Juhannus

Mieheni suvun perinteenä on kokoontua juhannukseksi Kihniöön,

jossa suvulla on suuri tontti ja mökkejä. Tontilla on myös anoppini 

lapsuudenkoti, mummolaksikin kutsuttu, jossa juhannusjuhlia sitten vietetään.

Aattoaamuna aletaan valmistaa rosvopaistia edeltävänä jouluna varastoon

hankituista kinkuista, joita sitten syödään pari päivää. Juhannuksen jälkeen

anoppi vielä tekee jäljelle jääneestä lihasta keiton, joka maistuu ihan taivaalliselle.

Menoa ja meininkiä riitti tänä vuonna, kun paikalla oli jo neljä seuraavan sukupolven

edustajaa (Lennin lisäksi siis pojan serkku ja kaksi pikkuserkkua). Yötön yö

vietettiin nuotion äärellä sukulaisten kesken. Lennikin oli mukana, tosin ei

tainnut tyyppi vielä saada hommasta hirveästi irti vaunuissa nukkuessaan.

Lapsuudenperheeni ei ole ikinä tehnyt mitään erikoista juhannuksena, aina

vaan ollaan oltu Helsingissä, joten mielestäni on tosi hienoa päästä osallistumaan

tällaisiin juhannusperinteisiin.

Me ollaan Yöjärvellä lomailemassa nyt, mutta parin päivän päästä kutsuu taas Kihniö.
Hyvää kesän jatkoa!

-Emma-

Kesä on alkanut

 Lenni voi paksusti. Viimeisimmät mittaukset neuvolassa kertoivat,

että pituutta pojalla on 66,4cm ja painoa 7650g. Hyvin on kasvanut,

vaikka vähän mietinkin etukäteen, että onko leikkauksen jälkeiset

syömisongelmat vaikuttaneet kasvuun.

Lennin lounas, maito menee edelleen ruiskulla.

Kesäksi meillä on vaikka mitä suunnitelmia; Lennin ensimmäinen ulkomaanmatka

Viroon, huvipuistokäyntejä, museoita, halkioperheiden tapaaminen, mökkeilyä ja  koko perheen 

voimin aiotaan osallistua scifi-fantasia-tapahtuma Finnconiin, jossa kävin

aikaisemmin lähes joka vuosi. Kesä lähti kivasti meillä käyntiin, kun pikkuveljeni

pääsi ylioppilaaksi. :)

Enon sylissä.

Miehen loma alkoi tänään ja sen kunniaksi nautittiin lasilliset kuoharia. :)

Me ei juurikaan alkoholia käytetä ja voisin kuvitella, että useilla on vaikeuksia hyväksyä

edes tällaista määrää, kun perheessä on pieni lapsi. Raskausaika oli

tietenkin täysin alkoholiton ja sitä ennenkin juotiin välillä vain lasillinen viiniä

ruoan kanssa. Samaan meininkiin ollaan palattu eli joskus sunnuntailounaalla

lasillinen punaviiniä tekee ihan hyvää. :)

Raskauden ensimmäiset viisi viikkoa poltin tupakkaa, kun en tiennyt olevani raskaana.

Tupakat lensivät roskiin heti, kun tein raskaustestin. 

Savuttomuus oli yllättävän helppoa, kun en tehnyt sitä itseni takia.

Olin yrittänyt useasti aikaisemminkin lopettaa, mutta motivaatio ei ollut riittävä.

Syyllistin itseäni pitkään (ja ehkä edelleenkin) alkuraskauden tupakoinnista

ja olin varma, että se aiheutti Lennin halkion. Useampi lääkäri on meille

kuitenkin vakuuttanut, että näin ei ole, mutta ajatus siitä, että olen

saattanut itse aiheuttaa sen, että Lenni joutuu kärsimään leikkauksista

on aika.. kammottava.

Meillä on miehen kanssa suunnitelmissa alkaa kiertää kouluissa pitämässä

pienimuotoista päihdevalistusta. Mies työskentelee alkoholin takia dementoituneiden

parissa ja itsekin olen lähihoitajana suuntautunut mielenterveys- ja päihdetyöhön.

