Erään perheen tarina: Voitto

Sain luvan kertoa koskettavan tarinan eräästä perheestä.

He jos ketkä ovat onnensa ansainneet. <3

Nimiä ei ole muutettu, tosin lapsi ei ole vielä virallisesti

saanut nimeään, joten kutsun häntä Voitoksi.

Henna ja Heikki tapasivat aikalailla tasan kymmenen vuotta sitten perinteisesti ravintolassa.

Kumpikin oli oman kaveriporukan kanssa viettämässä iltaa ja kohtaaminen oli melkeinpä

rakkautta ensi silmäyksellä. Muutaman viikon kuluttua pariskunta lähes jo asui yhdessä, vaikka

tunteita oli monenlaisia; voiko näin hyvä olla tottakaan? Puoli vuotta seurusteltuaan Henna ja Heikki 

menivät kihloihin ja muuttivat virallisesti yhteen, ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa. Pian pari 

kuitenkin alkoi haaveilla kodista maalla. Kumpikaan ei tuntenut oloaan kotoisaksi kaupungin 

vilinässä ja koirakuumekin nosti päätään. Edessä oli siis muutto ja ensimmäisen koiran hankinta.

Elämä sujui mukavasti ja häitäkin alettiin suunnitella kesälle 2005. Puoli vuotta ennen häitä

Henna ja Heikki päättivät, että on sopiva aika perheenlisäyksen ilmoitella tulostaan ja

niinpä he jättivät ehkäisyn pois. Mitään ei kuitenkaan alkanut tapahtua, mutta aluksi Henna

ajatteli, että kropalla kestää aikansa palautua normaaliin toimintaan e-pillereiden jälkeen.

Meni kuitenkin vuosi häistä, eikä raskaus alkanut. Joka kuukausi Henna ja Heikki jaksoivat 

toivoa, mutta turhaan. Ihmiset alkoivat pikkuhiljaa kyselemään, että koskas niitä lapsia hankitte.

 Henna kertoi tilanteesta rehellisesti ja avoimesti, vaikka kysymykset tuntuivatkin tuskallisilta.

Vuonna 2007 Henna ja Heikki menivät tutkimuksiin julkisen terveydenhoidon piiriin.

Erilaisten kokeiden, verinäytteiden ja kaavakkeiden täyttämisen jälkeen oli selvää, että

varsinaista syytä lapsettomuudelle ei ole. Pariskuntaa juoksutettiin lääkäreiden ja

hoitajien vastaanotoilla, jotta julkisen puolen lapsettomuushoidot saataisiin käyntiin.

Henna kertoo, että siinä tilanteessa tuntui raskaalta, että joka kerta vastassa oli taas

ihan uudet ihmiset, joille tilanne piti selittää alusta lähtien. Henna oli aloittanut jo syömään

erilaisia hormonivalmisteita ja niiden aiheuttamassa olotilassa tuntui siltä, että kukaan ei

kohdannut pariskuntaa yksilöllisesti, vaan että he hukkuivat muiden lapsettomien massaan.

Vuosi oli 2008, kun Henna ja Heikki päättivät hakeutua hoitoon yksityiselle puolelle.

He halusivat yksilöllisyyttä ja yhden ja saman lääkärin ja olivat valmiita maksamaan siitä.

Siihen mennessä julkisen puolen kautta Henna oli syönyt kolmen kierron ajan Clomifem-

nimistä lääkettä ja samalla kun hän piikitti itseensä hormoneita, tehtiin kahden kuukauden

välein kolme inseminaatiota. Ei tulosta. Yksityisella puolella hoidot aloitettiin jälleen

perustutkimuksista, joiden jälkeen taas inseminaatiohoitoja ilman tulosta ja kaksi 

keinohedelmöitystä, joista toinen päättyi keskenmenoon ja toinen ei edes alkanutkaan.

Pettymyksiä pettymyksien perään. Henna kertoo, että hormonihoitojen takia kaikki

tunteet korostuivat potenssiin sata ja hän tunsi olonsa vieraaksi omassa kropassaan.

