keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Yhteenveto

Tämä vuosi on ollut ehdottomasti mun elämän paras vuosi.
Ihan alkuvuodesta Lenni vasta oppi kävelemään ja nyt se jo osaa pelata sählyä ja tehdä vaikka mitä.
Ukkeli myös puhuu paljon ja koko ajan, jopa seitsemän sanan lauseita. Pikkumiehen kehitystä on
ollut ilo ja kunnia seurata ja se onkin muuttunut vauvasta pieneksi pojaksi tän vuoden aikana.
Helmikuussa muutettiin pois Helsingistä miehen opiskelujen perässä ja koska ajateltiin, ettei
haluta meidän lasta kasvattaa niin isossa kaupungissa. Aluksi Ylöjärvi oli pieni kulttuurishokki,
mutta onneksi tämä on niin lähellä Tamperetta ettei täällä tunne olevansa ihan eristyksissä.
Maaliskuussa Lenni aloitti maailman parhaalla perhepäivähoitajalla kun mä aloitin sisustajan
opinnot. Pääsin opiskelemaan unelma-alaani, ihan parasta! Olen oppinut paljon uusia asioita,
kehittynyt oppijana ja saanut roppakaupalla itseluottamusta. Olen myös tämän vuoden aikana
tajunnut, että haluan joskus ryhtyä yrittäjäksi. Olen valmis tekemään töitä just niin paljon kuin
yrittäjyys vaatii, koska tykkään työnteosta. Ikea ja Dekoro/Kaarnalaiva oli opettavaisia 
harjoittelupaikkoja ja viihdyin kummassakin paikassa ihan loistavasti. Varsinkin jälkimmäisestä
jäi niin lämpimiä muistoja, että kyllä ne vaan kantaa eteenpäin työelämässäkin.
Tämä vuosi oli kyllä sellainen, että mitään en muuttaisi. Niistä muutamista harvoista ikävistäkin
asioista olen vain ottanut opikseni enkä toista samoja virheitä uudestaan. Kyllä se vaan niin
on, että useimmiten elämä vastaa niin kuin siihen suhtautuu. Meillä hymyillään jatkossakin
leveästi eikä syyttä; ollaan aikamoisen onnellinen pieni perhe! :)


-Emma-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!