Rankin työpaikkani on ollut osasto, jossa oli korvaushoidossa muun muassa

raskaana olevia huumeidenkäyttäjiä. Oli vaikeaa säilyttää ammatillisuus,

kun omat asenteet ja paheksunta nousivat niin vahvasti pintaan.

En tiedä kuuntelisivatko nuoret meidän valistusta, mutta aiotaan ainakin yrittää

esimerkkien voimin havahduttaa ne kuuntelemaan meitä. :)

Rauhallista, mutta iloista juhannusta kaikille!

Me suunnataan huomenna mökille. :)

-Emma-

Kaikki hyvin

Lennin leikkauksesta on kaksi viikkoa.

Olin sitä edeltäneen yön pojan luona sairaalassa ja

nukuin melko huonosti. Näin painajaisia ja heräilin kuuntelemaan

Lennin tuhinaa.

Viimeisiä avoimia hymyjä.

Poika pääsi leikkaukseen heti aamusta, klo 8.

Neljään tuntiin ennen sitä ei saanut syödä,

mutta koska Lenni heräsi vasta puoli kahdeksalta,

ei nälkä ehtinyt oikein tullakaan.

Nähtiin pikaisesti kirurgi ja sitten se olikin jo menoa.

Lähdössä leikkaukseen.

Siinä vähän äitiä itketti ja pyörittiin vielä hetki osastolla.
Lähdettiin kuitenkin pian kaupungille ostoksille ja
käytiin syömässä Töölön torilla sijaitsevassa Mamma Rosassa.
Olen käynyt siellä viimeksi lapsena ja siitä lähtien
haaveillut paikan ruoasta. Ihan yhtä hyvää oli kuin ennenkin. :)

Soittelin pitkin aamupäivää osastolle, että jokos se leikkaus on ohi.
Kesken lounaan sitten saatiin kuulla,
että Lenniä ollaan just tuomassa takaisin, joten aika kiire
tuli syödä loppuun. :)
Kaikki oli mennyt hyvin, mutta poikanen oli aika väsynyt.
Vietettiin ilta sairaalalla, mutta yöksi mentiin kotiin.
Seuraavana aamuna tavattiin kirurgi ja oltiin taas päivä osastolla
Onneksi mies on vuorotyössä ja niille päiville sattui vapaat. :)

Syömisen kanssa meillä oli sitten ongelmia puolitoista viikkoa.
Osastolla ollessamme hoitajat useimmiten
syöttivät Lennin, joka vain huusi ja tappeli vastaan.
Tuttipullossa oli käytössä hassun pitkä ja lörppä tutti,
josta Lenni ei tykännyt yhtään.
Tilanteesta kertoo jotain se, että ennen leikkausta Lenni
veti pari litraa maitoa päivässä, mutta leikkauksen jälkeen
vain muutaman sata millilitraa. Kyllä siinä äidin (ja isänkin)
sydämeen sattui, kun pienellä oli kipuja ja muutenkin
syöminen tuntui varmasti oudolta.
Kotiin pääsimme neljäntenä päivänä leikkauksesta
ja sama meininki jatkui. Kamalaa pakkosyöttöä ja tuntui,
ettei mikään auta. Soseet upposivat paremmin kuin maito,
joten niiden määrää lisättiin huomattavasti, että Lenni saisi
edes jotain syötyä. Vieläkään ei pojalle kelpaa tuttipullo,
vaan maito annetaan ruiskulla suuhun. Meneehän se niinkin,
mutta toivottavasti pulloon siirrytään jossain vaiheessa takaisin. :)

Pojan sänky sairaalassa ja äidin (ei niin mukava) vuode. :)

Kotiin lähdössä. <3

Yritän ehtiä pian kirjoittamaan lisää, tässä nyt tällainen raportti tällä kertaa. :)

-Emma-

H-hetki

Tänään lähdetään sairaalaan ja huomenna on Lennin leikkaus.

