Mun ns. voimalause on jo pitkään ollut "play, work, play". Siinä on jotain hyvin rauhoittavaa, mutta samalla myös aktivoivaa, voimaannuttavaa. Saan siitä energiaa tehdä töitä, kun on työn aika, koska sen jälkeen seuraa aina lepo ja leikki. Toisaalta taas saan siitä helpotusta, kun huono omatunto tekemättömistä töistä vaivaa vapaa-ajalla.
Olen yrittänyt pitää viime aikoina vapaa-ajan ja työt tiukasti erillään, koska opiskeluaikana se oli vaikeampaa ja välillä tuntui, että perhe-elämä kärsi siitä. Tykätään miehen kanssa kuitenkin kumpikin kovasti työnteosta ja ollaan perustamassa osuuskuntaa mun sisustusalan koulukavereiden kanssa. Mies tekee siis tällä hetkellä kahta työtä ja on usein 11 tuntia päivässä hommissa. Työn määrä lisääntyy toki vielä entisestään osuuskunnan myötä, mutta onneksi sen kautta on mahdollisuus yrittää osa-aikaisesti. Voidaan itse päättää mitä hommia tehdään ja kuinka paljon. Tavoitteena toki on tehdä voittoa, mutta ei haluta edelleenkään Lennin joutuvan kärsimään isin ja äidin työnteon takia.
Päivän parhaita hetkiä on aina vaan ne, kun koko perhe päivällisen jälkeen istutaan Lennin huoneen lattialla ja leikitään autoilla ja duploilla, kokataan leikkiruokia, kootaan palapelejä ja luetaan kirjoja. Niitä hetkiä en vaihtaisi mihinkään. Töitä ehtii tekemään vielä vuosikausia, mutta Lenni on vain hetken pieni. Toisaalta en jaksaisi jatkuvaa kotona olemista. Musta ei olisi kotiäidiksi, koska en vain ole sellainen ihminen. Muistan miten outoa oli aloittaa opiskelut hoitovapaan jälkeen, kun olin tottunut kaikkien tapaamieni aikuisten kanssa juttelemaan vain lapsista. Vaati totuttelua, että oppi taas puhumaan muistakin asioista. Nykyään saan Lennin kanssa olemisesta enemmän irti, kun elämässä on muutakin sisältöä kuin kotona oleminen. En kuitenkaan koe olevani ns. uraäiti ja muutenkin sellainen jaottelu on mun mielestä aika hölmöä. Kukin tekee tavallaan. Mä ajattelen olevani äiti, joka viettää monipuolista ja palkitsevaa elämää ja osaa pitää itsestäänkin huolta.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
-Emma-
Päivän parhaita hetkiä on aina vaan ne, kun koko perhe päivällisen jälkeen istutaan Lennin huoneen lattialla ja leikitään autoilla ja duploilla, kokataan leikkiruokia, kootaan palapelejä ja luetaan kirjoja. Niitä hetkiä en vaihtaisi mihinkään. Töitä ehtii tekemään vielä vuosikausia, mutta Lenni on vain hetken pieni. Toisaalta en jaksaisi jatkuvaa kotona olemista. Musta ei olisi kotiäidiksi, koska en vain ole sellainen ihminen. Muistan miten outoa oli aloittaa opiskelut hoitovapaan jälkeen, kun olin tottunut kaikkien tapaamieni aikuisten kanssa juttelemaan vain lapsista. Vaati totuttelua, että oppi taas puhumaan muistakin asioista. Nykyään saan Lennin kanssa olemisesta enemmän irti, kun elämässä on muutakin sisältöä kuin kotona oleminen. En kuitenkaan koe olevani ns. uraäiti ja muutenkin sellainen jaottelu on mun mielestä aika hölmöä. Kukin tekee tavallaan. Mä ajattelen olevani äiti, joka viettää monipuolista ja palkitsevaa elämää ja osaa pitää itsestäänkin huolta.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
-Emma-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!