maanantai 28. heinäkuuta 2014

Aurinkoa

Huh hellettä, tuumasi Lenni ja sai auringonpistoksen. Päiväkodissa kesken päivän nousi kuume
ja sitä jatkui pari päivää. Minkäänlaisia muita oireita ei ollut, joten pääteltiin että auringonpistoksesta
oli kyse. Lisävahvistus epäilyille saatiin, kun eräässä Lennin ikäisten lasten vanhemmille tarkoitetussa ryhmässä Facebookissa joku kertoi oman lapsensa pistoksesta, johon kuului siis pelkkä kuume. Ei ole se
lämmönsäätelykyky näillä puolitoistavuotiailla vielä kovin hyvin kehittynyt.
Viilennettiin poikaraukan oloa käärimällä se kosteaan pyyhkeeseen.


Auringonpistosta edeltäneenä viikonloppuna käytiin mökkeilemässä ja Särkänniemessäkin tuli piipahdettua.
Lenni pääsi viettämään aikaa kaikkien isovanhempiensa kanssa, mutta ehkä parasta kaikessa huvittelussa
oli kuitenkin mansikat suoraan mummon mansikkamaalta syötynä.




Mä ahkeroin työharjoittelussa siellä Ikeassa. Olen päässyt ihan kunnolla jo sisustamaan, vaikkakin työtehtäviä sisustajilla on laidasta laitaan; maalaamista, tapetointia, kalusteiden kasaamista... Tykkään siitä kun jokainen päivä on erilainen ja viime aikoina mun ohjaajana toiminut sisustustiimiläinen on ihan huipputyyppi, joka opettaa koko ajan kaikkea mielenkiintoista ja laittaa perustelemaan sisustusvalinnat. On kyllä hyödyllinen harjoittelujakso enkä panisi pahakseni, vaikka joskus päätyisin töihinkin Ikeaan. :)

-Emma-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!