Aion olla yötkin siellä pienen pojan seurana ja mies on luvannut olla

paikalla niin paljon kuin vain töiltään ehtii.

Hyvin se leikkaus varmasti menee ja tällä hetkellä jännitetään enemmänkin

sitä, että miten poika pärjää sen jälkeen, onko kipuja ja miten syöminen

lähtee sujumaan. Lenni on niin reipas poika,

että tuskin tuollainen pieni (iso) operaatio sitä paljon hetkauttaa.

Eiköhän tässä isi ja äiti ole ne, joista pitäisi olla huolissaan. :D

Tässä muutama kuva tältä päivältä.

Onpas komea kuolavana viimeisessä kuvassa. :D

Ollaan yritetty pitää itsemme kiireisinä tällä viikolla,

niin ei ole tullut liikaa ajateltua leikkausta.

Käytiin vauvakinossa ensimmäistä kertaa ja se olikin

yllättävän hauska juttu. Volyymit ei olleet niin kovalla kuin normaalisti

elokuvissa ja valoja vain himmennettiin, että pystyi lapsia

hoitamaan. Käytössä oli mikro, vaipanvaihtopiste ja vaippojakin. 

Leffa oli Laulu Marionille ja voin kyllä suositella kaikille,

oli kaunis tarina. :)

Eilen käytiin koko perheen voimin Maailma kylässä-festareilla.

Mies on töissä Diakonissalaitoksella ja kävimme moikkaamassa hänen työkaveriaan

ja entistä opiskelukaveriaan HDL:n ständillä. Tutustuimme afrikkalaiseen ruokaan

ja joimme päälle reilun kaupan kahvit. Festareilla olisi viihtynyt vaikka koko

päivän ja ensi vuonna mennään ehdottomasti uudestaan.

En voi tarpeeksi kiittää erästä halkiolapsen äitiä ja itse tätä

lasta, 8-vuotiasta suloista tyttöä kaikesta vertaistuesta.

Tapasimme heidät reilu viikko sitten ja siitä lähtien leikkaus ja

kaikki siihen liittyvä on ollut helpompi sulattaa.

Kiitos kaikille muillekin tuesta!

Kohta mennään...

-Emma-

Vauvateatteri

Käytiin muutama viikko sitten EMMAssa katsomassa Metropolia AMK:n esittävän taiteen

ja varhaisiän musiikkikasvatuksen opiskelijoiden vauvateatteriesitystä. "Elämän aamu" kertoi

tarinan toukasta, joka muuttui lopulta perhoseksi. Esitys oli kokemuksellinen, sitä ei 

katsottu vain paikallaan, vaan katsojatkin pääsivät mukaan liikkumaan ja olemaan

keskellä esitystä. Juttu oli aikuisenkin mieleen, mutta vaikutti siltä, että erityisesti Lenni

nautti teatterista.Yritin selvittää, että olisiko lähiaikoina jossain pääkaupunkiseudulla lisää

vauvateatteria, mutta en ainakaan goolettamalla löytänyt mitään tietoa.

Kertokaa ihmeessä, jos tiedätte tulevista esityksistä. :)

Lenni keskittyi esitykseen. :)

Samalla reissulla kävimme lelumuseossa, jossa oli esillä muunmuassa leluja

eri vuosikymmeniltä. Niitä oli hauska päästä katsomaan miehen kanssa,

kun kumpikin löysi sieltä omia lapsuuden lempparilelujaan. :)

Lelujunien ihmettelemistä.

Päästiin kokeilemaan huispaamista.

Lenni täytti 4 kuukautta ja pituutta pienellä on 65cm ja painoa 7,1kg.

Kävimme mummolassa ja mummi teki juhlapäivän kunniaksi kakun, joka kovasti kiinnosti Lenniä.

Lennin ensimmäinen leikkaus on siis viikon kuluttua.

Tuntuu niin oudolta ajatella, että kohta meillä on ihan erinäköinen poika.

Jos voisin muuttaa asioita, kuten Lennin kaikki syöminongelmat

nyt ja tulevaisuudessa, niin en haluaisi, että se leikataan. 

