Ajatuksia ja asenteita

Saatiin tietää Lennin huuli- ja ienhalkiosta rakenneultrassa.

Aluksi ei oikein edes tajuttu mistä on kyse. Olin lukenut halkioita käsittelevän

artikkelin Vauva-lehdestä ja tiesin jotain asiasta, mutta miehelläni ei

ollut mitään käsitystä jutusta. Rakenneultrassa meille oli tärkeintä se,

että vauva on terve (halkiohan ei ole sairaus!) ja sukupuolen selviäminen.

Soitettiin ultran jälkeen heti isovanhemmille, että vauva on poika ja sitten vasta sanottiin,

että ai niin, sillä on muuten halkiokin.

Käytiin samana päivänä ulkona syömässä miehen kanssa ja

silloin hän tunnusti, että ei ole ikinä voinut sietää epämuodostumia.

Yritettiin lohduttaa toisiamme, mutta siitä hetkestä eteenpäin

halkio alkoi tuntua mullekin isommalta asialta.

Viikon kuluttua rakenneultrasta käytiin Naistenklinikalla Sikiötutkimusyksikössä.

Vasta siellä tajusin, että halkio saattaa tarkoittaa kehitysvammaisuutta tai

jotain muuta siihen liittyvää oireyhtymää. Vauva tutkittiin tunnin kestäneessä

ultrassa tosi tarkkaan ja kaiken todettiin olevan sen perusteella hyvin.

Multa otettiin lapsivesinäyte ja viisi päivää odotettiin sen tuloksia.

Meidän elämän kamalimmat viisi päivää.

Lopulta selvisi, että vauvalla on normaalit kromosomit ja sen

jälkeen halkio tuntui oikeasti tosi pieneltä jutulta.

Kun Lenni sitten syntyi ja saatiin tietää myös suulakihalkiosta, 

niin se oli ihan alusta asti ihan täydellinen poika.

Mun ensimmäinen kommentti Lennistä olikin, että

onpas se söpö. :)

Olin odottanut jotain ehkä pelottavamman näköistä, mutta Lenni olikin

aivan ihana ja suloinen suurisilmäinen pieni mies.

Välillä saadaan pitkiä katseita, kun käydään Lennin kanssa vaikka kaupassa.

Erehdyin jo raskausaikanakin lukemaan nettikeskusteluja, joissa väitettiin,

että halkiot johtuvat siitä, että äidit ovat raskausaikana käyttäneet huumeita.

Ei olisi pitänyt lukea, tuli vähän paha mieli.

Halkio ei ole kuitenkaan estänyt meitä elämästä tavallista vauva-arkea

ja osallistumasta kaikenlaisiin aktiviteetteihin. Kerron uusille ihmisille

aina avoimesti halkiosta ja kaikesta siihen liittyvästä.

Mitä sitten, jos joku katsoo pitkään. Jos huomaan sellaista, niin alan

yleensä suukottelemaan Lenniä ja kertomaan sille miten

täydellinen ja ihana poika se on ja kuinka paljon äiti sitä rakastaakaan.

Olkoot muut mitä mieltä vaan, mutta mä olen itse sitä mieltä että oma poika on paras poika.

Käytiin Lennin kanssa vauvajumpassa ja sen jälkeen kahvilla Hakaniemen

kauppahallissa, jossa on aivan ihana sisustusliike, josta saa mm. Mailegin

tuotteita. Pitkän harkinnan jälkeen ostin sieltä Willow Treen New Life-veistoksen.

Siinä kuvastuu niin hienosti meidän rakkaus Lenniä kohtaan. <3

-Emma-