perjantai 16. lokakuuta 2015

Mies synnyttää

Jälleen on tullut aika esitellä miehistä näkökulmaa, ja aiheena on tällä kertaa synnytys.

Hiljattain Emma sanoi naureskellen, miten synnytyksen aikaan oli niin kovin huvittavaa, kun minä valitin nälkää ja väsymystä. Hänhän oli valvonut kaksi vuorokautta putkeen, eikä ollut syönyt aikoihin mitään.
    Naisten keskuudessa vallinnee yleinen käsitys, että synnytysponnistelut ja -tuskat ovat niin ylivoimaisia, ettei muita tunteita mahdu synnytystapahtumaan. Miehellä ei voi olla tunteita tai tarpeita, jotka kilpailisivat synnytyskipujen kanssa. Ja nyt on syytä esitellä se miehinen näkökulma.
    Lienee kyllä kiistämätön tosiasia, ettei mikään satu niin paljon kuin synnytys. "Kuin kaikki luut murtuisivat yhtä aikaa", sitä kuvataan. Se pieni olento, jota nainen on kantanut vatsassaan yhdeksän kuukautta, ei yhtäkkiä tunnukaan niin pieneltä, kun se päättää tulla ulkomaailmaan. Siinä vaiheessa eteinen ja oviaukko ovatkin epäkäytännöllisen pieniä.
    En muista Lennin syntymää kokonaisuudessaan. Voi olla, että ihmismieli haluaakin unohtaa tiettyjä asioita. Sen kuitenkin muistan, miten koko ajan puhuin Emmalle, käskin kuuntelemaan hoitajia ja toimin hänen lyöntiensä kohteena. Ehkä ne sattuivatkin; sitä en kuitenkaan muista.
    Naiset: Voitteko kuvitella, miltä tuntuu, kun rakastamanne ihminen huutaa tuskissaan tuntikausia? Kun mietitte, onko puolisollanne kaikki hyvin? Kun lääkärit sanovat, että vauvan sydänäänet heikkenevät, nyt täytyy ponnistaa? Kun puolisonne sanoo, että ei pysty,
se sattuu liikaa? Kaiken tämän keskellä häivähtää ajatus - äiti vai lapsi? Ette ehdi jäädä siihen ajatukseen kiinni, onneksi, ette joudu tekemään valintaa, sillä jälleen tulee supistus, uuden ponnistuksen aika, etkä usko sen hetken ikinä loppuvan. Huone täynnä hoitajia ja lääkäreitä, ja itse siinä keskellä toteat, ettet voi tehdä asian eteen yhtään mitään. Turhautuneena tekisi mieli huutaa puolisolle, että ponnista nyt saatana, sen sydänäänet heikkenee, se kuolee.

En minä kesken synnytyksen lähtenyt syömään ja nukkumaan. Muistan hämärästi sanoneeni omat tarpeeni ääneen jossain vaiheessa. Ruoatta ja levotta pärjää kyllä yllättävän pitkään. Ovat ne kuitenkin hyviä tekosyitä päästä vähäksi aikaa vetämään henkeä pään sisälle, kun tietää, että vaimo on itseä osaavampien käsissä, ei sillä hätää ole.
    Naiset, te kannatte lasta sisällänne yhdeksän kuukautta, synnytätte sen tuskien kautta ja sen jälkeen ruokitte vauvaa kehonne avulla. Miehen osa lisääntymisessä on säälittävän pieni, vain muutaman tuuman kokoinen. Synnytyksessäkin kaikkien huomio keskittyy naiseen; miestä ei ikään kuin ole. Eikä tämä ole mikään egokysymys, vaan pelkkä havainto. Ensimmäisestä neuvolakäynnistä alkaen kaikki keskittyvät äitiin: miltä sinusta tuntuu, vältä näitä ruokia, muista levätä.
    Yhtäkkiä mieheltä vaaditaan, että hänen pitää tulla synnytykseen ja että hänen pitää osallistua lastenhoitoon. Mistä tämä velvoite ilmestyi? Tähän asti kaikki on aina koskenut naista, ja nyt miehen pitäisikin saman tien yrittää osallistua asiaan, johon häntä ei ole alun pitäen kutsuttu.
    Minun mielestäni miestä ei pidä velvoittaa osallistumaan synnytykseen. Se on hyödytöntä. Hän ei osaa auttaa itseään, hän ei osaa auttaa puolisoaan, eikä hän osaa auttaa vauvaa. Minun muistoissani synnytys ei ole iloinen ja miellyttävä tapahtuma. Me miehet menemme mukaan, koska puolisomme pitävät sitä tärkeänä. Jos se auttaa heitä pärjäämään edes vähän paremmin, silloin meillä on salissa tarkoitus. Ja jos joku mies ei tule sairaalaan, se hänelle suotakoon. Naiset, uskokaa kun sanon: meitä pelottaa. Kyllä me välitämme, vaikka kaikki eivät uskalla tulla mukaan.
    Kun mies synnytyssairaalassa valittaa väsymystä ja nälkää, yrittäkää pitää mielessä, että hän yrittää pitää itsensä koossa. Ei teidän tarvitse uhrata kiinnostusta tai huolta miestänne kohtaan siinä vaiheessa, koska teidän pitää huolehtia itsestänne ja vauvasta. Yrittäkää kuitenkin edes asiaa jälkeenpäin miettiessänne olla nauramatta hänelle.