-Emma-

Oli vappu

Edellinen kirjoitukseni, ja erityisesti mieheni ensimmäinen kommentti halkioista

 herätti paljon keskustelua facebookin halkioyhteisössä. Hyvä että herätti,

näistä asioista on tosi tärkeää puhua. Erilaisten ihmisten hyväksyminen ja

suvaitsevaisuus nousivat pääasioiksi keskustelussa ja voin onnellisena kertoa, että

nykyään, halkiojärkytyksestä selvittyämme olemme mieheni kanssa taas entistä suvaitsevaisempia ihmisiä. :)

Tässä muutamia otteita keskustelusta (luvat julkaisemiseen olen saanut kirjoittajilta):

"Minulle lasteni halkiot eivät ole olleet surun,pelon,murheen tms paikka,enkä ole yhtään sen "parempi" ihminen kuin kukaan muukaan. En ole syyllistänyt itseäni tai ketään muutakaan poikien halkioista,enkä itseäni imettämisen puuttumisesta. Nämä ovat faktoja jonka kanssa eletään. Ennakkoluulottomuus ja avoimuus uudelle,mille tahansa ovat arvoja jotka olen omista lähtökohdistani huolimatta sisäistänyt ja ne ovat niitä arvoja joita haluan lapsilleni antaa elämässä eteenpäin vievänä voimana. Kapeakatseisuus,ennakkoluulot ja tietämättömyys ovat kaiken uuden ja hyvän esteenä elämässä."

"Meilläkin neidin rakas kummitäti on nyt vasta vuosien päästä kertonut, kuinka ensin ihan pelkäsi katsoa vauvaa kasvoihin, kun näytti niin "erilaiselta", mutta nopeasti siihen "tottui" ja hänkin suri kanssani avoimen hymyn menetystä. En ehkä silloin olisi asiaa ymmärtänyt jos olisi silloin kertonut, mutta nyt pystyn ymmärtämään hyvin. Kun pystyy myöntämään itselleen, että erilaisuus pelottaa, pystyy pelolleen tekemään jotain."

 "Kieltämättä noi kommentit kuulostaa ihan hirveiltä tälleen kun itellä on halkio, mutta toisaalta varmasti ihan ymmärrettävä reaktio. Muutenkin tolla epämuodostuma-sanalla on aika negatiivinen kaiku, monet tuntuu ajattelevan, ettei sen kanssa voi elää normaalia elämää ja että näyttää tyyliin hirviöltä tai vähintäänkin epämääräseltä. Johtuu varmasti tietämättömyydestä. Myönnettäköön että eräänkin kerran nuorempana poistuin Husukesta kovin kiukkuisena, siellä kun kehtasivat sanoa, että mulla on epämuodostuma! Enhän MINÄ voi olla epämuodostunut, eihän sellaiset näytä edes ihmisiltä! No epämuodostumahan se on ja mitäpä sitä kieltämään, en vain aiemmin ollut ajatellut koko asiaa."

 Ymmärrän jokaisen keskustelijan näkökulman. :)

Meidän perhe vietti vapun mukavissa tunnelmissa, käytiin

keskustassa pyörimässä, syötiin munkkeja, juotiin simaa ja mentiin ajoissa nukkumaan.

Vappupäivänä käytiin perinteisellä piknikillä Tähtitorninmäellä. 

Ukin sylissä.

Senaatintorilla oli porukkaa.

Ostettiin Lennille meidän mielestä hassu vappupallo, joka sitten vapun jälkeen laitettiin

pojan sängyn viereen, kun ajateltiin, että se tykkää katsella sitä.

Ihmeteltiin sitten muutaman iltana, että miksi Lenni ei suostu käymään nukkumaan

ja yölläkin kun herää, niin ei millään meinaa nukahtaa uudelleen. Alkoi olla jo vähän

neuvoton olo, kunnes sitten mieheni keksi ottaa pallon pois Lennin näköetäisyydeltä.

