perjantai 22. maaliskuuta 2013

Koti

Muutama sananen meidän kodista...
Muutettiin puolisen vuotta sitten miehen työsuhdeasuntoon.
Aikaisempi kotimme oli omistusasunto ja 30 neliötä isompi kuin tämä nykyinen,
joten totuttelemista on ollut. Aloitettiin karsimalla kaikki ylimääräinen tavara
ja vietiin ne joko kokonaan pois kierrätyskeskukseen tai säilöön kellariin.
Vielä vähän aikaa sitten tuntui kuitenkin että tavaraa oli edelleen liikaa, joten
karsin melkein kaikki turhat koriste-esineet pois.
Nyt on jotenkin tosi rauhallinen tunnelma kotona ja pienet huoneet tuntuvat
melko avarilta.

Sohvapöytä odottaa maalaamista. :)

Asumme vilkkaan, ison tien varrella, mutta liikenteen ääniä ei kotiimme kuulu.
Tämä on just hyvä paikka, tosi lähellä keskustaa, mutta kuitenkin sopivan syrjässä
ja ulkoilumahdollisuudet on loistavat.


Harrastetaan kirjoja, niiden keräämistä ja lukemista. :)


Kotimme sisustus on pikkuhiljaa muotoutunut.
Ollaan osa huonekaluista ostettu uutena, mutta suurin osa on perittyjä tai
kirppislöytöjä. Ei noudateta mitään tiettyä sisustustyyliä, koska
innostun niin helposti uusista jutuista.

Semmosta tällä kertaa.
Ihanaa viikonloppua kaikille!

-Emma-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!