olemme uskaliaampia. Sellaista poika tarvitsee,, ja sellaista haluan isänä tarjota. Teen yleensä perheessämme ruoan ja hoidan oman osani kotitöistä. Yritän helpottaa Emman arkea parhaani mukaan. Haluan näyttää Lennille, että mies voi tuntea ja osoittaa rakkautta ja olla vaikka tällainen pahuksen itkupulli häpeämättä sitä.

    

Isä, tässä sinulle on pienen pieni käsi.

Minä, sinun lapsesi, elän lähelläsi.

Kasvan, kasvan nopeasti.

Tie vie toisiin kyliin.

Tänään vielä aikaa on,

Ota minut syliin.

- Lenni

- Santeri -