Poika nukahti samantien eikä ole sen jälkeen ollut nukkumisongelmia.

Huh huh. Nyt tuntuu kamalalta ajatella, että Lenni on ollut vaan tosi peloissaan,

eikä me olla autettu sitä. Onneksi asia selvisi ja nyt on taas rauha talossa. :)

Pelottava pallo.

Lennin ensimmäinen leikkaus on 27.5. Alkaa jännittämään. :)

Aurinkoisia päiviä!

-Emma-

Ajatuksia ja asenteita

Saatiin tietää Lennin huuli- ja ienhalkiosta rakenneultrassa.

Aluksi ei oikein edes tajuttu mistä on kyse. Olin lukenut halkioita käsittelevän

artikkelin Vauva-lehdestä ja tiesin jotain asiasta, mutta miehelläni ei

ollut mitään käsitystä jutusta. Rakenneultrassa meille oli tärkeintä se,

että vauva on terve (halkiohan ei ole sairaus!) ja sukupuolen selviäminen.

Soitettiin ultran jälkeen heti isovanhemmille, että vauva on poika ja sitten vasta sanottiin,

että ai niin, sillä on muuten halkiokin.

Käytiin samana päivänä ulkona syömässä miehen kanssa ja

silloin hän tunnusti, että ei ole ikinä voinut sietää epämuodostumia.

Yritettiin lohduttaa toisiamme, mutta siitä hetkestä eteenpäin

halkio alkoi tuntua mullekin isommalta asialta.

Viikon kuluttua rakenneultrasta käytiin Naistenklinikalla Sikiötutkimusyksikössä.

Vasta siellä tajusin, että halkio saattaa tarkoittaa kehitysvammaisuutta tai

jotain muuta siihen liittyvää oireyhtymää. Vauva tutkittiin tunnin kestäneessä

ultrassa tosi tarkkaan ja kaiken todettiin olevan sen perusteella hyvin.

Multa otettiin lapsivesinäyte ja viisi päivää odotettiin sen tuloksia.

Meidän elämän kamalimmat viisi päivää.

Lopulta selvisi, että vauvalla on normaalit kromosomit ja sen

jälkeen halkio tuntui oikeasti tosi pieneltä jutulta.

Kun Lenni sitten syntyi ja saatiin tietää myös suulakihalkiosta, 

niin se oli ihan alusta asti ihan täydellinen poika.

Mun ensimmäinen kommentti Lennistä olikin, että

onpas se söpö. :)

Olin odottanut jotain ehkä pelottavamman näköistä, mutta Lenni olikin

aivan ihana ja suloinen suurisilmäinen pieni mies.

Välillä saadaan pitkiä katseita, kun käydään Lennin kanssa vaikka kaupassa.

Erehdyin jo raskausaikanakin lukemaan nettikeskusteluja, joissa väitettiin,

että halkiot johtuvat siitä, että äidit ovat raskausaikana käyttäneet huumeita.

Ei olisi pitänyt lukea, tuli vähän paha mieli.

Halkio ei ole kuitenkaan estänyt meitä elämästä tavallista vauva-arkea

ja osallistumasta kaikenlaisiin aktiviteetteihin. Kerron uusille ihmisille

aina avoimesti halkiosta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Mitä sitten, jos joku katsoo pitkään. Jos huomaan sellaista, niin alan

yleensä suukottelemaan Lenniä ja kertomaan sille miten

täydellinen ja ihana poika se on ja kuinka paljon äiti sitä rakastaakaan.

Olkoot muut mitä mieltä vaan, mutta mä olen itse sitä mieltä että oma poika on paras poika.

Käytiin Lennin kanssa vauvajumpassa ja sen jälkeen kahvilla Hakaniemen

kauppahallissa, jossa on aivan ihana sisustusliike, josta saa mm. Mailegin

tuotteita. Pitkän harkinnan jälkeen ostin sieltä Willow Treen New Life-veistoksen.

Siinä kuvastuu niin hienosti meidän rakkaus Lenniä kohtaan. <3

-Emma-