keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Lomailua

Puolet lomasta jo mennyt ja tuntuu ettei mitään olla saatu aikaiseksi Lennin kanssa.
Yleensä ajattelen, että eihän se ole loman tarkoituskaan saada tuhottomasti asioita tehtyä,
paitsi näin ennen joulua on vähän eri juttu. Piparit saatiin onneksi mun siskon avustuksella
tänään leivottua. Lennille meinasi maistua taikina paremmin kuin valmiit piparit.


Käytiin lähimetsässä ulkoilemassa ja keräämässä havuja ja oksia askarteluja varten.


Joulutunnelmiin virittäydyttiin eilen lähiseudun perhepäivähoitoryhmien yhteisessä joulujuhlassa.
Askarreltiin, vaihdettiin kuulumisia muiden vanhempien kanssa ja laulettiin joululauluja.
Tarjoilut maistuivat pikkumiehelle.



Maanantaina Lennille tuli ikää jo 1v11kk. 2-vuotissynttäreiden suunnittelut on käynnissä ja
tarkoitus olisi saada kutsut lähetettyä ennen joulua. Olen kyllä niin iloinen, ettei Lenni syntynyt
laskettuna aikanaan eli 27.12. koska siinä tapauksessa olisi ollut joulu ja synttärit pikkuisen liian
lähekkäin. Nyt ehtii äiti toipua joulusta ennen seuraavaa juhlarutistusta. :)

Aiotaan antaa Lennille maailman paras synttärilahja eli päivä bussivarikolla, rakennustyömaalla
ja jossain missä näkyy paljon rekkoja. Laatuaikaa autojen ja työkoneiden parissa siis, juuri 
sellainen juttu, josta Lenni tulee aivan varmasti tykkäämään. Mitään tavaralahjaa se ei meiltä
saa, koska eiköhän toi synttäripäivä tule olemaan paljon hienompi juttu kuin yksikään lelu.

-Emma-







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!