Vuosi vaihtui ja lapsettomuus jatkui kaikesta huolimatta.

Henna ja Heikki pitivät taukoa hoidoista ja päätyivät sitten taas julkiselle puolelle
saamaan apua. Vuonna 2010 oli tarkoitus aloittaa koeputkihoidot, mutta vuodenvaihteessa
Henna tulikin luonnollisesti raskaaksi ja perui heidän paikkansa hoitojonossa. Henna ehti
varata ajan neuvolaan ja oli onnesta sekaisin, kunnes raskausviikolla 8 tapahtui jotain kamalaa.
Eräänä iltana Hennan vatsassa alkoi tuntua viiltävää kipua ja yöllä alkoi raju vuoto. Henna tiesi
keskenmenon tapahtuneen ja viikon kuluttua lääkärikäynnillä asia vahvistui. Pariskunta oli siinä
vaiheessa sitä mieltä, että nyt sai riittää. Perheessä oli kaksi koiraa, "karvalapsia", joten Heikki ja
Henna päättivät jatkaa elämäänsä onnellisina koiristaan, mutta auttamattoman lapsettomina.
Kysyjille he kertoivat, että tulevat aina olemaan lapseton pari, mutta syytä sille ei ole. Koirat
ovat aina olleet Hennalle ja Heikille perheenjäseniä ja tuoneet paljon uusia ihmisiä ja kokemuksia
heidän elämäänsä. Jossain määrin ne korvasivat ihmislapset heidän elämässään.

Vuosi 2013 oli aluillaan, kun Henna alkoi pohtia vielä yhden mahdollisuuden antamista
yksityisen puolen lapsettomuushoidoille. Hän keskusteli asiasta Heikin kanssa ja he olivat
asiasta yhtä mieltä; vielä yksi yritys. Ennen kuin pari ehti tehdä asian eteen mitään, Hennan
kuukautiset jäivät tulematta. Kumpikaan ei oikein uskonut raskauden mahdollisuuteen, mutta
päättivät käydä kuitenkin ostamassa testin. Henna kertoo istuneensa vessassa ja vain tuijottaneensa
niitä kahta viivaa; raskaus oli todellista. Vasta useiden uusien testien ja ensimmäisen ultraäänitutkimuksen
jälkeen Henna ja Heikki pystyivät käsittämään sen, että heille tulee lapsi. Tunteet vaihtelivat laidasta
laitaan, pelosta ja epävarmuudesta sunnaattomaan onneen. Koko elämä ja tulevaisuudensuunnitelmat
oli mietittävä uudestaan. Henna totesikin, että heille oli suunnitellun koiranpennun sijaan nyt tulossa
suunnittelematon ihmislapsi. Raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pelko keskenmenosta
alkoi hellittää ja kumpikin uskalsi aidosti iloita tulevasta lapsiperheen elämästä.

Tuli rakenneultran aika. Sukupuoli ei siinä selvinnyt, joten Henna ja Heikki päättivät käydä
yksityisellä puolella 4D-ultraäänitutkimuksissa. Henna sanoo, että jälkeenpäin ajateltuna
se olikin erittäin hyvä päätös. Ultraava lääkäri totesi melkein heti, että "tällä lapsella on
huulihalkio" ja tutki sen jälkeen vauvan kaikki rakenteet erityisen tarkkaan. Muita poikkeavuuksia
ei löytynyt. Henna sanoikin Heikille, että vauvalla on vain valuvirhe. Halkio sinänsä ei aiheuttanut
suurta huolta, koska Heikin pikkuveljellä oli huulihalkio ja asia oli sitä kautta tuttu. Pariskunta
ajatteli, että heille on tulossa terve poikalapsi, jolla nyt vain sattuu olemaan halkio. Sekin tuntui
helpottavalta, että Suomessa halkioiden hoito on huipputasoa. Henna tutki asioita netistä ja
 löysi Suhupon sivut sekä Facebookista Avoin hymy-yhteisön. Vertaistuki onkin Hennan
mielestä ollut parasta apua huoliin, koska hän on saanut nähdä ja kuulla, miten halkiolapsenkin
kanssa voi elää ihan tavallista elämää ja päivä päivältä usko omaan pärjäämiseen vahvistui.
Hennan omin sanoin: "Lisäksi löysin vielä ihanan blogin, jota ylläpitää ja kirjoittaa suloisen
halkiopojan äiti. Blogin nimi on osuvasti Leveämmin hymyilevä perhe. Tuota lukiessani totesin
miehellenikin, että katso nyt, näin tavallista ja ihanaa on elämä halkiolapsenkin kanssa. Älkäämme
tehkö siitä sen suurempaa ongelmaa, kun eivät muutkaan tee."
(Kiitos Henna, ja kiva että tästä on ollut apua!)