- Santeri -

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kolmekymppinen nainen

Hui hurjaa, nyt mä olen 30-vuotias. Juhlittu on oikein urakalla ja ihanien ihmisten kanssa. Oli outoa, että mua varten oli järjestetty kaikkea kivaa, koska yleensä itse olen se, joka järjestää muille yllätyksiä ja juhlia. Mutta kuten mieskin sanoi, täytyyhän munkin välillä kokea itseni tärkeäksi.


Varsinainen syntymäpäiväni oli 27.9. Edellisenä päivänä mies oli järjestänyt mulle yllätyksen, johon kuului shampanjabaari ja Granitissa shoppailua. Sen lisäksi käytiin koko lapsuudenperheen kesken syömässä ravintola Meripaviljongissa. Aivan upea miljöö ja ruoka oli taivaallista.






Varsinaisena syntymäpäivänä juhlittiin sukulaisten kesken hyvän ruoan merkeissä. Olin ihan otettu, että niin moni tuli mua juhlimaan, kiitos kaikille! Sitten meni muutama viikko ja järjestin kavereille perinteiset kotibileet synttäreiden juhlimista varten. Kivaa oli ja vatsalihakset oli seuraavana päivänä kipeinä kaikesta nauramisesta.


30 on mun mielestä ihan hyvä ikä. Olen periaatteessa aikuinen, mutta kuitenkin vielä nuori sellainen. Tunnen itseni ja tiedän mitä haluan elämältä, annan anteeksi omat virheeni ja osaan olla itselleni armollinen. Elämä ei onneksi ole niin vakava asia.

Tässä vielä video elämäni tärkeimmistä hetkistä.


-Emma-







lauantai 3. lokakuuta 2015

Upea, erikoinen lastenhuone

Vauva-lehdessä esiteltiin Lennin huone. Koko juttu oli nimeltään "3 x upea, erikoinen lastenhuone" ja siinä kolmea sisustamiseen hurahtanutta äitiä pääsi esittelemään jälkikasvunsa huoneet sekä antamaan vähän sisustusvinkkejä ja kertomaan sisustukseen vaikuttavista asioista.



Oli kiva päästä mukaan tähän juttuun. Vähän stressasin etukäteen, että miten Lenni suostuu olla kuvattavana, koska viime aikoina se ei ole hirveästi välittänyt kameroista, kääntää aina pään pois kun pitäisi ottaa kuva. Hyvin kaikki kuitenkin sujui ja Lenni tykkäsi päästä esittelemään huonettaan ja lelujaan kuvaajalle. Naureskelin kuvat nähtyäni, että aika hyvin sointui meidän vaatteet huoneen väreihin ja tyyliin, mutta niin se sisustus vaan kummasti vaikuttaa meidän perheessä pukeutumiseenkin.

Vauva:n jutussa en vielä puhunut mitään yrityksestäni, koska sen perustaminen oli vielä jutun teon aikaan ihan vaiheessa. Ylöjärven uutiset kuitenkin tarttui heti Dekorennosta kuultuaan aiheeseen ja teki meidän firman ylöjärveläisistä jäsenistä artikkelin. Sen lehtijutun pääset lukemaan täältä.

Hyvää syksyä kaikille! Tällä kertaa olin vähän iloisemmissa tunnelmissa kuin viimeksi. :)

-Emma-