Vastoinkäymiset eivät olleet kuitenkaan vieläkään ohi, vaan lasketun ajan lähestyessä vauvan
todettiin olevan perätilassa eikä hän suostunut kääntymään yrityksistä huolimatta. Henna toivoi
alatiesynnytystä, mutta tutkimuksissa kävi ilmi, etteivät hänen lantionsa mitat anna periksi.
Ainoa vaihtoehto oli siten suunniteltu sektio. Hennalle se oli raskasta aikaa täynnä  turhia
itsesyytöksiä ja hänen pitikin työstää ajatuksiaan kasaan ennen synnytyspäivää. Itse sektio
oli rauhallinen, kivuton ja helppo kokemus ja Heikkikin sai olla mukana synnytyksessä.
Vanhempien onni oli rajaton, kun pieni Voitto saapui maailmaan.

Voitolla on oikeanpuoleinen huuli-ien-suulakihalkio ja vasemmalla puolella huulen kuroutuma.
Ensimmäinen leikkaus on luvassa tammikuussa. Alun ongelmien jälkeen syöminen on
lähtenyt sujumaan ja Hennan, Heikin ja Voiton elämä lapsiperheenä on alkanut hyvin.
Kaikki tuntuu hyvin luonnolliselta ja joka päivän kirkastaa kauan toivotun ja haaveillun
lapsen olemassaolo. Arjen touhut vauvan kanssa sujuvat ja perheen koirapojatkin ovat
ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan. Henna ja Heikki oppivat uutta joka päivä ja
haastavat itseään vanhempina. Voitto kasvattaa vanhempiaan. Tärkeintä tällä hetkellä on
olla pienen ihmisen lähellä ja aina saatavilla. Isomman kodin ostaminen on lähitulevaisuudessa
ajankohtaista, vaikka haave siitä haudattiinkin jo vuosia sitten, kun pariskunta uskoi jäävänsä
lapsettomaksi.

Jokainen käsittelee lapsettomuuden herättämiä ajatuksia ja tunteita omalla tavallaan. Hennalle
avoimena ihmisenä paras tapa on ollut kertoa asioista suoraan mahdollisille kysyjille ja ihmettelijöille.
Matka haaveesta lapsiperheeksi on ollut pitkä ja raskas, ja kaikki on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa.
Henna sanookin, että vanhemmuus on etuoikeus, jota ei koskaan tule pitää itsestäänselvyytenä.

Henna kertoo: "Tulevaisuutta katsomme lähes päivä kerrallaan vailla liian suuria odotuksia
ja pienen ihmisen ehdoilla. Salaa molemmat toivomme, että nyt jos asiat loksahtaisivat
kohdalleen helpommin, niin toinen lapsi on perheeseemme enemmän kuin tervetullut.
Toki kuitenkin muistamme, että mikään ei ole elämässä niin varmaa, ja siihen odotuksen
tunteeseen toisen lapsen osalta emme aio jäädä kiinni vaan jatkamme eteenpäin nyt kera
pikkuihmisen ja kahden karvakorvan."

-Emma-